Joululahja

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää joulua! Antakaa itsellenne lahjaksi aikaa!

Vanhoja joulukorsiteita Jungfruskärissä.
(Copyright: Lumikki Laine)

Edellisestä blogini päivityksestä on jo yli kaksi kuukautta. Siinä vaiheessa olin varma, että tämä satukirjani valmistuu jouluun mennessä, mutta kohtalo päätti toisin.

Kun palasin kotiin Espooseen Simskälasta, niin minua odotti muutto. Muutin takasin omaan kotiini - olinhan vuokrannut sen pois siksi aikaa kun olin Ahvenanmaalla.

Meidän yhdistyksemme Luovaa uutta voimaa ry, jossa olen töissä, oli myös muuttamassa Lapinlahden Lähteelle, joka toimii entisen Lapinlahden mielisairaalan 175-vuotiaassa rakennuksessa. 

Kahden päivän kuluttua paluuni jälkeen kaksoissiskoni joutui liikenneonnettomuuteen ja  vammautui vakavasti. Sain organisoida yksin yhdistyksen muuton. Onneksi Lapinlahden Lähteen yhteisö tuli apuun sekä useat tukijat. Mutta se on paljon kun kahdesta ihmisestä toinen poistuu kuvioista.

Toimisto on nyt valmis, ja olen päässyt uuteen yhteisöön sisälle. Työ yhdistyksessä on vienyt kaiken aikani: lähinnä byrokratiaa. Lisäksi prorisoin aikaani siten, että minulle oli mahdollista tutustua yhteisön ihmisiin. Yhteisöllisyys on tärkeää minulle. 

Sångbokprojekt

Laulukirja-projekti jatkuu. Nyt materiaali on melkein kasassa. Minulla on vielä kolme tekstiä sävellettävänä. Olemme varanneet jo Maarianhaminan kirjaston helmikuun lopulla laulukirjan julkaisutilaisuutta varten. Samalla avaamme taidenäyttelyn, johon tulee rinnakkain tekstit ja niistä tehdyt kuvat. Muusikot esittävät tilaisuudessa säveltämiään lauluja, jotka ovat syntyneet muistisairauksista kärsivien ihmisten teksteistä.

Nyt taitaa käydä niin, että Laulukirja valmistuu ennen satukirjaa. Se vaan menee näin. Antaa virran viedä - hyppään mukaan.

Jungfruskärin viimeinen neitsyt

Olen muistanut kesken olevan satukirjani joka ainoa päivä. En vain ole pystynyt tarttumaan sen kirjoittamiseen. Vanhin tyttäreni sai lapsen neljä päivää sitten. Se oli tunnepommi. Kun menin sairaalaan katsomaan vauvaa tyttäreni miehen ja heidän 2-vuotiaan poikansa kanssa, niin me aikuiset itkimme onnen kyyneleitä. Tuo pieni sairaalahuone oli niin täynnä puhdasta rakkautta. Rakkautta, jonka kohtasin ensimmäistä kertaa elämässäni. Ehkä osaan kuvailla maanpäällistä pyhää rakkautta nyt paremmin, koska olen kokenut sen.

Jungfruskärin viimeinen neitsyt on saanut odottaa. Ja tämä odotus on positiivinen asia, koska tarina on nyt kypsempi. 

Ahvenanmaan merkitys itselleni

Viimeinen matkani Ahvenanmaalle on muuttanut minua. Kaipaan luonnon keskelle paljon enemmän kuin aikaisemmin. 10 viikkoa Simskälassa teki tehtävänsä. Olen saanut jopa joulukortteja ihmisiltä, joilla on kesämökkejä Simskälassa. Från sommargrannen, lukee eräässäkin. Mietin pitäisikö minun hakea Anni Blomqvistin taloa uudelleen. Tahdonko takaisin. Olisiko se mahdollista? Tahtoisinko mukaani jonkun?

Tekemättömät työt ovat stressanneet. Minulla on vielä joulukirjekin kirjoittamatta. Valitsin kuitenkin tämän blogin. Avasin itselleni joululahjaksi väylän satukirjani maailmaan. Nyt olen siellä. Joskus on hyvä muistaa olevansa oman elämänsä päähenkilö ja kuunnella sitä, mitä tarvitsee.

