Pimeääkin pimeämpää

Olen ollut koko päivän töissä Maarianhaminassa, tavannut taas monta mielenkiintoista ihmistä ja kuunnellut viisaista ajatuksia. On aika suunnata kohti kotisaarta. Ulkona on pimeää, märkää ja muiden autoilijoiden valot tuovat harhaista turvaa. Ajan jonon ensimmäisenä. Jostain syytä kukaan ei tahdo ohittaa minua. Valoisaan aikaan ja hyvällä säällä harva auto ei ohita minua. Kaikki ajavat keskimäärin aina 10 km/tunnissa ylinopeutta. Nyt ajoin 90 alueella 80 km/tunnissa. Tahdon että minulla on tuntuma omaan ajooni.

Kun ohitan Godbyn risteyksen, ajan suoraan pimeyteen, sillä takanani ei ole enää ketään. Tiedoksi, että Maarianhaminasta ajaa Godbyn risteykseen noin 15 minuuttia. Näin pimeää ajomatkaa en muista tehneeni milloinkaan. Sade hakkaa auton tuulilasiin vaakasuoraan, sitten se loppuu. On vain pimeää. Ja taas sade alkaa. Mieleeni tulee kysymys: miksi minua ei pelota lainkaan? Ei pimeys, onnettomuudet eikä mikään muukaan. Asiat ovat niin kuin ne ovat. Ja tapahtuvat niin kuin ne tapahtuvat.

Bomarsundin rauniot

Bomarsundin linnoituksen läpi ajaminen autolla on päivälläkin vaikuttava kokemus. Tie kulkee suoraan linnoituksen keskeltä. Nyt pimeässä vaikutelma nousee potenssiin tuhat. Tunnelma on kuin unessa. Raunioiden muodot häivähtävät pimeässä ajovalojen osuessa niihin. Pimeän usvan kietoutuessa raunoihin ohitan ne yksin keskellä öistä matkaani.

Maailman loppu vieressäni

Kun vihdoin pääsen raakkaan kotitieni päähän ja ajan pitkät valot päällä meren keskelle rakennettua tietä eteenpäin, se katoaa pimeyteen siinä kohdassa mihin ajovalojen teho loppuu. Maailmani loppuu siis siihen mihin ajovalot loppuvat. Aika lähelle. Tien päässä ei ole lauttaa. Kuljettaja on varmasti nukkumassa Simskälan mökissä. Nousen autosta. Tien pääty on valaistu yhdellä lampulla, mutta pimeys nielee valoa uskomattoman tehokkaasti. Näen kivien reunalla vain tumman veden laineiden reunat. Kuulen loiskinnan ja mieleeni nousee Estonian onnettomuus. Sekä näille vesille hukkuneiden ihmisten viimeiset hetket.

Näkymä lautalta kotisaareen.
(Copyright: Lumikki Laine)

Vihdoin lautta tulee paikalle, kuljettaja on siis herännyt hälytykseen. Tien lopussa on nappi mistä painamalla voi kutsua lautan paikalle. Pimeyden keskeltä tulevassa lautassa on hohtoa. En laita autossa turvavyötä kiinni, sillä jos lautta kaatuu ja joudun jostain syystä veden varaan, niin en ehkä pääse irti turvavöistä tarpeeksi nopeasti. Kun lautta on kiinni maissa olevassa rakennelmassa ja ramppi laskeutuu, niin laitan autoon valot päälle ja käynnistän sen. Ajan sisään ja eteen. Olen ainoa matkustaja, niin kuin aika usein öiseen aikaan. Kun matka alkaa, niin lautan valot sammuvat. Kaukana näkyy vastarannan valo. Tämä on ehdottomasti pimein matkani. Olen niin onnellinen tästä kokemuksesta. Kohti sellaista pimeyttä jota en ole milloinkaan ennen kokenut ja suoraan sen läpi. Kun lautta vihdoin kolahtaa vastarantaan niin syöksyn tielle, mutta hiljennän vauhtia heti ensimmäisellä sillalla ja ajan madellen kotiin Anni Blomqvistin taloon. Tielle mahdollisesti syöksyvät villieläimet mielessäni. Kotipihalla otan käyttöön kännykän fikkarin. On niin pimeää että ilman sitä en selviäisi. Olen kerran eksynyt Jungfruskärissä Bjonsin torpan pihalle aivan torpan viereen. Muistan Strömmenin yläkerrassa olevan otsalampun - se täytyy ottaa käyttöön.

