Siirtyminen - tilan vaihdosta vapauteen

Palasin Lapista viime viikonloppuna, enkä ole oikein päässyt sisälle tähän blogiin yksinkertaisesti siitä syystä, että ei ole ollut aikaa. Mikä kamala toteamus, sillä inhoan kiirettä. Ja tahdon uskoa, että tärkeät asiat hoidetaan aina....

Viime viikolla pamahdin täysillä sisään Lapin lumoon. Minulla on niihin maisemiin erityinen suhde, sillä kohtasin siellä ensirakkauteni ollessani 14-vuotias. Hän asui Lapissa ja hänen äidinkielensä oli saami. Rakkautemme kesti viisi vuotta.   

En pysty sanoin kuvaamaan....

Mietin tunturin laella seisoessanni toteamusta, jonka olen kuullut monta kertaa: saariston ja Lapin maisemissa on paljon samaa.  Ja yleensä ihmiset,  jotka viihtyvät saaristossa pitävät myös Lapista. Ja päinvastoin. Näkymä tunturin laelta oli huikea, ilma kirkas ja näin pitkälle. Ainakin se on samaa. Myös merellä näkee kauas selkeällä ilmalla. Ja tunturit voisi kuvitella saariksi, sekä tasaisen maan eli jänkhän mereksi. Mutta en minä sitä niin näe enkä koe.

Näkymä Ylläkseltä sinne - kauas.

Tunnen kuitenkin molemmissa paikassa rauhaa ja minulla on halu vain olla ja vaeltaa. Tahdon haistella luontoa sekä lumoutua sen moninaisuuden ja kauneuden edessä. Harrastan sekä laskettelua että murtomaanhiihtoa. Molemmissa pääsen kauneuden äärelle. Ja ehkäpä laskettelun vauhdissa on sitä samaa kuin purjeveneen purjeisiin tarttuvassa voimakkaassa tuulessa, joka kuljettaa nopeasti eteenpäin. Se on sitä vauhdin hurmaa!

 

Olen itse purjehtinut lähinnä kansanveneellä eli folkkarilla. Tuo harrastus alkoi kun ”liftasin” Jungfruskärin talkooleirillä kesällä 2004 purjeveneeseen. Saarelle ilmestyi muutaman hengen porukka ja kippari tarvitsi gastia. Minä tietenkin lähdin ja hurahdin purjehdukseen täysillä. Se oli lumoava reissu!

Hyppäsin tämän veneen kyytiin Jungfruskäristä kesällä 2004. Ja rakastuin entistä enemmän - mereen.

No nyt alkaa jo heti tuntua paremmalta, meri ja saaristo tulevat luokseni ajatuksissani ja muistoissani. Olen siitä onnellinen. Ja vapaa purjehtimaan unien valtakuntaan. Löytyykö sieltä tänä yönä samanlaista tenhoa kuin mitä on tuntureilla ja saaristossa. Haltioidunko uneni äärellä?

Matkalla Jungfruskäriin.

Lähdön hetki on lähellä

Olen tämän illan kerännyt kamppeita kasaan muutaman tunnin ja nyt ne ovatkin jo suurimmaksi osaksi pakattu. Tuntui huimalta hakea 1978 –luvulta peräisin olevat laskettelukamat kellarista. Testasin niitä pitkän tauon jälkeen ensimmäisen kerran Messilässä. Se mäki kuuluu nuoren aikuisuuden elämääni, mutta Lappi on osa nuoruuttani ja paikka jonne nyt suunnistamme...on melkein täysiosuma!

Kamoja kasatessani mieleni pohjalta nousi nuolen lailla tietoisuuteeni, että tämän jälkeen seuraavan kerran pakkaan kamoja Ahvenanmaata varten. Toivon sen tapahtuvan jo huhtikuussa. Olen ajatellut, että ostan toisen kitaran, niin ettei minun tarvitse raahata sitä edestakaisin. Kitarat nimittäin painavat kun niitä kuljettaa raskaissa kovissa koteloissa. Hankintalistalla on myös uusi tietokone, sillä minulla on Windowsin Vista käytössäni, ja se vanhenee ensikuun puolessa välissä siten, ettei sitä pysty enää päivittämään. En halua ottaa mitään riskejä, että kallisarvoinen aineistoni tuhoutuu edes osittain. Tai joku mato luikertelee koneeni sisuksiin ja syö sieltä aivan kaiken. Jos ja kun tulen Ahvenanmaalta tänne Espooseen, en halua joutua ensimmäiseksi vaikeuksiin tietotekniikan kanssa.

Odotan huomista reissua mielenkiinnolla, sillä tunnen tästä porukasta vain yhden henkilön etukäteen. Mutta minulla on hyvä ennakkofiilis, kunhan saadaan vaan kamat mahtumaan autoon. Yövymme menomatkalla Oulussa. Tämä on kuitenkin pientä kun ajattelen seuraavaa matkaa saaristoon! Ihana koiranpentu jää tänne talonvahdiksi. Ja koiran omistaja huolehtii omastaan.

Talonvahtini, joka sulattaa sydämeni

En usko, että päivitän tätä blogia loman aikana– aion pitää lomaa aivan kaikesta, ladata akkuja tunturimaisemissa, revontulten tanssiessa taivaalla. Ja laskea pitkin puhtaita rinteitä auringon paistaesssa. I just Love it!

