Pysähtyminen

Ateljeeni "pihalle" on ilmestynyt jotakin jännittävää ja salaperäistä. Tämä on paikka, johon valot syttyvät vuoden pimeimpään aikaan. Se laajentaa mahdollisuuksiani työskennellä Jungfruskärin neitsyen ulkokirjallisten asioiden parissa. Se vie minut matkalle.

Minun kannattaa odottaa kirjan valmistumista ja julkaisemista.

 

Tämä on todennäköisesti elämäni pisin projekti. Uskon että se kannattaa. 

Mielessäni pyörii Saima Harmajan runo: 

"On maa, johon kaikki polut katoaa. On rauhan maa."

Käsikirjoitus on valmis!

Käsikirjoitus on valmis! Se lähti eilen ensimmäiselle potentiaaliselle kustantajalle.
Olen vapautunut monen vuoden jyskyttävästä tunteesta jossakin syvällä aivojeni sopukassa. Välillä minulta loppui jo usko tähän hankkeeseen. En viitsinyt enää päivittää tätä blogia, sillä kyllästyin kirjoittamaan matkalle tulleista esteistä.

(Photo: Sari Mattson)

Muistan syksyn 2017, silloin käsikirjoituksen oli tarkoitus valmistua ollessani stipendiaattina
Strömmenissä, Anni Blomqvistin talossa Smskälassa. No, olkapääni meni huonoon kuntoon ja kirjoittaminen oli hidasta. Sitten tapasin elämäni rakkauden. 

Ensin ajattelin, että olen Ahvenanmaalla viikon kuukaudessa. Sitten ajattelin, että olen täällä kaksi vikkoa kuukaudessa. Vuokrasin asuntoni Haukilahdessa pois ja luovuin siitä kokonaan kesällä 2018. 

Ensimmäinen muuttokuorma tänne tuli suoraan Simskälasta residenssikauden päätteeksi. Skootterini ei mennyt takaisin mantereelle, vaan se sai ahvenanmaalaisen rekisteikilven. Menin syksyllä 2018 naimisiin. Pääsin viime talvena kirurgin pöydälle operoitavaksi, joten ei ihme, että tämä on kestänyt. 

Kaiken tämän keskellä remontoimme ateljeetani kaksi vuotta. Ihme on se, että olen pystynyt kirjoittamaan kaiken tämän keskellä. 

Tässä näkymä ateljeeni ikkunasta.

(Photo: Sari M)

Aloitin myös kuvanveiston  kesällä 2018. Tässä ensimmäinen osa 4 - 5 osaisesta teoksestani. Tulen luomaan kalliolle naisen, joka tulee ulos maasta. Tämä nainen on kirjani päähenkilö Axelina. 

(Photo: Sari Mattsson)

Olen aloittanut jo seuraavan osan tekemisen teokseeni. Betoni painaa niin paljon, että teen betonityön paikan päällä kalliolla. Nyt talvella voi tehdä runkoja valmiiksi. Tässä 2. osan alku:

(Photo: Sari Mattsson)

Toivon mukaan seuraava tämän blogin päivitys liittyy kustannussopimukseen.

What is this?

Tässä Axelina toisen rautarunko ihmettelee edessään olevaa styroksista tehtyä vaasia.
Myöhemmin molempiin osiin lisätään liimaa, rautalankaa, kanaverkkoa ja betonia. Sen jälkeen ne pintakäsitellään eli jotkut osat maalataan, laitetaan hieman koristeita kuten simpukankuoria, rikotuista astioista saatuja emalinpaloja jne.

(Copyright: Sari Mattsson)

(Copyright: Sari Mattsson)

Lopulta näistä kahdesta tulee yksi. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Tässä on ratkaisu, joka ei tule olemaan lopullisessa teoksessa. Axelinan sivuilla olevat "kädet" eivät ole kädet, vaan hänen olkapäänsä.

(Copyright: Sari Mattsson)

On huimaa, että kirjan kirjoittaminen saa vierelleen kuvanveistoa. Olen opetellut jopa hitsaamaan.  

Näen tässä alkuotuksessa vaikka minkälaisia mahdollisuuksia. Tarkoitan sitä, että voisin loihtia tästä vaikka mitä. No, rautaa saa kierrätyskeskuksista ympäri Ahvenanmaata. Nämä osat haimme mieheni kanssa Saltvikista.

