Valtavia muutoksia

Olen siirtynyt uuteen vaiheeseen elämässäni: olen nyt naimissa ahvenanmaalaisen miehen kanssa ja niin minusta on tullut virallisesti saaristolainen. Sukunimeni muuttui Laineesta Mattssoniksi.

(Photo: Peter Pierrau)

Meillä oli pienet häät. Kuulun itse kreikkalaiskatoliseen ortodoksiseen kirkkoon ja varasimme tapahtumaa varten Uspenskin katedraalin Helsingistä.

Kutsuimme häihin vain perheenjäsenet ja lähimmät ystävät. Lukumäärä kasvoi, koska olen itse laulanut ortodoksista kirkkomusiikkia 16 vuotta ja halusin paikalle muutaman kuorokaverin. Kaikki tulivat, jotka pyysin, joten meillä oli kuorollinen laulajia paikalla. Se kuulosti hienolta. On upeaa, että juuri ne ihmiset, joiden kanssa olen kasvanut musiikissa ja rukouksessa kirkossa, olivat mukana. 

Sain mahtavan lahjan tämän kokemuksen myötä. En ole milloinkaan kokenut mitään vastaavaa. Uskon jokaisen sanan mitä pappi sanoi ja kuoro lauloi. Ortodoksinen kirkkomusiikki on rukousta. Uspenskin katedraali on mahtava paikka laulaa, koska kaiku on niin pitkä. Minulla on ollut useita hengellisiä kokemuksia juuri katedraalissa.

Absurdi Venetsia

Häämatkamme suuntautui Venetsiaan. Vietimme siellä suurenmoisen viikon. Tämä unenomainen kaupunki on kuin suuri valtava museo ja taiteen aarrekammio. Se on paikka, missä on esitetty maailman ensimmäinen ooppera. 

(Copyright: Sari Mattsson)

Kun avaan matkan jälkeen Jungfruskärin viimeisen neitsyen tekstin, luen sitä eri tavalla kuin aikaisemmin. Matkustaminen avartaa. 

Matka saaristolaiseksi on omalla kohdallani ollut pitkä. Nyt tuntuu että tein vähintään yhtä pitkän matkan avioliiton sakramentissa kirkossa. Ortodoksinen kirkko käsittää koko avioliiton sakramentiksi, ja vihkiminen on sen sakramentin alku. 

Tapahtunutta muutosta on vaikea selittää. Tuntuu mystiseltä. Kaikki on muuttunut. Katedraalissa on täytynyt tapahtua jotakin, koska myös mieheni kokee samoin. Pelkästään postiivista, mutta yllättävää kuinka voimakas tuo sakramentti on. Matka elämän halki jatkuu. 

(Copyright: Sari Mattsson)

Tikka hakkaa päätä

Kirjan kirjoittaminen on nyt todella hidasta, mutta teen minkä pystyn. Pahin riesa on pitkään jatkunut olkapään kipu. Joudun kirjoittamaan edelleen vasemmalla kädellä. Tätä on kestänyt jo yli vuoden! Toisinaan turhaudun ja ahdistun tilanteesta. Onneksi kyynelten jälkeen olo on seesteinen. 

Tunnen täällä itseni välillä vieraaksi, mutta samanaikaisesti kuulun vahvasti ympäristööni ja olen osa tätä jumalattoman kaunista luontoa. Rakastan syysmyrskyjä ja sitä, että asumme keskellä metsää. Talomme on ylhäällä kalliolla ja meillä on näköala Ahvenamaan meren ylitse.

Olen todella onnellinen mieheni kanssa. Ainoa suru on olkapääni tila ja se, etten pysty kirjoittamaan kunnolla. Ja samaan aikaan tikka hakkaa pääni sisäpuolella aivojani ja hokee: kirjoittamaan! Kirjoittamaan !! Kirjoittamaan !!!

En ymmärrä miksi juuri tämän kirjan kirjoittamisen prosessi on niin pitkä. Kuinka ihmeessä elämä tuo eteeni uusia asioita jatkuvasti nopeassa tahdissa?

Rauhoittavat iltakävelyt

Käyn usein kävelemässä iltaisin. Viime aikoina kulkuni on suuntautunut venevajalle. Yleensä heitän siellä 10 kertaa virvelillä ja  sen jälkeen tulen takaisin kotiin. 