Kevätväsymystä ja haaveita ilmassa

Viime päivinä aurinko on uskaltautunut jo esiin pitkän poissaolonsa jälkeen. Sinisen taivaan näkyminen on ollut huikaiseva kokemus- olin unohtanut aurinkoisen kevättaivaan värin. Täällä meren rannalla, jossa asun, tuimat tuulet riepottelevat valtavalla volyymilla.

Asuntooni on muuttanut koira väliaikaisesti ja sen vaatimat muutokset ovat vieneet aikaa, siis niiden vaatimusten toteuttaminen. En kyllä ollut suunnitellut koiran muuttoa tänne. Mutta kuinka voisin kieltäytyä tuosta hellyttävästä 10 kuukautta vanhasta 27 kiloisesta olennosta. En millään.

Täytin juuri 50 vuotta ja jotenkin vuosien saatossa olen unohtanut kuinka paljon vaivaa eläimien pitämisessä on. Meillä on ollut kyllä kaikkea mahdollista: lintuja, kaneja, marsuja, rottia, koira, iguaani, hevonen jne. Mutta silloin minä itse olin nuori ja terve. Toisaalta minua kiehtoo se, ettei voi koskaan tietää, mitä elämässä seuraavaksi tapahtuu: kuka siihen tulee ja kuka lähtee. Muutokset voivat olla todella yllättäviä.

Kirkossa tapasin tänään Kristinan, joka tarkistaa ja kääntää ruotsiksi tämän blogin tekstejä. Oli mukava keskustella hänen kanssaan. Käännän tekstit ensin itse ruotsiksi ja sen jälkeen lähetän ne Kristinalle. Aion tänään jatkaa yhden kirjoitukseni kimpussa.

Olen alkanut haaveilla siitä, että saisin kokea kevään saaristossa. Siis tietenkin ainakin osan talvea ensin. Niin että haistaisin lumen, ja näkisin jäiden lähdön sekä kevään ensimmäisten silmujen työntymisen maasta esiin. Kuulisin pitkän tauon jälkeen lintujen laulun. Haaveita – onneksi niitä on.

En saa rauhaa itselleni ellen vie tätä projektia eteenpäin. Ja elämän muutokset kuten tuo hauveli, teettävät aina töitä. Toisaalta, vaikka se väsyttää, niin kyllä se vaatii luovuuttakin. Sopeutuminen meinaan. Koirahan asuu täällä toistaiseksi mutta ei ole minun eli periaatteessa minulla on pakollisten muutosten ja pienen totuttelujakson jälkeen mahdollisuus uppoutua työhön jälleen. Arkistot eivät katoa.

Mutta ne vanhat tuntemattomat ihmiset, jotka odottavat minua Ahvenanmaalla, eivät voi odottaa kovin pitkään. Sillä he ovat ikääntyneitä ja osalla heistä on jokin muistisairaus. Tiedostan ja muistan tämän.

Nyt ryhdyn tämän vuodatuksen jälkeen kirjoittamaan. Aikaa on 20 minuuttia. Tänään.

En ihmettele lainkaan sitä, että saaristo on inspiraation lähteenä monille taiteilijoille. Tässä Jungfruskärin puita.

Vierailu kansallisarkistoon

Tänään vierailimme Svenska klubbenin kanssa Kansallisarkistossa, jonka tehtävänä on säilyttää Suomen kansallista kulttuuriperintöä. Arkistosta löytyy tietoa kilometrikaupalla. Itseasiassa sitä on suunnilleen sata kilometriä! Suosituimpia aineistoja ovat mm. Etsivän keskuspoliisin/Valtiollisen poliisin arkistot ja sotilaskortit. Epäilen myös, että se on useiden sukututkijoiden aarrearkku. Vanhin dokumentti on vuodelta 1316. Voin siis suunnistaa sinne, mikäli Brakes Pressarkivin dokumentit kaipaavat lisäselvityksiä. 

Aloitimme arkistoon tutustumiseen ihmettelemällä sen aulatiloissa olevaa taulua (sen kopiota), jossa taiteilija on totisesti käyttänyt taiteilijan vapautta hyväkseen.

Nyt tuntuu vahvasti siltä, että tässä täytyy pysyä valveilla ja  erittäin tarkkana, jotta pysyn tiukasti Jungfruskäriin liittyvissä dokumenteissa. Muuten koko homma saattaa levitä niin, ettei siitä saa enää mitään tolkkua.
Ruotsinkielen lisäksi viisastuin vierailulla myös yhdessä mielestäni tärkeässä asiassa, joka on vilahtanut ohitseni koulun historian tunneilla. Tai ainakin se sai minut mietteliääksi tänään: Suomi on ollut Ruotsin vallan alaisena aikoinaan 650 vuotta! Siis paljon kauemmin kuin venäläisten. Kansamme on siis vahvasti länteen kallellaan, vaikka esimerkiksi halpisvaateketju Hennes ja Mauriz lukee Suomen samaan kastiin kuin esimerkiksi Venäjän ja toimittaa tänne Euroopan itäosiin suunniteltuja vaatekappaleita. Monista eri yrityksistä huolimatta eri vuosisatojen aikana suomalaiset eivät ole kuitenkaan venäläistyneet. Nyt tähänkin löytyi minun järjenjuoksuuni sopiva selitys!

Kun pääsin arkiston suureen saliin, minut valtasi sama tunne kuin aikoinani innokkaana viestinnän opiskelijana yliopistossa. Rakastan vanhoja kirjoja ja niiden tuoksua.

 

Tunsin olevani suuren tarinan sisällä tänään kun seisoin tässä salissa.

Propagandaako ?!!!