Vihdoinkin kirjoittamaan!

Pitkän sairastelun jälkeen uskaltauduin tänään meditoimaan tutulle paikalle, joka on aivan Strömmenin lähellä. Siis Anni Blomqvistin kotitalon, missä asun tällä hetkellä. Mukaani meditointihetkeen otin vihkon, johon olin kirjoittanut havaintojani ja haastatteluita 13 vuotta sitten Jungfruskärissä. Vihkosta löytyi muiden herkkujen lisäksi myös pieni ruokalista. On kyllä niin eksoottisia aterioita, että taidan ottaa yhteyttä erääseen henkilöön aivan lähipäivinä, koska minulta puuttuu kokonaan kokemus noiden ruokien valmistustavoista sekä hajumaailmasta.

(Copyright: Lumikki Laine)

Olen päässyt nyt sisälle satujeni maailmaan. En aivan niin täysillä kuin tahtoisin, sillä joudun pakon edessä hoitamaan vieläkin yhdistyksemme asioita mielestäni aivan liikaa. Mutta asiat eivät aina suju sovitulla ja toivotulla tavalla. Sellaista tämä elämä vain on.




(Copyright: Lumikki Laine)



Viimeksi kun hortoilin tapani mukaan pitkin metsiä, niin uudelle rannalle saavuttuani huomasin pienellä luodolla kolme linnunpönttöä. Uteliaisuuteni heräsi välittömästi. Mitä Lintuja? Mihin tarkoitukseen pöntöt ovat? Halutaanko munia? Lintuja? Tähänkin löytynee vastaus. Minulla on täällä paljon tuttuja. Verkostoituminen on rautaa!


Onneksi hankin kunnon kameran, niin kaukaiset salaperäiset kohteet avautuvat.
(Copyright: Lumikki Laine)



Simskälan naapurit

Tutustuin viime kesänä Tarjaan ja Markkuun. Heillä on ollut mökki täällä Simskälassa ympärivuotisessa käytössä jo yli kymmenen vuotta. Kävin eilen kylässä ja Tarja nappasi minusta kuvan heidän laiturilla. Olen yllättynyt kuinka hyvin sovin maisemaan, vaikka laitoin kaupunkivaatteet päälle. Nähtävästi maisema lyö läpi. Ympäristön vaikutus ihmiseen on valtava.

(Kuva: Tarja Johansson)

Meillä oli viime helmikuun lopulla  laulukirjan Minns du - våra visor julkistamistilaisuus Maarianhaminan kirjastossa. Keräsin kirjan lauluihin tekstejä Maarianhaminan kaupungin hoivapaikoista, joissa on muistisairauksista kärsiviä ihmisiä. Tahdon pitää keskustelua yllä. Projektimme oli monisukupolvinen ja se toteutettiin pääasiassa Ahvenanmaalla. Melodioita teksteihin loihtivat muusikot Kim Hansson, Kjell Frisk ja minä. Asuin täällä Strömmenissä viime vuonna melkein kolme kuukautta.

Aloitin helmikuussa laulukirjan julkistamistilaisuudessa projektin, jossa julkaisen yhden kuvan, jossa on henkilö, joka pitää laulukirjaa kädessään. Nyt kuvaisin myös naapurini.

Tarja Johansson
(Kuva: Lumikki Laine)

Markku Johansson
(Kuva: Lumikki Laine)

Markku nappasi meistä Tarjan kanssa hienon tunnelmakuvan tuulisena aurinkoisena päivänä. Arvostan Tarjaa taiteilijana todella paljon.

Minä ja Tarja Johansson.
(Kuva: Markku Johansson)



Nykyinen työhuoneeni

Tulin tänne yli viikko sitten ensimmäisen kerran ja viivyin kolme päivää, juuri tarpeeksi että sain kamat purettua. Sitten auto takaisin stadiin ja skootterilla tänne. Ostin lipun suoraan Helsingistä Maarianhaminaan, jossa Silja Serenade olikin jo klo 4.15. Ajelin aamuyöllä kohti nousevaa aurinkoa, Simskälaa ja itseäni.

Sain luettua lävitse materiaalin kirjaani varten. Huomasin heti korjaamisen tarvetta ja sen, miten iso urakka minulla on edessäni. Päätin, että keskityn aamupäivät yhdistyksen asioiden hoitamiseen ja alkuillasta kirjoittamiseen. Ei ole oikein onnistunut.

Sairastuin kurkkutautiin, ja olen vasta tänään pystynyt puhumaan kunnolla. Mietin mitä Rutkin mahtaa ajatella, koska en ota yhteyttä. Rut on minun ystäväni, 86-vuotias kalastajan vaimo. No, todennäköisesti hän jo tietää asiasta. Ahvenanmaalla ihmisillä on tapana tietää minun menoni, tuloni jne jo ennen kuin itse olen niistä selvillä.

Ajatuksia herättävä vierailu

Täällä kävi kolme suomalaista ladya kylässä ja esittelin heille taloa. Yksi heistä asuu naapuripitäjässä ja pyysi poikkeamaan jos kuljen ohitse. Tämä ihminen oli varma siitä, että Anni Blomqvist on tässä talossa, vaikka selittelin hänelle pyhitetyt vedet ym. No jaa......olen usein tokaissut ääneen että tuskin olisin tullut Annin kanssa toimeen mikäli olisimme tavanneet. Aika oli kuitenkin hänen kohdallaan toinen. 