Pelastan ja tuhoan

Minulla on paljon tavaraa. Joudun tekemään monta kantoreissua. Talon oven eteen ei pysty ajamaan autolla, sillä talo on jyrkässä rinteessä ja ovi on ylempänä olevien kallioiden puolella. Kun lasken ensimmäisen lastin rappusille, huomaan kynnyksellä pienen etanan. Lasken kassit alas ja nostan etanan varovasti pusikkoon. Etanoiden pelastamisesta on tullut uusi harrastukseni.

Nostan katseeni ja huomaan että valtava, ison miehen peukalon kokoinen lihava musta hämähäkki on kutonut rautaverkkonsa talon ulko-oven eteen ja tuijottaa minua suoraan silmiin. Tämä on samaa sukua kuin lautalla asuvat jättikokoiset lihavat hämähäkit. Ne ovat kutoneet verkkojansa joka puolelle. Nukkuvat päivisin ja liikkuvat öisin mussuttamassa verkkoihin ajautuneita hyönteisiä. Olen tarkkaillut näitä jättiläishämähäkkeijä lauttamatkoillani. Ja arvostan heitä suuresti. Olen oppinut pitämään näistä kavereista. Mutta nyt minulla on nälkä, olen väsynyt, tahdon sisälle kuivaaan ja lämpimään. En uskalla hajottaa verkkoa kädelläni. Pienemmät verkot huitaisen tarvittaessa nopeasti hajalle. Mutta tämä hämähäkki on turhan iso, hän saattaa vielä purra jos suuttuu. Olen usein miettinyt kuinka vahvoja Simskälan lautalla olevien verkkojen täytyy olla, että ne kestävät tuulet ja myrskyt. Ehkä tämä verkko ei edes hajoa käden huitaisulla.

Katselen ympärilleni. Portaiden vieressä lojuu pitkävartinen harja. Asia hoituu sillä, vetäisen harjalla verkon hajalle ja pääsen sisälle taloon. Lähden hakemaan lisää kamoja. Syreenipensaasta kuuluu huuto ja kova kahina- sitten joku lintu lentää peloissaan pois.

Missään en ole ollut sellaisessa pimeydessä kuin täällä. Kunnioitan pimeyden syvintä olemusta. Uskon että olen nähnyt siitä vain pinnan. Niin kuin monesta muustakin asiasta tässä elämässä.

Vårdön vihanneskauppa

Kulkiessani luontopolkua pitkin eksyin Vårdössa tielle ja huomasin sen vieressä jotakin hyvin mielenkiintoista.

(Copyright: Lumikki Laine)

Kyseessä on siis eräänlainen 24/7 auki oleva itsepalveluperiaatteella toimiva kauppa, jossa on myynnissä elokogisesti kasvatettuja vihanneksia.

Tällaiset kultajyvät jäävät löytämättä, jos ajaa aina vaan autolla ja skootterilla ohitse, niin kuin olen itse tehnyt. Huolestuin kuitenkin liikkumattomuudestani, joka on lisääntynyt kulkuneuvojen hankkimisen jälkeen. Päätin hoitaa kuntoani reippailemalla ja heti minut palkittiin!

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Ostin itselleni kesäkurpitsan alimmalta hyllyltä. 50 senttiä! Tätä kauppaa tulen tukemaan hankinnoissani. Kannatan ehdottomasti tällaista yksityisyrittäjyyttä. 