Ei tässä ainakaan hommat kesken lopu. 

Castellet, Axelina ja kodinpyhitys

Minulla on ollut unelma omasta ateljeesta - jossa voisin rauhassa keskittyä tekemään taidetta. Nyt se on toteutunut. Minulla on Castellet.

(Copyright: Sari Mattsson)

Rakennus on ollut alun alkaen lammassuoja, jonka mieheni isoisän tuttava siirtää tähän paikkaan ja pitää siinä majaa 58 vuotta. Rähjäinen mökki siirtyy mieheni omaisuudeksi ja hän näyttää sen minulle heti kun tutustumme syksyllä 2017.

(Copyright: Sari Mattsson)

Paikka on niin huonosti hoidettu ja kuvottavassa kunnossa, että meillä menee puolitoista vuotta ennen kuin saamme sen remontoitua siihen pisteeseen, että siellä pystyy yöpymään. Irrotamme rakennuksesta lähes kaiken, mikä irti lähtee, myös seinät.

(Kuva: Janke Mattsson)

(Copyright: Sari Mattsson)

Mieheni lapsenlapset ovat kutsuneet rakennusta aikaisemmin roskamökiksi. Kun mietimme nimeä, niin johtoteemana oli tehdä rumasta kaunista eli siitä tulee Castellet.

(Copyright: Sari Mattsson)

Poltamme koko vuoden 2018 ja vielä tämän vuoden aikana rakennusjätettä sekä tontilta löytämiämme jätteitä. Lisäksi kuskaamme romuja kaatopaikalle. Jäljelle rakennuksesta jää hirret, lattia ja osa kattoa.

(Copyright: Sari Mattsson)

Mennyttä tilannetta kuvaa tilanne, jossa löydämme vanhan veneen perämoottorin puoliksi maahan vajonneena. Kun mieheni yrittää siirtää sitä, niin sieltä lentää ulos ampiaisketju: eläimet ovat asettuneet sinne asumaan. Kolonia saadaan myrkytettyä ja moottori jäteasemalle.

Castelletin hirsiseinissä asuu hiiriä ja valtavan kokoisia muurahaisia. Rakennuksen  katto on täynnä ampiaispesiä. Me tuhoamme kaikki ne.

Minä istun nykyisin joka päivä siellä. Olen edelleen sairaslomalla ja kirjan kirjoittaminen edistyy etanavauhtia, mutta edistyy kuitenkin! Työ on muuttunut harrastukseksi - ainakin vielä jonkun aikaa.

Castelletin ( ja kotimme) pyhitys

Kirjani päähenkilön kuva, ensimmäinen patsaani siirretään Castelletin kalliolle ennen kodinpyhitystämme. Teokseen kuuluu 4 tai 5 osaa ja olen päättänyt rakentaa yhden joka vuosi. Tämän 1. osan saan valmiiksi juuri ennen kodinpyhitystä. Tässä kuva pari päivää ennen sitä.

(Kuva: Janke Mattsson)

Ensimmäisen patsaan siirtäminen ulos kallion päälle on jännittävää. Istun mönkijän perävaunun kyytiin varmistaakseni, ettei patsas kaadu. Olen myös etukäteen huolissani, kuinka se kestää myrskyt.

Vaunussa on myös minun ja mieheni suunnittelema kyltti, jossa toistuu samat elementit kuin Castelletin ulkoseinissä: tähdet.

(Kuva: Janke Mattsson)

Kotimme pyhityksen suorittaa kirkkoherra Markku Salminen Helsingistä. Mukana ei ole kanttoria, joten hoidamme laulupuolen minun johdollani kansanlauluna. Melkein kaikki osallistuvat! Se on upeaa!

Lisäksi pyhitämme vielä Castelletin gregoriaanisen laulun voimalla Henrika Laxin johdolla.

Olen oppinut rakastamaan tuota vaatimatonta pientä mökkiä.

Axelina tulee toivottavasti lihaksi kertomuksessani. Nyt se on tullut patsaaksi. .

Kun matkustan, tuntuu hyvältä, että patsas on vartioimassa Castelletin aluetta.

Kun tulen matkoiltani, niin menen heti tapaamaan Axelinaa.

Tänä yönä sukellan taas sisälle Jungfruskärin viimeisen neitsyen, Axelinan maailmaan.