Kohti Ahvenanmaata - saksia palauttamassa - osa 1

Pääsin syksyn aikana takaisin Ahvenanmaalle - olihan minun palautettava sakset Mikaelille Simskälaan. Oli itsestään selvää, että samantien kannattaisi viettää saaristossa muutama päivä. Löysin itselleni matkakaverin. Sääennusteet olivat luvanneet poutaa koko viikoksi, joten eräänä aamuna pakkasimme kamat ja lähdimme matkaan.

Koko reissu vielä edessä.
(Kuva: Kimmo Autio)

Huristelimme reippaasti alkumatkan moottorietä pitkin. Olimme varanneet yösijan Ahvenanmaan Jurmon matkustajakodista. Se tuli edullisemmaksi kuin yöpyä Suomen mantereen puolella ja maksaa turistihinta läpikulkumatkalta Vuosanisista Hummelvikiin.

Päässäni alkoi soida "Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän....." kun peltojen tuoksu tavoitti sieraimeni.
(Copyright: Lumikki Laine)

Evästauolla popsimme juustoleivät ja muut herkut.
(Kuva: Kimmo Autio)

Tuntui hieman ihmeelliseltä matkustaa Ahvenanmaalle jonkun toisen ihmisen kanssa, koska olin tehnyt viime vuoden aikana kaikki matkat sinne yksin. Ensimmäiset sadat kilometrit sujuivat hyvässä yhteisymmärryksessä. Minä rakastan moottoripyöriä ja matkustamista. Skootterin kyydissä maisemat vilahtelivat ohitse. Siinä tuntee vauhdin hurman ja peltojen sekä metsien tuoksut. 

Tummista pilvistä ei tippunut pisaraakaan.
(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Kustavin ravintola oli sulkenut ovensa ennen meidän tuloa. Olisi kannattanut tarkistaa asia soittamalla ennen reissuun lähtemistä. No hätätapauksessa voisi mennä koputtamaan jonkun ovea ja yrittää ostaa ruokaa. Kaikesta huomasi että turístien sesonkiaika oli jo ohitse. Vastaan ei tullut ainuttakaan ihmistä. Tämä kaikki muistutti minua viime syksystä. Vuosi sitten mittaillessani Maarianhainan katuja oli aivan tavallista, että en nähnyt ainuttakaan ihmistä kaduilla. Siitä tulee hieman kummallinen olo.

Meillä oli hyvää aikaa tehdä tutkimusretki pikkuteitä pitkin.
(Copyright: Lumikki Laine)

Valitsimme pikkutien, jonka päässä oli kylttien mukaan majoituspaikka ja ravintola! Pienet mutkatiet ovat moottoripyöräilijöiden herkkua. Tien päässä meitä odotti autio lomakeskus. Päärakennuksen seinässä oli kyltti: ruokasali. Koputin ovea hullun lailla. Kukaan ei tullut avaamaan. Kamala vessahätä. Kiersin rakennuksen. Löysin vessat, mutta ovet olivat lukossa. Talon takana oli seinään kiinnitetty lappu, jossa luki että tässä paikassa ei saa nauttia päihteitä. Hyvä tietää. 

Autio leirikeskus.
(Copyright: Lumikki Laine)

(Kuva: Kimmo Autio)

(Copyright: Lumikki Laine)

Nälkä sai suunnattomat mittasuhteet ja katastrofi oli jo aivan kulman takana vilkuttamassa. Ei voinut muuta kuin vääntää hanat auki ja suunnata kohti Vuosnaisten Meriasemaa.

Minä Meriaseman ravintolassa.
(Kuva: Kimmo Autio)

Vihdoinkin ruokaa!
(Copyright: Lumikki Laine)

Näkymä ravintolan terassilta.
(Copyright: Lumikki Laine)

Saaristolaishuumoria Meriaseman naistenhuoneen seinältä.
(Copyright: Lumikki Laine)

Meillä oli ruhtinaallisesti aikaa ennen kuin alus lähtisi kohti Ahvenanmaata. Olimme väsyneitä ja ulkona oli kylmä. Ravintola oli menossa kiinni. Siirryimme sisälle juomaan kahvit. Saaristolaisten ystävällisyys tuli taas kerran esiin, kun ravintolan työntekijä ilmoitti että pitää paikan auki laivan lähtöön asti. Sisällä oli niin lämmintä ja mukavaa että hädin tuskin ehdimme laivaan!

On laiva valmiina lähtöön...
(Copyright: Lumikki Laine)

Jurmon taikaa

Maisema laivan kannelta.
(Copyright: Lumikki Laine)

Meri ja taivas syöksyivät sisälleni.
(Kuva: Kimmo Autio)

Ilta vaihtui yöksi kun matkustimme laivalla kohti Ahvenanmaata ja minä tunsin kuinka maisema siirtyi sisälleni. Pilvet taivaalla olivat yhtä kauniita kuin revontulet. Jopa paikallaan ollessaan ne näyttivät liikkuvan. Aluksen henkilökunta kertoi, että lossi odottaa meitä satamassa. Se lähtee Jurmoon samasta satamasta, mihin tämä alus meni.

Lisää kuvateksti

Brändön maan kamaralla oli pilkkopimeää. On jännitävää tulla uuteen paikkaan pimeällä. Varsinkin sellaiseen missä ei ole aikaisemmon ollut. Lauttamatka Jurmoon kesti vain hetken. Tapasimme lautalla miehen, joka asuu matkustajakodin yläkerrassa. Hän lupasi tulla näyttämään meille missä talo sijaitsee. Saimme myös ajo-ohjeet, mutta onnistuimme silti eksymään pienellä saarella jossa on vain yksi isompi tienhaara! Ajoimme siis ohitse. Matkustajakoti on aivan sataman välittömässä läheisyydessä. Liian lähellä.