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Maaginen Geta

(Kuva: Katja L)

Ahvenanmaalla on olemassa yksi paikka, jonka tahdon lasteni ehdottomasti näkevän ja kokevan ja se on maaginen Geta kallioineen. Taivalsimme Katjan kanssa koko paikoitellen jopa haastavan polun läpi. Pääsimme näin meditoimaan mystisten kivikasojen sekaan sekä ihmettelemään kiviluolia, joissa ammoisina aikoina on asunut myös ihmisiä. 

Täältä ei varmasti löydy ainoatakaan luontopolkua, mistä ei ole jostakin kohdin avaudu huikaisevaa merinäköalaa.

(Copyright: Lumikki Laine)

Lisää kuvateksti

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Salaiset puutarhat ja muita ihmeitä

Nuorempi lapseni piipahti muutamaksi päiväksi Simskälaan ennen koulujen alkua. Esittelin hänelle lähikaupan ja sen ympäristön. Erityisesti Bokbodan ihastutti nuorta neitoa. Kaupan seinässä virkaa toimittava vesiposti sai myös huomiota osakseen. Monelle helsinkiläiselle se on aika eksoottinen näky.

(Copyright: Lumikki Laine)

Ilmoitutaululla oli myös esimerkki siitä, mitä tupankanpolton lopettamisella voi hankkia itselleen. Omalla kohdallani auto maksoi 650 euroa  tuon lähes 33 000 sijaan. Mutta olenkin ollut polttamatta vasta hieman alle yhdeksän vuotta.

(Copyright: Lumikki Laine)

Ostosten jälkeen ajelimme autolla eteenpäin ja tien laidassa lymyili paikallinen hirvi.

(Copyright: Lumikki Laine)

Ihmemaa

Erään tien päästä löysimme todellisen ihmemaan. Kotieläinten lisäksi tällä tilalla oli uskomattomia puutarhoja ja niissä kivistä sekä marmorista tehtyjä taideteoksia. Paikalla ei ollut ainoatakaan ihmistä, mutta näiden salaisten puutarhojen tekijän tahtoisin tavata.

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Prästön hautausmaa

Näytin tyttärelleni myös Prästön hautausmaan. Paikka on merkityksellinen minulle, sillä kävimme pienellä porukalla, johon kuului suomalaisia, ruotsalaisia sekä ahvenanmaalaisia, kunnostamassa ortodoksista hautausmaata vuodesta 2003 lähtien. Se oli ensimmäinen kosketukseni Ahvenanmaahan.

(Copyright: K.L)

Oli hienoa huomata, että emme tehneet turhaa työtä. Ahvenanmaalaiset ovat nyt pitäneet paikat kunnossa. Kun tulimme vuonna 2003, niin koko alue oli pelkkää joutomaata ja pusikkoa.

(Copyright: Lumikki Laine)

Lisää kuvateksti

Myös pienemmästä ortodoksisesta hautausmaasta on ryhdytty huolehtimaan. Se on ilo silmälle. Olen itsekin ollut kitkemässä rikkaruohoja ja leikkaamassa pusikoita myös täältä.

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Ensimmäinen päivä Vårdössa

Jokainen päivä täällä tuo uusia yllätyksiä. Nyt olen saanut jo kaiken tarvitsemani maanpäälisen omaisuuteni raahattua tänne auton ja skootterin kyydissä. 

Pääsin Maarianhaminaan Simskälalaisten tuttujen kyydissä. He veivät minut suoraan skooterini luokse. Vaihdoin siis skootterin autoon sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

Skootteroin Tallshagenille ostamaan liput perjantai-illan musikaaliin. Teini-ikäinen tyttäreni on tulossa vierailulle ja musikaalissa esiintyy pari paikallista tuttani. Itseasiassa Kaj Lybeck ja Margaretha Österman, jotka ovat useasti majoittaneet minut ja auttaneet muutenkin työhöni liittyvissä asioissa.

Sain liput ja sen jälkeen eräs tapaaminen peruuntui. En ehtinyt pahemmin masentua asiasta, sillä meillä oli oikein syvät ja henkevät keskustelut toisen kaverini kanssa.