Olohuoneessani, suoraan silmieni edessä on vanha vanerinen matkalaukku, joka on ollut Alicen. Sen sisällä on aarteita Alicen lapsuuden kodista Jungfruskäristä. Avaan sen vielä tämän vuoden puolella. Ja kirjoitan......ja kirjoitan........kirjoitan.......kirjoitan....

Kahdella planeetalla

Olen asunut nyt yhdeksän viiikkoa Anni Blomqvistin talossa. Lähiympäristööni kuuluvat meren lisäksi nyt jo värkkäiksi käyneet ja yhä harvalehtisemmät puut, kalliot, metsän eläimet sekä muutama ihminen. Saarilla on myös yksi asfalttitie ja täältä pääse pois lautalla, jossa on ystävällinen kuljettaja. 

Simskälan maisemaa
(Copyright: Lumikki Laine)

Ruskaa illan valossa
(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Olen jättämässä tämän kaiken hetkeksi taakseni. Yöllä en saa unta, koska jään kuuntelemaan tuulen huminaa sekä sitä, kuinka laineet iskeytyvät vasten kalliota. Siten kaikki loppuu hetkeksi. Ja alkaa taas uudestaan.

Toiselle planeetalle

Seuraavana päivänä astun laivaan, Tallinkin Silja Line on lähtenyt Turusta aamulla. Laivalla kaikki sujuu vanhalla rutiinilla. Menen ravintolaan tekemään töitä: kaivan tietokoneen esiin ja saan pakolliset hommat hoidettua. Lyhyet yöunet eivät aivan riitä ja niinpä heittäydyn ravintolan penkille pitkäkseni, laitan takin päälleni peitoksi ja uinahdan. 

Herään siihen kun joku soittaa ACDC:n TNT:tä täysillä: bändi on tullut lavalle! Solisti näyttää aivan Jone Nikulalta. Hän sanoo että olen tervetullut esiintymään hänen kanssaan. Lapset juoksentelevat ja pomppivat tanssilattialla ja heidän keskellä tanssii kaksi japanilaista naista nauraen. Kerään kamani ja pakenen käytävään.

Kun laiva saapuu satamaan niin totean remontin jatkuvan siellä edelleen. Edessä taas kerran kilometri käytävää. Uusi terminaali on valmis, mutta rakennustyöt jatkuvat. Tunnen tulleeni huijatuksi, sillä vuosi sitten kysyin milloin remontti loppuu kun jouduin samaan tilanteeseen. Piti olla jo valmista. Päätän laittaa Tallinkin laivat boikottiin omalta osaltani epämääräiseksi ajaksi.

Outoja tunnelmia

Tukholma on tuttu ja samalla vieras. Tunnelbaanassa tunnen olevani kuin olisin saapunut toiselle planeetalle. Simskäla on niin eri maailma. Mietin lapsia, jotka ovat kasvaneet saariston avaran taivaan alla. Ja iäkkäämpää väestöä, joilla olisi kyllä varmasti varaa matkustaa, mutta he viihtyvät parhaiten kotisaarellaan.

Lars Winnerbäck

Majoitun Marjatta -tädin luokse. Hän on jo 88-vuotias. Emme ole tavanneet moneen viikkoon ja juttua riittää aamuksi ja seuraavaksi päiväksi. Illalla suuntaan Circukseen Lars Winnerbäckin konserttiin. Konsertti on loppuunmyyty, niin kuin kaikki hänen Tukholman keikkansa. Ensimmäinen myytiin loppuun yhdeksässä minuutissa siitä kun liput tulivat saataville.

Yleisö saapuu paikalle.
(Copyright: Lumikki Laine)

Konserttipaikka on mahtava. Siinä on ajan loisteliasta patinaa. Katseeni kiertää salia ja kun se täyttyy viimeistä paikkaa myöten hätkähdän Winnerbäckin suosiota kotimaassaan. Kaksi vuotta sitten kun hän kävi Suomessa edes Savoy-teatteri ei täyttynyt etukäteen. Tiedän tämän koska sain kutsun sinne - minulla oli kuitenkin silloin toinen tilaisuus samaan aikaan. 

