 |
| (Photo: Peter Pierrau) |
Meillä oli pienet häät. Kuulun itse kreikkalaiskatoliseen ortodoksiseen kirkkoon ja varasimme tapahtumaa varten Uspenskin katedraalin Helsingistä.
Kutsuimme häihin vain perheenjäsenet ja lähimmät ystävät. Lukumäärä kasvoi, koska olen itse laulanut ortodoksista kirkkomusiikkia 16 vuotta ja halusin paikalle muutaman kuorokaverin. Kaikki tulivat, jotka pyysin, joten meillä oli kuorollinen laulajia paikalla. Se kuulosti hienolta. On upeaa, että juuri ne ihmiset, joiden kanssa olen kasvanut musiikissa ja rukouksessa kirkossa, olivat mukana.
Sain mahtavan lahjan tämän kokemuksen myötä. En ole milloinkaan kokenut mitään vastaavaa. Uskon jokaisen sanan mitä pappi sanoi ja kuoro lauloi. Ortodoksinen kirkkomusiikki on rukousta. Uspenskin katedraali on mahtava paikka laulaa, koska kaiku on niin pitkä. Minulla on ollut useita hengellisiä kokemuksia juuri katedraalissa.
Absurdi Venetsia
Häämatkamme suuntautui Venetsiaan. Vietimme siellä suurenmoisen viikon. Tämä unenomainen kaupunki on kuin suuri valtava museo ja taiteen aarrekammio. Se on paikka, missä on esitetty maailman ensimmäinen ooppera. |
| (Copyright: Sari Mattsson) |
Kun avaan matkan jälkeen Jungfruskärin viimeisen neitsyen tekstin, luen sitä eri tavalla kuin aikaisemmin. Matkustaminen avartaa.
Matka saaristolaiseksi on omalla kohdallani ollut pitkä. Nyt tuntuu että tein vähintään yhtä pitkän matkan avioliiton sakramentissa kirkossa. Ortodoksinen kirkko käsittää koko avioliiton sakramentiksi, ja vihkiminen on sen sakramentin alku.
Tapahtunutta muutosta on vaikea selittää. Tuntuu mystiseltä. Kaikki on muuttunut. Katedraalissa on täytynyt tapahtua jotakin, koska myös mieheni kokee samoin. Pelkästään postiivista, mutta yllättävää kuinka voimakas tuo sakramentti on. Matka elämän halki jatkuu.
 |
| (Copyright: Sari Mattsson) |
Tikka hakkaa päätä
Kirjan kirjoittaminen on nyt todella hidasta, mutta teen minkä pystyn. Pahin riesa on pitkään jatkunut olkapään kipu. Joudun kirjoittamaan edelleen vasemmalla kädellä. Tätä on kestänyt jo yli vuoden! Toisinaan turhaudun ja ahdistun tilanteesta. Onneksi kyynelten jälkeen olo on seesteinen.Tunnen täällä itseni välillä vieraaksi, mutta samanaikaisesti kuulun vahvasti ympäristööni ja olen osa tätä jumalattoman kaunista luontoa. Rakastan syysmyrskyjä ja sitä, että asumme keskellä metsää. Talomme on ylhäällä kalliolla ja meillä on näköala Ahvenamaan meren ylitse.
Olen todella onnellinen mieheni kanssa. Ainoa suru on olkapääni tila ja se, etten pysty kirjoittamaan kunnolla. Ja samaan aikaan tikka hakkaa pääni sisäpuolella aivojani ja hokee: kirjoittamaan! Kirjoittamaan !! Kirjoittamaan !!!
En ymmärrä miksi juuri tämän kirjan kirjoittamisen prosessi on niin pitkä. Kuinka ihmeessä elämä tuo eteeni uusia asioita jatkuvasti nopeassa tahdissa?
Rauhoittavat iltakävelyt
Käyn usein kävelemässä iltaisin. Viime aikoina kulkuni on suuntautunut venevajalle. Yleensä heitän siellä 10 kertaa virvelillä ja sen jälkeen tulen takaisin kotiin.Matka venevajalle on joka kerta erilainen, koska kaikki muuttuu jatkuvasti, myös luonto. Eilen kuu valaisi niin hyin, että otsalamppu oli tarpeeton härpäke.
 |
| (Copyright: Sari Mattsson) |
Tänään tuulee rivakasti. Kun pääsen perille oikaisen itseni laituirille ja kuuntelen laineiden liplatusta laiturin keinuessa allani pehmeästi. Taivas on harmaa, mutta valoisa. Kuu valaisee hyvin pilvipeiton takaa. Minä unelmoin ja ajattelen kirjani päähenkilöä Axelinaa. Mitä hän on mahtanut ajatella maatessaan laiturilla kuunnellessaan luontoa.
Tiedän että kirja tulee valmiiksi. En anna periksi! Itse asiassa olen jo niin pitkällä, että annan sen tällä viikolla eräälle luotettavalle ihmiselle luettavaksi, vaikka teksti on vielä raakile. Tuntuu että tarvitsen hieman palautetta jo tässä vaiheessa,
Ja uudet ideat pyörivät jo päässäni.
