Itsestäni riippumattomat tekijät estivät kaunokirjallisen teokseni kirjoittamisen viime vuonna. Tänään avasin Strömmenin, Annin Blomqvistin kotitalon oven, alkuillasta.
Minulla on kaksi kuukautta aikaa olla täällä. Saan keskittyä kokonaan kirjoittamiseen. Eteeni tulee varmasti asioita, joita ei pysty sanoin ilmaisemaan. Sen takia otin muutaman soittimen mukaan. Ja nuottipaperia. Sitä ostan lisää.
Olen saanut rasitusvammoja oikeaan käteeni, ja tällä hetkellä pystyn kirjoittamaan ainoastaan vasemmalla kädellä. Ei haittaa. On mielenkiintoista nähdä miten se vaikuttaa tekstiin. Alla muutama tunnelmakuva. Kuvia, jotka saavat minut onnelliseksi.
 |
| Onnea on avata ovi makuuhuoneesta parvekkeelle ja kuulla kuinka meri kohisee. (Copyright: Lumikki Laine) |
 |
| Miten pieni on tuo auto pihalla. Puutarhakalusteet ovat repäisty kuin nukkekodista. (Copyright: Lumikki Laine) |
En pysty uimaan kunnolla tällä hetkellä, joten raadettuani "muuttokuorman" parissa pitkän tovin menin kallioille kivien väliin istumaan ja annoin meren huuhdella matkan rasitukset pois. .
 |
| Vesi on lämmintä, se tuoksuu Simskälalta. Se on puhdasta, raikkaasti kietoo minut sisäänsä. (Copyright: Lumikki Laine) |
Seison kallion päällä ja tuuli kuivaa minut. Tuulee kovaa, mutta lämpimästi. Tuulen kosketus on kova ja pehmeä samaan aikaan. Mikään muu maailmassa ei osaa koskettaa minua näin. On niin hyvä olla tässä ja nyt. Elossa. Aivan kuin näkisin ja tuntisin meren ensimmäistä kertaa. Olenko mahdollisesti syntynyt uudestaan?
Näitä mietin. On yö. Istun saman keittön pöydän äärellä, missä Anni Blomqvist on kirjoittanut kirjansa
 |
| Alkuyön pehmeä, tummanpimeä sini on samettia. (Copyright: Lumikki Laine) |
Tämä tie vie mielen sisäiselle matkalle. Matkalle, joka on jo alkanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti