Alitajunnan mahti

Nyt olen kirjoittanut kymmenen satua. Alitajunnan voima on mieletön, kun se puskee sisältöä ulos. Seuraan suurella mielenkiinnolla mitä se tuottaa ruudulle. On päiviä. jollloin suren sitä kun en voi heittäytyä pelkästään kirjoittamaan. Tiedän kuitenkin että teoksen luomisprosessiin jämähtäminen saataisi olla tuhoisaa oman mielenterveyteni kannalta.

Olen ulkoisesti ns. vahva nainen, mutta olen myös erittäin herkkä. Voisi sanoa että tuntosarvet ovat ulkona koko ajan. Taideterapeuttinen työ muistisairauksista kärsivien ihmisten parissa on herkistänyt minua lisää. Koen että olen oppinut lukemaan ihmisiä entistä paremmin, koska joudun kiinnittämään taidetyössä huomiota asiakkaiden kehon, ilmeiden ja eleiden viesteihin. Dementiaa sairastavat ihmiset ymmärtävät tunteita todella hyvin. Olen itsekin oppinut heidän avullansa ymmärtämään ja "näkemään" kohtaamieni ihmisten tunteet paremmin. 

Tässä yhden sadun tapahtumapaikka Jungfruskärin Storalandetin eteläkärjessä.
(Copyright: Lumikki Laine)

Kirjoittaminen laukaisee minussa paljon tunteita. Onneksi päähenkilössä on niin paljon hyvää, että tunteeni liikkuvat suurimmaksi osaksi plussan puolella. Surulliset ja ikävät tapahtumat saavat minut melankoliseksi, mutta ne kuuluvat elämään. Olen jopa itkenyt lukiessani omia tekstejäni.

Kirjoitan kirjaa siten, että jokainen satu toimii yksittäisenä tarinana, mutta sadut voi lukea myös peräkkäin ja silloin ne muodostavat yhtenäisen tarinan. 

Yleensä kirjoitan öisin, koska silloin on rauhallista eikä puhelin soi kovin usein. 


Huomaan usein kaipaavani Jungfruskärin maisemiin. Viimeksi kirjoittamani satu sijoittuu Storalandetin eteläkärkeen. Olen varma että teen saarelle jonkun pyhiinvaellusmatkan kun kirjani on valmis. 

Happy New Year!

Kiitän kaikkia lukijoitani tuesta, jonka olette tietoisesti ja  tietämättänne antaneet minulle. Viiime vuosi kului uusia asioita opetellessa. Suurin niistä oli ehdottomasti kaikki se, mitä opin työskennellessäni Folkhälsanin hoivakodissa Maarianhaminassa. Sen asukkaat avasivat minulle oven ahvenanmaalaiseen maailmaan. Voisin jopa väittää, että parempia kielen ja kulttuurin opettajia kuin muistisairauksista kärsivät henkilöt tuskin on olemassa. He olivat niin kärsivällisiä ja jaksavat toistaa samoja asioita niin monta kertaa, että oppi menee varmasti perille. Puhun nyt vain itsestäni.

Lisäksi minua ovat opettaneet pari vihollistani, jotka ovat olleet sitä mieltä ettei minulla ole oikeutta kirjoittaa Jungfruskäristä mitään. Olen heidän arvostelunsa kautta oppinut sietämään ja hyväksymään sen tosiasian, että tulen tulevaisuudessa tekemään asioita, joista kaikki eivät pidä. Ja että nämä ihmiset yrittävät satuttaa minua ja häiritä työtäni mahdollisimman paljon. Olen oppinut suojautumaan ja tiedän oikeuteni.

Ilotulitusraketteja Helsingissä Töölönlahdella keskiyöllä vuoden vaihtuessa.
(Copyright: Lumikki Laine)

Suomen yleinen ilmapiiri kiristyi huomattavasti viime vuoden aikana. Valoin uudenvuoden tinat siskoni peheen kanssa ja sen jälkeen lähdin kohti Helsingin keskustaa. Jäin hetken mielijohteesta bussista pois Töölönlahden kohdalla ja ehdin juuri sopivasti kuulla ja nähdä paukkeen ja räiskeen. Mieleni heräsi ajattelemaan koirien kärsimysten lisäksi sitä, miten sotaa kotimaasta paenneet ihmiset suhtautuvat ilotulitusraketteihin. Suomalaiset ihmiset olivat ampuneet niitä suoraan erään vastaanottokeskuksen sisään.

En oikein osannut iloita näkemästäni. Kamppiin kävellessäni ohitseni käveli tummaihoisia nuoria nauraen ja kepeästi jutellen. Suomalaisia teinityttöjä seisoi hytisten kansalaistorilla ja postitalon edessä pareittain tai pienissä ryhmissä minihameet päällä. He näyttivät kauniilta ja olevan hyvin kylmissään. Muutama pariskunta kilisytteli laseja totisen näköisinä. Jatkoin matkaani. Elämä jatkuu. Toivottavasti mahdollisimman moni voisi hieman paremmin ensi vuonna. 

Luovaa uutta voimaa ry

Aloitin kokopäivätöissä yhdistyksessämme,  Luovaa uutta voimaa ry, marraskuun alussa. Olin kuvitellut, että saan sitten rauhassa kirjoittaa satukirjaani. Byrokratian rattaat ovat vieneet kohtuuttomasti aikaa. Lisäksi huomasin että koko hommahan on minun vastuullani: rahoitus, kontaktien luominen, toiminnan suunnittelu jne. Kaikki minulla yksin. En ehtinyt kovinkaan pitkään surkutella osaani, kun ympärilleni löysi tiensä auttamishaluisia ihmisiä. Heitä, jotka tahtovat auttaa yhdistyksemme toiminnan kautta vaikeissa elämänolosuhteissa olevia ihmisiä. Tämä on hienoa.

Joudun kuitenkin hieman jarruttelemaan menoa, muuten en saa kasatuksi satukirjaani lainkaan. Asetin satukirjani uudeksi dead lineksi huhtikuun lopun. Toivon, että pystyn järjestämään työskentelyni niin, että teen puolet ajasta hallintoa, kehittämistä ym ja puolet ajasta kirjoitan. Minullahan on materiaalia vaikka kuinka paljon muistini lisäksi kirjoitettuna, tallennettuna haastattelujen muodossa ja valokuvina. 

Kirjoittamisprosessi on  mielenkiintoinen: kun annan mennä, niin yllätyn totaalisesti siitä mitä mieleni syöttää ulos. Teini-ikäinen tyttäreni sanoikin erääseen tarinan alkuun tutustuttuaan, että äiti sä et ainakaan mitään tajuntaa laajentavaa tarvitse. Kiitollisena siitä ja ympärilläni olevista hyvistä ihmisistä minä aloitan tämän uuden vuoden kirjoittamalla ja omistautumalla työlleni. Uskon uuden vuoden tuovan eteeni positiivisia yllätyksiä ja uusia mielenkiintoisia haasteita!