Keskustelen tästä vieruskaverini kanssa. Syynä on varmasti kieli - suomalaiset eivät ymmärrä mitä Winnerbäck laulaa. Sanoilla on kuitenkin niin suuri merkitys hänen musiikissaan. Valot sammuvat ja show alkaa.

Yksi artisti & säestäjä akustisesti ja yleisö lunastaa lupausta.
(Copyright: Lumikki Laine)

Sieltä tulee uusia biisejä sekä vanhempaa tuotantoa josta Elegi on ehkä Winnerbäckin paras biisi. Lars soittaa paljon huuliharppua ja hänen lavakarismansa tuo mieleeni muistoon Neil Yongista - olin hänen keikallaan 34 vuotta sitten Tukholmassa. Laulujen sanoitukset tuovat mieleen Hectorin. Jos Neil Youngilla ja Hectorilla on yhteinen biologinen lapsi, jonka he ovat kasvattaneet yhdessä, niin hän on juuri nyt tuolla lavalla. Täällä Tukholmassa tänään.

Konsertin jälkeen on outo olo. Olin odottanut tätä kuin joulupukkia. Nyt en tiedä kuinka löydän takaisin kotiplaaneetalle. Sille, joka kiertää elämäni rataa vielä muutaman päivän. Olen aina ajatellut että voisin muuttaa Tukholmaan.


Sama vesihän täällä virtaa kuin Simskälän ympärillä. Yhtä tummana öisin.

(Copyright: Lumikki Laine)

Ja kauniina....

(Copyright: Lumikki Laine)

Mutta, mutta......eihän se ole sama. Missä ovat merikotkat, lintuparvet ja avara maisema joka avautuu eteeni sen jälkeen kun olen ajanut hetken autolla tai moottoripyörällä meren päällä.

Vuorokauden päästä ajan yöllä Maarianhaminasta kohti toista planeetta. On sysipimeää. Taas yksi yö kuin mustan sakean värin sisällä ajaisi. Noudatan nopeusrajoitusta, olen valppaana, mutta sitten, yhtäkkiä tien laidassa seisoo kolme kaurista. Kolahtaa. 

Kirjailijan elämää

Tutustuin  Ann-Gerd Steinbyyn elokuun alussa. Hän on kirjailija ja toimittaja, joka on myös Strömmenissä oppaana. Steinby asui tässä Anni Blomqvistin talossa 20 vuotta miehensä kanssa. Heillä oli samaan aikaan asunto myös Maarianhaminassa.

Ann-Gerd Steinby Strömmenin, Annin Blomqvistin talon pihalla.
(Copyright: Lumikki Laine)

Kävimme Steinbyn kanssa muutamia mielenkiintoisia keskusteluja. Hän oli vuosikausia Huvustadsbladetin toimittaja, Ålandstidningenin päätoimittaja ja on kirjoittanut 20 kirjaa. Tämä Anni Bloqvistin tuntija lahjoitti minulle viimeisen kirjansa, Störmskärets Anni -Biografi,  omistuskirjoituksella.

Olen lukenut sitä suurella intohimolla. Tunsin suurta onnea kun sain kirjan nimenomaan Steinbyltä itseltään. Arvostan elettä valtavasti.

Kirja on Anni Blomqvistin elämänkerta. Minä luen sitä kuin romaania. Kirja on kirjoitettu niin, että Blomqvistin elämä ja hän henkilönä aukeaa lukemisen myötä kuin sipulia kuorisi. Ehkä tämä rakenne vaikuttaa siihen, että kirja on niin kiehtovaa luettavaa.

Olen erittäin otettu tästä kirjasta ja siitä että saan asua Strömmenissä. Tasan kolmen viikon päästä olen jo laivalla kotimatkalla. Kymmenen viikon vierailu Anni Blomqvistin luona on ohitse.

Outoa, mutta tunnen Anni Blomqvistin läsnäolon jollakin käsittämättömällä tavalla. Talon huonekalut, lukuisat lahjat joita hän on saanut eri ihmisiltä ja käyttöesineet kantavat hänen muistoaan. Materiaalissa on Annin energiaa. Ja jossakin kaiken tämän keskellä Anni itse. 

