Jäätävä myrsky

Tänään pääsen seuraamaan myrskyä Pohjois-Ahvenanmaalla. Mahtavaa, kaunista ja kylmää.
Säätiedotuksissa on varoitus kovasta tuulesta maa-alueella ja merellä. Lähdemme juuri sen takia kohti Havsviddeniä, joka sijaitsee Getassa.

Luonto näyttää hurjan puolensa, kun tuuli tarttuu vaatteisiini. Horjahdan sen voimasta, mutta en kaadu. Kun laskeudun alas, olen todella varovainen. Kuvittelen olevani "turvassa" ja sitten meri paiskaa aallot tuulen avustamina aallonmurtajan ylitse. Vesi on niin kylmää että tunnen pienten jääpuikkojen satavan päälleni. 

Ilma on niin hyytävä ja tuulinen, että välillä on pakko mennä autoon lämmittelemään.

Huomaamme, että paikalle on saapunut muitakin ahvenanmaalaisia myrskyä ihailemaan.

Photogaphs: Sari Mattsson

Valaan kohtaaminen

 

Olemme vihdoin perillä, keikkuvassa laivassa Atlantin valtamerellä. Mukana on noin 50 ihmistä maailman eri kolkista. Ikähaitari on suuri: vauvasta vaariin.

Ilma on harmaa ja vene keinuu niin paljon, ettei kannella voi kävellä ottamatta ensin tukea jostakin. Rohkeimmat ovat kavunneet yläkannelle, jolta näkee molempiin suuntiin. Suolavesi roiskuu ja kastelee aina välillä meidät. Kaikki odottavat sitä suurta tapahtumaa: kohtaamista valaan kanssa.

Olemme olleet laivassa jo kaksi tuntia, sitten olalleni koputtaa nuori opas ja hän osoittaa merelle ja sanoo, että tuolla on valaita. Minä katson. Ensin en näe mitään, mutta sitten erotan selkäeviä ja isoja pyrstöjä. Vesi suihkuaa ja roiskuu eläinten hengitysaukosta.

Valaita on valtavasti. Pienimmät valaat hyppäävät ilmaan ja loiskahtavat kyljelleen. Me nauramme. Valaat tulevat yhä lähemmäksi meitä. 

Huomaan kuinka jotkut valaista nousevat pystyyn ja vilkuttavat meille evillään. Kysyn oppaalta miksi ne tekevät niin.

Opas kertoo, että ne tulevat katsomaan ja tervehtimään meitä. Valaat ovat uteliaita.

Seuraavan kerran kun yksi valas nousee pystyyn aika lähellä laivaa ja katsoo minua, niin silmäni kostuvat kyynelistä. Tunnen äärettömyyttä ja ikuisuutta. Sitä samaa mitä on tähtien ja avaruuden ihmettelemisessä. Sen voi kokea myös rakastelemisen aikana: silloin kun pääsee niin lähelle kumppania, että sulautuu häneen, aikaan ja ikuisuuteen.

Valaat ovat eläneet täällä miljoonia vuosia. Ne ovat paljon vanhempia kuin ihmiset. 

Olen saanut kokea yhden elämäni merkittävimmistä tapahtumista. Kohdannut valaan silmästä silmään. 

Näen tällä Lofooteille suuntauvalla matkalla myös valtavian kalaparvia, joita luulin aluksi taivaalla leijuvien pilvien varjoiksi. Ihmettelin aluksi sitä, kun taivas oli pilvetön ja varjot vuonon päässä liikkuivat. Kun tajusin niinden olevan kalaparvia, niin ei heti tehnyt mieli menä uimaan, saattaisivt vielä luulla ruoaksi.

Kohtaamiseni luonnon kanssa ja erityisesti valaiden kanssa sai minut pohtimaan ihmislajin typeryyttä ja ahneutta. kävellessäni  hiekkarannalla, johon oli kiinnittynyt erialisia muoveja ja muuta saastaa, voin pahoin. Kuka on antanut luvan tuhota kaunis, monimuotoinen ja ihmeellinen luonto täällä maapallolla? Milloin tämä saastuttainen pysähtyy? Ehkä sitten kun joku sopiva virus tappaa kaksijalkaiset hirviöt sukupuuttoon.

Käsikirjoitus on valmis!

Käsikirjoitus on valmis! Se lähti eilen ensimmäiselle potentiaaliselle kustantajalle.
Olen vapautunut monen vuoden jyskyttävästä tunteesta jossakin syvällä aivojeni sopukassa. Välillä minulta loppui jo usko tähän hankkeeseen. En viitsinyt enää päivittää tätä blogia, sillä kyllästyin kirjoittamaan matkalle tulleista esteistä.

(Photo: Sari Mattson)

Muistan syksyn 2017, silloin käsikirjoituksen oli tarkoitus valmistua ollessani stipendiaattina
Strömmenissä, Anni Blomqvistin talossa Smskälassa. No, olkapääni meni huonoon kuntoon ja kirjoittaminen oli hidasta. Sitten tapasin elämäni rakkauden. 

Ensin ajattelin, että olen Ahvenanmaalla viikon kuukaudessa. Sitten ajattelin, että olen täällä kaksi vikkoa kuukaudessa. Vuokrasin asuntoni Haukilahdessa pois ja luovuin siitä kokonaan kesällä 2018. 

Ensimmäinen muuttokuorma tänne tuli suoraan Simskälasta residenssikauden päätteeksi. Skootterini ei mennyt takaisin mantereelle, vaan se sai ahvenanmaalaisen rekisteikilven. Menin syksyllä 2018 naimisiin. Pääsin viime talvena kirurgin pöydälle operoitavaksi, joten ei ihme, että tämä on kestänyt. 

Kaiken tämän keskellä remontoimme ateljeetani kaksi vuotta. Ihme on se, että olen pystynyt kirjoittamaan kaiken tämän keskellä. 

Tässä näkymä ateljeeni ikkunasta.

(Photo: Sari M)

Aloitin myös kuvanveiston  kesällä 2018. Tässä ensimmäinen osa 4 - 5 osaisesta teoksestani. Tulen luomaan kalliolle naisen, joka tulee ulos maasta. Tämä nainen on kirjani päähenkilö Axelina. 

(Photo: Sari Mattsson)

Olen aloittanut jo seuraavan osan tekemisen teokseeni. Betoni painaa niin paljon, että teen betonityön paikan päällä kalliolla. Nyt talvella voi tehdä runkoja valmiiksi. Tässä 2. osan alku:

(Photo: Sari Mattsson)

Toivon mukaan seuraava tämän blogin päivitys liittyy kustannussopimukseen.