Teatteriesitys Musicophilia kertoo musiikin vaikutuksista aivoihin

Saksalaisen teatteriryhmän Meta Theaterin esityksen lähtökohtana on neurologian professori Oliver Sacksin kirja Musicophilia - tarinoita musiikista ja aivoista.

Espoon kulttuurikeskuksen Louhisali on juuri oikean kokoinen paikka tälle esitykselle. Alun lavastukset tuovat mieleeni tilanteen, jossa dementoituneet henkilöt ovat harsomaisten putkien vankina eristyksessä muusta maailmasta. Jokainen omassa todellisuudessaan.

Näyttämökuva ennen tarinan alkua.
(Copyright: Lumikki Laine)

Musicophilia on valon, musiikin, kielen ja liikkeen kaleidoskooppi. Se tutkii näyttämöllä tieteen ja ihmisaivojen rajoja. 


Peter Pruchniewitz on Oliver Sakcsin  roolissa on vakuuttava hoitaessaan potilaita, musiikkia ja työtään. Potilaan roolit esittävä Cornelia Melián osaa heittäytyä rooleihin uskottavasti. Muusikot Gertrud Schilde ja Mathias Beyer liikkuvat luontevasti näyttämökuvassa ja ovat tavallaan ulkopuolisia ja kuitenkin koko ajan läsnä.

Muistot elävät vain nykyhetkessä

Tarinan edetessä putkista revitään osia ja näyttämö muuttuu aivan kuin yhden henkilön toimintahäiriöisiksi aivoiksi. Lavalle heitetään peräkkäin paljon informaatiota, mutta kaaos on hallittu ohjauksellisin keinoin eikä se tee teoksesta levotonta. Musiikin olemusta pohditaan paljon.

Näytelmän loppu liikutti minut kyyneliin asti. On upeaa, että meillä on olemassa taiteen eri muodot ja useita niitä yhdistävä teatteri. Itse muistan sellaiset asiat hyvin, jotka nivoutuvat kokemiini voimakkaisiin tunteisiin. Esityksen jälkeen minun silmieni eteen jäi pomppimaan pimeässä sähköinen aivokäyrä, vai onko se musiikn graafinen kuva? 

Voimaa omaan työhön

Chattailin juuri ennen esitystä nuoruudenystäväni kanssa. Hän kertoi minulle omasta äidistään, joka oli kärsinyt muistisairaudesta elämänsä viimeiset 11 vuotta.
Sain tuosta pienestä keskustelusta paljon voimaa työhöni. Ystäväni kertoi arvostavansa työtäni ja haluavansa ehdottomasti antaa muutaman roposen kirjaprojektiini. Tulen osoittamaan osan satukijani Jungfruskärin viimeinen neitsyt tuotosta suoraan muistisairaiden kanssa tehtävään taidetyöhön.

Löysin Oliver Sacksin tutkimukset ja kirjat jo musiikkiterapiaa opiskellessani Tämä näytelmä oli minulle eräänlainen paluu hänen maailmaansa. 

Esityksessä tuotiin selkeästi lavalle myös se, kuinka musiikki ei ehkä ole miellyttävää kaikille muistisairauksista kärsiville ihmisille, koska sairaat aivot toimivat eri tavoin ja järjestävät musiikillisen informaation eri tavalla. Jotkut näkevät musiikin väreinä ja joku saattaa kuulla puhtaasti soitetun ja lauletun musiikin epävireisenä.

Tieto on arvokasta minulle, koska tahdon kehittää yhdistyksessämme Luovaa uutta voimaa ry uusia taideterapeuttisia menetelmiä muistisairaiden ihmisten elämänlaadun parantamiseksi. Esitys jätti vahvan tunteen, että varsinkin yksilötyössä menetelmät on aina kokeiltava erittäin varovasti juuri aistitoimintojen yksilöllisyyden takia. Tarkoitus on tuottaa mielihyvää eikä tuskaa.

Anni Blomqvistin kotiin

Lautalla tapasin myös oppaamme Bosse Ahlnäsin. Vaihdoimme muutaman sanan jo odottaessamme lossia. Bosse kertoi, että Anni Blomqvist oli säätiöinyt omaisuutensa, ja niillä varoilla pidettiin yllä pientä museota Blomqvistin kotitalossa sekä maksettiin oppaille palkat. Kun kuulin tämän, niin kivi vierähti sydämeltäni - en siis joutuisi maksamaan valtavia summia korvausta hänen vaivastaan saapua paikalle. Olisin sen kyllä tehnyt, jos minulla vain olisi ollut rahaa...

Minä ja Bosse turisemme lautalla.
(Kuva: kimmo Autio)

Huomasin lautalla myös koulutaksin. En ehtinyt jutella sen kuljettajan kanssa. Olisin niin mielelläni vaihanut pari sanaa, sillä keskustelumme ajautui hänen kanssaan aika syvälliseksi kun matkustin taksilla elokuussa Vårdön kirkolta Simskälaan. No, ehkäpä vielä palaisin tänne joskus.

Bosse: onnellinen ahvenanmaalainen
(Copyright: Lumikki Laine)

Hyppäsin skootterin päälle ja huristelimme ulos lautalta Bossen auton perässä.