Tänään aloin miettimään sitä, että olen puhunut hänestä ehkä ikävästi. Sitten muistin, että joku sanoi minulle viime vierailullani, että Annia ei tarvitse pelätä, koska hän on kiltti. Eräs ihminen oli varma siitä, että Anni ei ole missään tapauksessa tässä talossa. On vain helppo tuntea hänen läsnäolonsa, koska täällä on niin paljon hänen tavaroitaan ja huonekalujaan.

Oli miten oli, joka tapauksessa olen päättänyt, että puhun tästä lähtien hänestä kunnioitettavammin. Aina. Ilman Annia minulla ei olisi mahdollisuutta olla täällä Simskälassa kirjoittamassa. Ihmiset tulevat hänen kotiinsa, minä olen vain eräänlainen portin vartija. 

Manana

Huomenna olen lähdössä Maarianhaminaan päiväksi ja toiseksikin. Yövyn ystäväni luona, koska olen menossa konserttiin, joka alkaa vasta illalla yhdeksältä. Nimi on Tribute to Queen. Odotukseni ovat korkealla.

En ole pystynyt kirjoittamaan kirjaani, mutta vire alkaa olla aika korkea. Olen kaksi viimeistä vuorokautta päivittänyt yhdistyksemme nettisivuja. Enää ei ole juuri mitään mitä voisin yhdistyksen eteen tehdä täällä ollessani ja se on hyvä! Loistavaa! Kaksi viikkoa on kuitenkin pitkä aika kun ajattelen edessä olevaa urakkaa. Sairastuminenkin vei veronsa. Aika ei ole rahaa, se on eri tavalla arvokasta. 

Työhuone

(Copyright: Lumikki Laine)

Kirjoitan keittiössä läppärillä "vastapäätä Annia" eli hän istui pöydän toisella puolella silloin kun kirjoitti teoksensa. Minä kirjoitan myös makuuasennossa. Eli keittiön sohvalla. Siinä Anni makasi silloin kun oli jo kovin sairas ja odotti vieraita. Minusta ei tule toista Anni Bloqvistia. Mutta jos joudun tiukkaan paikkaan kirjoittamisen kanssa, niin arvaa keneltä pyydän apua?

Työhuoneeni jatkuu ulos luontoon. Tänään olin ihailemassa merta paikassa, jonka Ruth minulle näytti. Otin tukalat saappaat pois jaloista ja ulkoiluhousut. Mikä onni kun sain jalat puhtaaseen lämpimään veteen. Ehkä ensi viikolla uskallan jo mennä uimaan. 

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Lopun alkua

Olen kulkenut pitkän matkan. Tulin ensimmäisen kerran Ahvenanmaalle Jungfruskärin viimeinen neitsyt -kirjan tiimoilta kesällä 2014. 

Itsestäni riippumattomat tekijät estivät kaunokirjallisen teokseni kirjoittamisen viime vuonna.  Tänään avasin Strömmenin, Annin Blomqvistin kotitalon oven, alkuillasta. 

Minulla on kaksi kuukautta aikaa olla täällä. Saan keskittyä kokonaan kirjoittamiseen. Eteeni tulee varmasti asioita, joita ei pysty sanoin ilmaisemaan. Sen takia otin muutaman soittimen mukaan. Ja nuottipaperia. Sitä ostan lisää.

Olen saanut rasitusvammoja oikeaan käteeni, ja tällä hetkellä pystyn kirjoittamaan ainoastaan vasemmalla kädellä. Ei haittaa. On mielenkiintoista nähdä miten se vaikuttaa tekstiin. Alla muutama tunnelmakuva. Kuvia, jotka saavat minut onnelliseksi. 

Onnea on avata ovi makuuhuoneesta parvekkeelle ja kuulla kuinka meri kohisee.
(Copyright: Lumikki Laine)

Miten pieni on tuo auto pihalla. Puutarhakalusteet ovat repäisty kuin nukkekodista.
(Copyright: Lumikki Laine)

En pysty uimaan kunnolla tällä hetkellä, joten raadettuani "muuttokuorman" parissa pitkän tovin menin kallioille kivien väliin istumaan ja annoin meren huuhdella matkan rasitukset pois. . 

Vesi on lämmintä, se tuoksuu Simskälalta. Se on puhdasta, raikkaasti kietoo minut sisäänsä.
(Copyright: Lumikki Laine)

Seison kallion päällä ja tuuli kuivaa minut.  Tuulee kovaa, mutta lämpimästi. Tuulen kosketus on kova ja pehmeä samaan aikaan. Mikään muu maailmassa ei osaa koskettaa minua näin. On niin hyvä olla tässä ja nyt. Elossa. Aivan kuin näkisin ja tuntisin meren ensimmäistä kertaa. Olenko mahdollisesti syntynyt uudestaan? 

Näitä mietin. On yö. Istun saman keittön pöydän äärellä, missä Anni Blomqvist on kirjoittanut kirjansa

Alkuyön pehmeä, tummanpimeä sini on samettia.
(Copyright: Lumikki Laine)

Tämä tie vie mielen sisäiselle matkalle. Matkalle, joka on jo alkanut.