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

          

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

           

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Kunto romahtaa

Eilen innostuin taas mootttoripyöräilemään. Lähdin Maarianhaminaan. Ajattelin että nyt menen kun vielä aurinko paistaa. Kirjastossa oli hyvä konsertti ja törmäsin pariin tuttuunkin. 

Skooterilla on ihana ajaa. Kotimatkalla huomasin särkyä selässä ja kaikissa jäsenissä. Jopa niskaa särki. Ajoin niin nopeasti kun uskalsin, mutta pimeä ehti ennen kotiin pääsyä. Täällä on  niin paljon eläimiä liikkeellä varsinkin illan hämärtyessä yöksi, että mistään kaahaamisesta ei voida tosiaankaan puhua. 

Tiellä on myös usein yksi rupikonna. Niin tälläkin kertaa. Olen nähnyt sen niin useasti, että hidastan sen kohdalla. Siinä se istua törrötti tyytyväisenä pimeässä yössä keskellä tietä.

Simskälan lauttaa odotellessani riuhtaisin selkätuen pois - joskus se painaa todella ikävästi. Simskälasta on matkaa Maarianhaminaan 57 kilometriä Ja minun skootterini on 125 kuutioinen. Pienet pyörät on tehty lyhyitä matkoja varten.

Uneton yö

En pystynyt nukkumaan koko yönä. Kärsin toisinaan yli kymmenen vuotta sitten tapahtuneen liikenneonnettomuuden aiheuttamista hermokivuista, jotka leviävät huonoimmassa tapauksessa koko kehoon. Ja nyt se tapahtui. Kokemuksessa olen kamalan kivun keskellä enkä voi tehdä mitään, täytyy vaan odottaa että se menee ohitse. Jos helvetti on olemassa, niin tämän täytyy olla se helvetin tulessa palaminen.

Aamulla tunsin olevani niin väsynyt että autolla ajaminen olisi ollut vaarallista. Jäseniä särkee vieläkin. Yritän nyt keskittyä toipumiseen. 

Ulkona on ollut tänään yli 20 astetta lämmintä. Minun on nyt kuitenkin oltava aloillani. 

Ajattelen Anni Blomqvistia, joka vietti käytännöllisesti katsoen viimeiset 20  vuotta sisätiloissa. Hän puki joka aamu vaatteet päälle ja makasi keittiön sohvalla valmiina ottamaan mahdollisia vieraita vastaan. Samalla tavalla olen tehnyt itse ennen ja jälkeen selkäleikkauksien kotona Espoossa. Se tuo elämään rytmiä, kun on olemassa yö ja päivä.

Anni kirjoitti joka päivä tietyn ajan. Taidan ottaa esimerkkiä hänestä - sillä tavalla saan satukirjani kirjoitettua. Ensin on kuitenkin hoidettava ruumiin terveys kuntoon.

Olisihan se hienoa saada kirjan ensimmäinen versio kokonaan kirjoitettua. En ehkä saa sitä kokonaan täällä hiottua valmiiksi mutta voisin aloittaa ja jatkaa samalla rytmillä kotiin päästyäni. 3-4 tuntia päivässä. Tahdon jotenkin, edes pienellä tavalla, mukaan tähän täällä asuneiden ja oleskelleiden kirjailijoiden ketjuun. 

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

                

(Copyright: Lumikki Laine)

              

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

   

Skootteriajelulla: Simskäla - Sund

Se on melkein kuin kesä täällä Ahvenanmaalla. Piti käydä lähkaupassa Vårdössä, mutta tie ja maisemat imaisivat minut mukaansa.

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Huokaus kauneudelle

Ajauduin jälleen kerran meren äärelle erään ystäväni kanssa. Nyt vuorossa Eckerö. Ahvenanmaalla näyttää olevan mahdotonta paeta kauneutta - sitä löytyy kaikkialta.

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Iltakävelyllä (Anni Blomqvistin talon) lähettyvillä

Tänään lauantaina lähden iltakävelylle. Kävellen näkee enemmän. Kirkas ja kuulas syksyinen sää näyttää kaiken uudessa valossa. Tunnen vahvasti, että kesä on mennyt ohitse.

