maanantai 9. joulukuuta 2019

Käsikirjoitus on valmis!

Käsikirjoitus on valmis! Se lähti eilen ensimmäiselle potentiaaliselle kustantajalle.
Olen vapautunut monen vuoden jyskyttävästä tunteesta jossakin syvällä aivojeni sopukassa. Välillä minulta loppui jo usko tähän hankkeeseen. En viitsinyt enää päivittää
 tätä blogia, sillä kyllästyin kirjoittamaan matkalle tulleista esteistä.


(Photo: Sari Mattson)

Muistan syksyn 2017, silloin käsikirjoituksen oli tarkoitus valmistua ollessani stipendiaattina
Strömmenissä, Anni Blomqvistin talossa Smskälassa. No, olkapääni meni huonoon kuntoon ja kirjoittaminen oli hidasta. Sitten tapasin elämäni rakkauden. 

Ensin ajattelin, että olen Ahvenanmaalla viikon kuukaudessa. Sitten ajattelin, että olen täällä kaksi vikkoa kuukaudessa. Vuokrasin asuntoni Haukilahdessa pois ja luovuin siitä kokonaan kesällä 2018. 

Ensimmäinen muuttokuorma tänne tuli suoraan Simskälasta residenssikauden päätteeksi. Skootterini ei mennyt takaisin mantereelle, vaan se sai ahvenanmaalaisen rekisteikilven. Menin syksyllä 2018 naimisiin. Pääsin viime talvena kirurgin pöydälle operoitavaksi, joten ei ihme, että tämä on kestänyt. 

Kaiken tämän keskellä remontoimme ateljeetani kaksi vuotta. Ihme on se, että olen pystynyt kirjoittamaan kaiken tämän keskellä. 


Tässä näkymä ateljeeni ikkunasta.

(Photo: Sari M)

Aloitin myös kuvanveiston  kesällä 2018. Tässä ensimmäinen osa 4 - 5 osaisesta teoksestani. Tulen luomaan kalliolle naisen, joka tulee ulos maasta. Tämä nainen on kirjani päähenkilö Axelina. 


(Photo: Sari Mattsson)


Olen aloittanut jo seuraavan osan tekemisen teokseeni. Betoni painaa niin paljon, että teen betonityön paikan päällä kalliolla. Nyt talvella voi tehdä runkoja valmiiksi. Tässä 2. osan alku:

(Photo: Sari Mattsson)

Toivon mukaan seuraava tämän blogin päivitys liittyy kustannussopimukseen.