Joululahja

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää joulua! Antakaa itsellenne lahjaksi aikaa!

Vanhoja joulukorsiteita Jungfruskärissä.
(Copyright: Lumikki Laine)

Edellisestä blogini päivityksestä on jo yli kaksi kuukautta. Siinä vaiheessa olin varma, että tämä satukirjani valmistuu jouluun mennessä, mutta kohtalo päätti toisin.

Kun palasin kotiin Espooseen Simskälasta, niin minua odotti muutto. Muutin takasin omaan kotiini - olinhan vuokrannut sen pois siksi aikaa kun olin Ahvenanmaalla.

Meidän yhdistyksemme Luovaa uutta voimaa ry, jossa olen töissä, oli myös muuttamassa Lapinlahden Lähteelle, joka toimii entisen Lapinlahden mielisairaalan 175-vuotiaassa rakennuksessa. 

Kahden päivän kuluttua paluuni jälkeen kaksoissiskoni joutui liikenneonnettomuuteen ja  vammautui vakavasti. Sain organisoida yksin yhdistyksen muuton. Onneksi Lapinlahden Lähteen yhteisö tuli apuun sekä useat tukijat. Mutta se on paljon kun kahdesta ihmisestä toinen poistuu kuvioista.

Toimisto on nyt valmis, ja olen päässyt uuteen yhteisöön sisälle. Työ yhdistyksessä on vienyt kaiken aikani: lähinnä byrokratiaa. Lisäksi prorisoin aikaani siten, että minulle oli mahdollista tutustua yhteisön ihmisiin. Yhteisöllisyys on tärkeää minulle. 

Sångbokprojekt

Laulukirja-projekti jatkuu. Nyt materiaali on melkein kasassa. Minulla on vielä kolme tekstiä sävellettävänä. Olemme varanneet jo Maarianhaminan kirjaston helmikuun lopulla laulukirjan julkaisutilaisuutta varten. Samalla avaamme taidenäyttelyn, johon tulee rinnakkain tekstit ja niistä tehdyt kuvat. Muusikot esittävät tilaisuudessa säveltämiään lauluja, jotka ovat syntyneet muistisairauksista kärsivien ihmisten teksteistä.

Nyt taitaa käydä niin, että Laulukirja valmistuu ennen satukirjaa. Se vaan menee näin. Antaa virran viedä - hyppään mukaan.

Jungfruskärin viimeinen neitsyt

Olen muistanut kesken olevan satukirjani joka ainoa päivä. En vain ole pystynyt tarttumaan sen kirjoittamiseen. Vanhin tyttäreni sai lapsen neljä päivää sitten. Se oli tunnepommi. Kun menin sairaalaan katsomaan vauvaa tyttäreni miehen ja heidän 2-vuotiaan poikansa kanssa, niin me aikuiset itkimme onnen kyyneleitä. Tuo pieni sairaalahuone oli niin täynnä puhdasta rakkautta. Rakkautta, jonka kohtasin ensimmäistä kertaa elämässäni. Ehkä osaan kuvailla maanpäällistä pyhää rakkautta nyt paremmin, koska olen kokenut sen.

Jungfruskärin viimeinen neitsyt on saanut odottaa. Ja tämä odotus on positiivinen asia, koska tarina on nyt kypsempi. 

Ahvenanmaan merkitys itselleni

Viimeinen matkani Ahvenanmaalle on muuttanut minua. Kaipaan luonnon keskelle paljon enemmän kuin aikaisemmin. 10 viikkoa Simskälassa teki tehtävänsä. Olen saanut jopa joulukortteja ihmisiltä, joilla on kesämökkejä Simskälassa. Från sommargrannen, lukee eräässäkin. Mietin pitäisikö minun hakea Anni Blomqvistin taloa uudelleen. Tahdonko takaisin. Olisiko se mahdollista? Tahtoisinko mukaani jonkun?

Tekemättömät työt ovat stressanneet. Minulla on vielä joulukirjekin kirjoittamatta. Valitsin kuitenkin tämän blogin. Avasin itselleni joululahjaksi väylän satukirjani maailmaan. Nyt olen siellä. Joskus on hyvä muistaa olevansa oman elämänsä päähenkilö ja kuunnella sitä, mitä tarvitsee.

Olohuoneessani, suoraan silmieni edessä on vanha vanerinen matkalaukku, joka on ollut Alicen. Sen sisällä on aarteita Alicen lapsuuden kodista Jungfruskäristä. Avaan sen vielä tämän vuoden puolella. Ja kirjoitan......ja kirjoitan........kirjoitan.......kirjoitan....