Anni Blomqvistin venevaja. Kuvattu Östra Simskälan ja Västra Simskälan väliseltä sillalta.
(Copyright: Lumikki Laine)

Kotisillan kaidetta
(Copyright: Lumikki Laine)

Kun katson sillallta alas meren pohjaan, tuntuu ihmeellisltä kuinka kirkas vesi on. Monen metrin syvyydessä oleva merenpohja on aivan edessäni. 

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Päätän mennä tervehtimään naapureita. He eivät ole kotona, joten jatkan matkaa.

(Copyright: Lumikki Laine)

Kiipeän ylös kallion korkeimmalle kohdalle. Metsä on täynnä mitä ihmeellisempiä männyn väkkyröitä. Osa kuusista kasvaa sammaleiden sisällä. Oksat työntyvät pehmeiden mättäiden välistä. Tämäkin on varmasti osa luonnon monimuotoisuutta.

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Laskeudun alas kivikkoiselle rannalle. Keskellä lahtea kalastava pariskunta nostaa verkkoja. Huomaan kuinka isot kalat sätkivät verkossa. Kysyn ruotsiksi ovatko kalat ahvenia. Mies pyytää vaimoaan ohjaamaan veneen rantaan. Vaihdan kielen suomeksi kun tajuan heidän käyvän kaiken keskinäisen puheen suomen kielellä. Jutustelemme niitä näitä ja pyydän heidät kylään. He ovat tällä hetkellä lähimmät naapurini täällä Simskälassa, jos katson kotitalosta vasemmalle. Nainen kysyy yllättäen  tunnenko Outin. Hämmästyn. Sitten muistan, että myös Outi kertoi tuttaviensa viettävän paljon aikaa Simskälassa. 

(Copyright: Lumikki Laine)

Kun uudet tuttavani poistuvat, jatkan kävelyä ja löydän auringon lämmittämän kuuman kallion. Heittäydyn pitkäkseni ja löydän taivaalta mitä kummallisempia otuksia. Aurinko paistaa suoraan minuun.

(Copyright: Lumikki Laine)

Syysillan värit muuttuvat nopeasti. Aurinko alkaa laskemaan rivakkaan tahtiin. Nousen ylös. En tahdo ottaa uusiksi yöllistä eksymistäni Västra Simskälaan. 

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Haltioidun kaikesta kauneudesta ympärilläni. Näen muuttolintujen parvien lentävän avaralla taivaalla. Jos minulla olisi hieman parempi kamera kuin tämä kännykkäversio, niin kuvaisin niitä. Nyt lintuparvet ovat liian kaukana. Pienemmät linnut lentävät ryhmissä aivan kuin joissakin näkemissäni videoissa, jotka on kuvattu Italiassa, mm.Roomassa.

Pienet linnut muodostavat kuvioita, jotka pyörivät. laajentuvat ja menevät kasaan. Jotkut hieman isommat linnut lentävät auroissa ja erilaisissa jonoissa. 

Minun ei tarvitse matkustaa  mihinkään nähdäkseni tämän. Ihmettelen lintujen huimia koreografioita. Leukani loksahtaisi varmasti auki, mutta muistan jo edesmenneen äitini sanat, että suuta auki pitävä ihminen näyttää tyhmältä. Eihän minua kukaan täällä katso, mutta kuitenkin....

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Pilvet vedessä.
(Copyright: Lumikki Laine)

Olen niin uppoutunut maisemaan, että oikein yllätyn kun kotitalo tulee näköpiiriini. Onko mahdollista että koin ja näin kaiken tämän näin lähellä.

Keskustelin viime viikolla Hiittisistä kotoisin olevan maarianhaminalaisen kanssa siitä, millaista on jos ihminen asuu 50 kilometrin säteellä lapsuudenkodistaan koko elämänsä. Miten se vaikuttaa ihmiseen. 
-Sinähän se kirjailija olet, mies sanoi minulle. -Kerro sinä se.
Mietin vieläkin asiaa. Satukirjani päähenkilö sen tietää.

Siellä se on - kotitalo.
(Copyright: Lumikki Laine)