Simskäla ja taustalla Mikaelin venevaja.
(Copyright: Lumikki Laine)

Bosse oli aulis opas. Hän kertoi talon toimivan taiteilijaresidenssinä. Tällä hetkellä talo oli tyhjä. Taiteilijat asuivat siellä mielellään kesällä. Heidän vastuullaan on myös paikan näyttäminen turisteille sopimuksen mukaan. Blomqvistin kotimuseolla ei ole siis mitään säännöllisisä aukioloaikoja, vaan käynnistä täytyy aina sopia etukäteen.

Minä ja Bosse Blomqvistin talon pihalla.
(Kuva: Kimmo Autio)

Tulisinko vielä joskus istumaan tämän pöydän ääressä teekuppi kädessäni?
(Copyright: Lumikki Laine)

Anni Blomqvistin kotitalon alakerta oli aika paljon samanlainen, mitä olin kuvitellut. Talossa on moderni kylpyhuone. Bosse kertoi, että residenssissä asujan tulisi itse maksaa sähklölasku.

Blomqvistin asunnossa on esillä paljon ihmisten tuomia lahjoja. Tässä ikoni.
(Copyright: Lumikki Laine)

Talossa kävi usein vieraita. Anni Blomqvist tarjosi heille aina jotakin. Tarvittaessa hän hälytti koko kylän leipomaan kahvileipää. 

Huomasin seinällä myös samantyyppisen vaatteen, mikä on Mikaelin kalamajan seinällä Väderskärillä. Ne ovat kuulemma tyypillisiä kaikkialla ulkosaaristossa. Kun miehet lähtivät merille, ei voinut koskaan olla varma tulivatko he takaisin. Blomqvistkin menetti oman miehensä ja poikansa meren syliin.

Seinävaate Anni Blomqvistin kotona.
(Copyright: Lumikki Laine)

Kaikkialta löytyy myös valokuvia Annista eri ihmisten kanssa. 

Anni Blomqvist tunsi myös Åke Lindmanin. Miehen, joka ohjasi legendaarisen
 Myrskyluodon Maija -televisiosarjan.

Anni Blomqvist oli käynyt ainaostaan kansakoulun. Ja elänyt aikana ennen kännyköitä, internetiä tai Simskälan lossiyhteyksiä. On huikea saavutus kirjoittaa tuollaisena aikana menestynyt romaanisarja, joka televisioidaan ja pyörii vielä vuosina 2015 ja 2016 musikaaleina ympäri Etelä-Suomea. Tarina, joka puhuttelee vielä tämän päivän ihmisiä.

Bosse kertoi meille monta kutkuttavaa tarinaa.
(Copyright: Lumikki Laine)

Pääsin tutustumaan myös yläkerran taiteilijaresidenssiin, joka käsittää kaksi huonetta. Yläkerrassa on myös parveke. Yhtäkkiä iski himo tulla tänne kirjoittamaan. Joskus. Ehkä. Se olisi kuulemma mahdollista. Sain puhelinnumeron. Suosittelijan. Ja Bossesta uuden Facebook -kaverin.

Näkymä yläkerrasta ulos merelle.
(Copyright: Lumikki Laine)

Presidentti ja muut arvovieraat

Blomqvist nousi suuren yleisön tietoisuuteen Myrskyluodon Maijan ansiosta. Ihmiset olivat uteliaita ja monet tahtoivat tavata itse kirjailijan. Anni otti ystävällisetsi aina vieraita vastaan. Kun presidentti sitten eräänä päivän ilmoitti tulevansa tervehtimään kirjailijaa, niin tämä kekseliäänä saaristolaisena rakennutti pihan laidalle metsikköön pienen mökin, jossa kaikki ylimääräiset ihmiset saivat oleskella sillä aikaa kun arvovieraat kyläilivät.

Annin vierasmaja.
(Copyright: Lumikki Laine)

Kävelimme alas kohti rantaa.

.

Tien varressa pieni rantasauna.
(Copyright: Lumikki Laine)

Jatkoimme matkaa kohti venevajaa ja saimme kuulla, että kahden saaren välissä oleva silta oli ollut ennen toisessa paikassa.

Tuon sillan olinkin jo alittanut muutaman kerran veneen kyydissä.
(Copyright: Lumikki Laine)

Anni Blomqvistin venevaja. Vene ei ole Blomqvistin.
(Copyright: Lumikki Laine)

Näkymä venevajan takaa,
(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Oli aika hyvästellä Bosse. Olin saanut uuden ystävän. Tämä tapaaminen olisi ehkä alkuna jonkin asian kehittymiselle noin niin kuin ammatillisessa mielessä. 

Kirjoitin myös nimeni yhteen geokätköön, jonka löysin Bossen hienoisen vihjailun perusteella. Tämä monitoimimies on myös innokas geokätköilyssä. Hänen auton takakontista paljastuivat oikean ammattilaisen vehkeet.

Toivon todellakin että kohtaamme joskus vielä Bossen kanssa uudestaan.

Viimeinen katsaus Simskälaan

Ajoimme Kimmon kanssa tien loppuun, tahdoin ihailla vielä kerran maisemia. Nyt olin varma, että olin tehnyt vahingossa lomamatkallani töitä, joista minulla olisi todennäköisesti tulevaisuudessa hyötyä. Oli aika heittää vapaalle.

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Näkymä tien päästä kallioilta.
(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)