Matka venevajalle on joka kerta erilainen, koska kaikki muuttuu jatkuvasti, myös luonto. Eilen kuu valaisi niin hyin, että otsalamppu oli tarpeeton härpäke.

(Copyright: Sari Mattsson)

Tänään tuulee rivakasti. Kun pääsen perille oikaisen itseni laituirille ja kuuntelen laineiden liplatusta laiturin keinuessa allani  pehmeästi. Taivas on harmaa, mutta valoisa. Kuu valaisee hyvin pilvipeiton takaa. Minä unelmoin ja ajattelen kirjani päähenkilöä Axelinaa. Mitä hän on mahtanut ajatella maatessaan laiturilla kuunnellessaan luontoa.


Tiedän että kirja tulee valmiiksi. En anna periksi! Itse asiassa olen jo niin pitkällä, että annan sen tällä viikolla eräälle luotettavalle ihmiselle luettavaksi, vaikka teksti on vielä raakile. Tuntuu että tarvitsen hieman palautetta jo tässä vaiheessa, 

Ja uudet ideat pyörivät jo päässäni.

Västra Malen - retki toiseen maailimaan

Tänään suuntaamme ulos merelle. Tiedän kokevani ja näkeväni sellaista kauneutta, jota ihminen ei pysty luomaan. 

(Copyright: LL)

(Copyright: LL)

(Copyright: LL)

Täällä minä tunnen olevani kuin toisella planeetalla. Planeetalla, jossa paistaa aina aurinko. 

(Copyright: LL)

Kukkien kauneus pääsee oikeuksiinsa saaren mahtavan karuuden keskellä..

(Copyright: LL)

Västra Malenista löytyy rikas kalliomaailma. Aivan kuin joku kuvanveistäjä toisesta ulottuvuudesta olisi ollut paikalla muovaamassa maisemaa. Luonto huikaisee. Näen silmissäni kuinka valtavat jäämassat ovat työntäneet "kivet" paikoilleen.

(Copyright: LL)

(Copyright: LL)

(Copyright: LL)

(Copyright: LL)

(Copyright: LL)

(Copyright: LL)

(Copyright: LL)

(Copyright: LL)

(Copyright: LL)

Tunnen ikuisuuden ympärilläni. Olen osa sitä, osa tätä maailman kaikkeutta. Kuulun juuri tähän paikkaan tämän ihmisen kanssa. Aika katoaa, sitä ei enää ole. On jotain muuta. Paljon suurempaa.

(Copyright: LL)

(Copyright: LL)

(Copyright: LL)

(Copyright: LL)

(Copyright: LL)

Koen taas voimakkaasti sen, että Ahvenanmaa on todella suuri, vaikka se on maantieteellisesti pieni. Paradoksi. Vai onko? Löytyykö elämän laajuus moninaisuudesta,  syvyydestä ja erilaisuudesta? 

(Copyright: LL)

(Copyright: LL)

(Copyright: LL)

Meri on kuin samettia. Se kutsuu syleilyynsä. Tänään meri huikaisee kauneudellaan.

(Copyright: LL)

(Copyright: LL)

(Copyright: LL)

(Copyright: LL)

(Copyright: LL)

Olen kiitollinen, että olen saanut elää tämän päivän. Se on ollut suurenmoinen.

Muutoksen keskellä

Kävelemme tyttäreni kanssa Helsingissä Pikkuhuopalahdessa pitkin lahden rantaa. Kaislikko suhisee tuulessa. Otan valokuvia. Pysähdyn mielessäni hetkeksi ja huomaan miettiväni, että kuvaan kaislikkoa ja merta. Samaa aihepiiriä, jota löytyy saaristosta. Kiinnittänkö nykyään huomioni eri asioihin kuin asuessani mantereella? Olenko muuttumassa? 

(Copyright: Lumikki Laine)

Laivalla kotimatkalla istun kannella ja katselen merelle. Tämä on erilaista kuin viimeksi. Alhalla purjeveet laskevat purjeitansa. Kliseisesti ajatellen me ihmiset olemme kuin laivoja. Päädymme sinne, minne tuulet meitä kuljettavat. Minä olen rantautunut Eckeröön, Ahvenanmaalle.