(Copyright: Lumikki Laine)

Ilta vaihtui yöksi ajaessani skootterillani Ahvenanmaan hämärillä teillä. Onneksi minulla oli kunnon kypärä. Hetken ihmettelin äkkinaistä lumi/rae -sadetta lämpimässä kesäyössä, mutta nehän olivatkin ötököitä. Täällä sataa vaaleita ötököitä. Eläimet kopsahtelivat visiiriin voimalla. Jouduin pysäyttelemään ja pyyhkimään visiiriä että näin ajaa eteenpäin.

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Kotiin (Anni Blomqvistin talolle) päästyäni nukahdin kuin tukki. 

Aamulla keitin itselleni kahvit ja nostin tuolin aurinkoiseen kohtaan. Siinä suffeeta siemaillessani huomasin merikotkan kaartelevan auringossa kimmeltävän meren päällä. Mitä elämää olen saanutkaan ympärilleni!

(Copyright: Lumikki Laine)

Sitten piti päästä lukemaan sähköpostit. Residenssissä ei ole nettiä ja oma uusi liittymäni ei toimi,. Joten avuksi tulivat paikalliset tutut ihmiset: Lena ja Mikael Lindholm. Sain luvan pitää toimistoa heidän yrityksensä tiloissa siihen asti kunnes netti alkaa toimimaan Strömmenissä - se on sen residenssin nimi, joka on kotini seuraavan 10 viikon ajan.

Pihalla törmäsin heidän kanoihinsa.

(Copyright: Lumikki Laine)

Oli aika täydentää ruokavarastoja. Lähikauppa on Vårdössä, jonne kestää 30-60 minuuttia johtuen siitä miten lautta kulkee ja onko taukoja ym. Ja menenkö autolla vai skootterilla. Tällä kerralla valitsin skootterin.

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Jos Anni Blomqvistin talossa tunsin matkustavani suoraan 70-luvulle, niin sama meininki jatkuu Vårdössä.

Kyläkauppa ja posti ovat kuin elävää museo-aluetta. Huoltoasema näyttää aivan samalta kuin vanhoissa valokuvissa 50-60 vuoden takaa, joita jotkut asiakkaani (taidetoimnnassa mukana olleet) ovat antaneet nähtäväkseni nuoruudestaan. 

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Ostan jäätelön ja menen torille syömään sitä. Torikojut ovat suljettuja, mutta näkökentässäni vilahtaa kyltti: Bokboden. Tätä minä rakastan Ahvenanmaalla. Avaan oven ja ymmärrän.

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Hyllyssä olevia kirjoja voi siis lukea paikan päällä tai viedä mukanaan. Tänne voi tuoda myös omia kirjoja. Itse en ota kirjoja mukaani, sillä Anni Blomqvistin talo on täynnä kirjoja. Voisin viettää siellä varmasti muutaman vuoden niitä lukien.

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Ajan matkan Simskälaan rauhallisesti nauttien jokaisesta näkymästä ja mutkasta. Kotona katson postiluukkuun ja olen saanut heti ensimmäisenä päivänä postia uuteen väliaikaiseen osoitteeseeni.

(Copyright: Lumikki Laine)

Hyvältä tuntuu! Kohta ovelle koputetaan ja sisään saapuu vanhempi mies, joka on pyörämatkalla. Residensissä asuvan henkilön toimeen kuuluu esitellä museota ja kertoa Anni Blomqvistin elämästä. 

Myöhemmin paikalle saapuu ruotsalainen pariskunta ja vaihdan opastuskielen ruotsiksi.

Onneksi ammattiopas, kirjailija ja toimittaja Ann-Gerd Steinby oli soittanut minulle ja sain nopean briiffauksen puhelimessa. 

Iltapäivällä sisään pyyhälsi seurue, jonka mukana oli italialainen, ja vaihdoin kielen englanniksi. Kotvan kuluttua sisään astui kaksi ruotsinkielistä rouvaa. Nyt oli tupa niin täynnä etten ehtinyt edes kaikkien kanssa jutustella. Ja niin on oppaan urani alkanut täällä Simskälassa.

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)