(Copyright: Lumikki Laine)

Istun ja katson kuinka Turun saaristo lipuu ohitseni ja ilta hämärtyy muuttuen erisävyisten puna-sinisten vivahteiden kautta siniseksi sametiksi, jonka päälle hetkeä myöhemmin yö heittää mustan peiton.

(Copyright: Lumikki Laine)

Mielessäni pyörii kuvia saaristolääkäri -sarjasta, Jungfruskäristä, Kotkan Haapasaaresta, jossa isän äidin äitini on syntynyt. Bolstaholmista, joka on vauras ahvenanmaalainen maatila. Siellä asui aikoinaan vouti Slok, jonka jälkeläinen olen suoraan alenevassa polvessa. Saaristolaisuus. Saaristolainen.

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Kotimme Eckerössä on oma maailmansa. Kontrasti on valtava Helsinkiin verrattuna. Tällä vierailulla ihmettelin Helsingissä puistojen suuruutta, kun kävelin Kappelin ravintolaan Esplanadin puistoa pitkin tapaamaan lasitaiteilija Tarja Johanssonia ja katsomaan hänen näyttelyään siellä. Näyttely on upea. Olen tutustunut Tarjaan Ahvenanmaalla, Simskälassa.

(Copyright: Lumikki Laine)

Mietin, miltä tuntuu seuraavan kerran kun tulen takaisin Helsingistä. Todennäköisesti minä en ole sillloin Sari Laine. Sukunimeni tulee olemaan ruotsinkielinen ja aviomieheni on elämäni suurin rakkaus, ahvenanmaalainen. Suuri rakkaus muuttaa elämää ja ihmisiä.

Never say never

Olen ollut kirjoilla Ahvenanmaalla viime heinäkuun lopusta lähtien, asunut siellä käytännöllisesti katsoen jo vuoden päivät. Luovuin Espoon Haukilahdessa olevasta asunnostani. Siitä, jossa olin päättänyt asua elämäni loppuun asti. Tahdoin kokonaisen elämän. Yhden ja saman osoitteen sen miehen kanssa, jota rakastan. Jakaa jokaisen jäljellä olevan päivän hänen kanssaan. 

Axelina tulee esiin patsaan muodossa

Ilmoittauduin alkukeväästä kolmen päivän kuvanveistokurssille täällä Ahvenanmaalla. Ajatuksena on oppia eri tekniikoita, joita voin käyttää patsaita tehdessäni. Kurssi alkoi viime perjantaina ja eilen työskentelimme koko päivän. 

Pari päivää ennen kurssin alkua mieheni kysyi mitä aion tehdä. En tiennyt, joten asetuin mukavaan asentoon, vaakatasoon aurinkotuoliin patiolle, suljin silmäni ja jonkun ajan kuluttua näin naisen hahmon, jolla on kulho päänsä päällä.

Elän elämääni nykyään niin, että otan vastaan kaiken hyvän ja mielenkiintoisen niin ihmisten kuin asioidenkin suhteen. Luotan omaan sisäiseen intuitiooni todella paljon. Minulle intuitio merkitsee tietoa. Uskon, että kaikki mitä tarvitsen tulee eteeni. Minun täytyy vaan itse tarttua vastaan tuleviin asioihin, ilmiöihin ja ihmisiin.

Kuvanveistokurssi pidetään Föglössä, jonne on melkoisen pitkä matka Eckeröstä, missä asun. Ajomatka kestää tunnin ja sen päälle on laivamatka. Laivamatkalla tajusin, että hahmo, jota teen on Axelina, minun satukirjani päähenkilö. Mahtavuutta! Alitajunnan suurta juhlaa!

Kun kurssi alkoi, kuulin että ihmisen pää on melkein vaikeinta mitä voi tehdä. No, kohti haasteita! Meillä on loistavat opettajat kurssilla: Anna Sundblom - Westerlund ja Maria Piltz, joten uskalsin lähteä toteuttamaan visiotani. Teokseen tulee neljä tai viisi osaa. Tällä hetkellä työstän ensimmäistä. Valmis teos tulee työhuoneeni Castelletin tontille. Axelina nousee kallion sisältä. Teen sen niin että hahmot voi kääntää, silloin Axelina menee maan sisään. Hahmoista tulee ihmisen kokoisia.

Tässä muutama kuva teoksen valmistamisesta. Ensimmäinen osa on siis vielä kesken, ja jatkan sen työstämistä ylihuomenna Föglössä. Ymmärrän tämän patsaana syntyvän Axelinan viestin.

Pyyheliinasta muovaan hiukset. Revin liinan ja kastan sen betoniin.

(Copyright: LL)

Tässä kuvia aikajärjestyksessä:

(Copyright: LL)

(Copyright: LL)

Minä hieman epäuskoisena tämän suuren projektin suhteen.

(Copyright: LL)

(Copyright: LL)

Jäät lähtevät

On tullut luopumisen aika. Jäiden lähtö. Ensin ne ovat aivan paikallaan. Meren aaltoilu liikuttaa niitä altapäin ja näin jäät keinuvat. Paine saa aikaiseksi sen, että jää halkeilee. Sitten tulee tuuli ja aallot työntävät ne kasaan. Kun tuuli kääntyy, niin jäälautat ajelehtivat ulapalle. Pois näköpiiristä. Tämä tapahtuu tänään nopeasti. En ole milloinkaan nähnyt mitään vastaavaa. 

Kuulin ystäväni Eilan miehen Thomaksen kuolemasta muutama päivä sitten. Kuolema on tullut lähelle jälleen kerran. On helppo verrata jäiden lähtöä ihmisen poistumiseen. Kun tuuli kääntyy ja tulee aika lähteä, niin on mentävä. Ihmisen omaa tahtoa tai hänen läheistensä tahtoa ei tuuli kysele. Se vain puhaltaa. Ihmisen ruumis maatuu ja palaa elämän kiertokulkuun samalla tavalla kuin jää mereen sulaa. 

Ihmisessä on kuitenkin muutakin energiaa kuin ruumis. Itse uskon sielujen olemassaoloon.

Thomasken kuolema on minulle merkki siitä, että kirjan kirjoittaminen täytyy saada päätökseen. Olen kuullut jo kolmelta vanhemmalta jungfruskäreläiseltä että he haluavat lukea kirjani ennen kuolemaansa. Tahdon toteuttaa heidän toiveensa. Nyt ei ole kysymys ainoastaan minusta. He ovat avanneet minulle kotinsa ovet ja samalla portin saaren historiaan. 

Katselen jäiden lähtöä hiljaa ihmetellen. Se on mahtava näky.  Siinä on jotain ikiaikaista ja kuolematonta ja samaan aikaan kuitenkin kaikki katoaa. Elämän paradoksi. Nämä kuvat olen ottanut kotimme parvekkeelta.

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Kaikki tiet vievät Simskälaan

Onko siitä vierähtänyt jo puoli vuotta kun viimeksi olin Simskälassa? Mielihyvän aallot pyyhkäisivät ylitseni heti kun ajamme Töftön laultalta maihin Vårdöön. Mitä lähemmäksi Simskälaa pääsen, sitä paremmaksi oloni muuttuu.

Vieläköhän maisemat huikaisevat? Tuntuuko Strömmen, Anni Blomqvistin kotitalo vielä kodilta? Olenhan viettänyt siellä kahteen otteeseen useita viikkoja. Miltä tuntuu mennä ystävien luokse kahville?

Maisemat huikaisivat ja haltioiduin jälleen kerran. Kuinka paljon kauneutta voi kerralla nähdä! Ja kuinka monipuolisena meri näyttäytyy jälleen kerran.

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Anni Blomqvistin talossa on remontti päällä. Sisällä alakerrassa kaikki muut huoneet, paitsi Annin makuuhuone, ovat työn alla. Paikka tuntuu tutulta, mutta se paikka joka nykyään tuntuu kodilta on Eckerössä.

Simskäla tulee aina olemaan sisälläni, ihoni alla, aivan erityisellä tavalla. Olen kiitollinen että sain mahdollisuuden asua Strömmenissä ja tutustua paikallisiin ihmisiin. 

Tapaaminen ystävien kanssa on sydämellinen. Kun ajamme pois pihasta katseeni osuu vanhaan jo lahonneeseen puuveneeseen. Tarvitsen juuri tuollaista erästä taideteostani varten.

 

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Kotimatkalla Simskälan lautalla katson merelle. Luonnon valo on ihmeellinen ja näyttäytyy nyt jopa dramaattisena.

(Copyright: Lumikki Laine)