Kun maisema ulkona ja ihmisen sisällä on sama

Istuimme ystäväni kanssa iltaa luonani. Keskutelimme kaikesta maan ja taivaan välillä. Olin jo pitkään miettinyt miksi kohtaamani kalastajat kantavat mukanaan samaa rauhaa. Miksi he ovat samankaltaisia, vaikka ovat aivan eri ikäisiä ja siten syntyneet kaikki erilaiseen maailmaan. Kalastajat ovat kaikki myös aivan eri elämäntilanteissa. Heitä yhdistää ainoastaan se, että he ovat kalastajia ja asuvat Ahvenanmaalla. Pohdimme sitä, mikä on se tekijä, mikä näissä kohtaamissani kalastajissa on sisällä. Keskustelu ajautui mereen ja ympäristön vaikutukseen ihmisen sieluun ja mieleen.

(Copyright: Lumikki Laine)

Voiko maisema siirtyä ihmisen sisään, siten että siitä tulee osa ihmisen persoonallisuutta, sielua tai henkeä? Ystäväni kysyi mitä koen kun olen yksin saaristossa, merellä. Mitä koin viettäessäni yksin viikon Väderskärillä? Minä koin kauneutta, rauhaa ja levollisuutta kaiken keskellä. Sielullisesti lepäsin läpinäkyvän rakkauden, Agapen virrassa. Pystyin lepäämään vaikka myrsky voisi puhjeta milloin tahansa. Olin juuri sillä hetkellä täysin siinä missä olin.

Vertasin mielessäni tuota tunnetta siihen tunteeseen, minkä koin kalastajissa. Se oli identtinen. Oivallus purkautui katharsikseksi. Wikipedia määrittelee katharsiksen näin: (kreik. puhdistuminen) on äkkinäinen tunnetila tai kliimaksi, joka johtaa elämänhalun uudistumiseen, palautumiseen tai voimistumiseen.

Kiinalaista filosofiaa

Kirjassa Sediments of Time: Environment and Society in Chinese History, selitetään maiseman muuttamista ihmisen sisään vapaasti käännettynä näin: 

Kun ihminen katsoo maisemaa,niin hän kokee sen esimerkiksi surullisena tai iloisena riippuen kulttuurisista lähtökohdista sekä henkilön omasta tunnetilasta. Muutostila alkaa aina siitä, kun ihminen kurkoittaa katseellaan maisemaa, jonka jälkeen maisema tulee takaisin ihmiseen. 

Jokainen tietää tunteellisella tasolla, että objekti tulee todelliseksi vain silloin, kun sen olemassaolo todetaan suoraan subjektiivisen havainnon perusteella. Näin sen olemassaoloa kunnioitetaan. Voidaan miettiä esimerkiksi olivatko pionit punaisia? Vai oliko apinan mieli punainen? Dream of the Monkey -teoksessa voidaan osoittaa selkeästi, että kukkien väri tulee apinan sisäisestä olemuksesta. Wang Yangming pystyy osoittamaan, että kukat ovat mielen sisällä. Wang Yangming oli johtava hahmo uuskungfutselaisessa ”mielen koulukunnassa”, jonka perusti Li Joiuyuan. Koulukunta pyrki yhdistämään tiedon ja toiminnan.

Maisemaa, kukkaa tai mitään muutakaan ei voi siis olla olemassa ilman jonkun subjektiivista kokemusta siitä.

Iloitsen syvästi siitä, että kiinalainen filosofi Wang Yangming syntyi tähän maailmaan 543 vuotta sitten. Hänen ansiostaan sain tälle mysteerille selityksen. Arvoitus kalastajien samankaltaisuudesta selvisi ystäväni Anna-Maijan ja Yangmingin avulla!

Muutoksen tuulia

Matkalla Simskälaan tuuli heitti erakkona viettämäni viikon mieleeni: luonto ja saarella kirjoittamani tekstien sisältö ponnahtivat eteeni ikään kuin kuvina. Sadut näyttäytyivät nyt itselleni niin eroottisina, etten voinut ajatellakaan laittavani niiden sisältöä kenenkään elossa olleen ihmisen nimiin edes fiktiona. Tahdon kirjoittajana täyden vapauden. Alice on siis ollut kirjani inspiraation lähde. Hänen tapaamisestaan kaikki alkoi aikoja sitten ja sen jälkeen olen kohdannut useita henkilöitä joilla on ollut osuutensa satujen syntymiseen. Oli erittäin tärkeää viettää tuo viikko yksin ja muualla kuin Jungfruskärissä. Usein kauempaa näkee kokonaisuuden paremmin. 

Tämä kartta on kuva maastosta, joissa vietin viikon. Kuvan taakse kätkeytyy uhkea ja eroottinen luonto.

Meillä oli hyvää aikaa keskustella Mikaelin kanssa venevajalla. Puhuimme myös kirjastani. Mikael pohti kanssani uutta nimeä satukirjani sankarittarelle. Aurinko porotti lämpimästi venevajan punaiseen seinään ja laineiden liplatus helisi, kun ne loiskivat veneen kylkiin. Voin tulevaisuudessa mennä takaisin majalle kirjoittamaan jos niin tahdon. Mahtavaa! Meri ja sen keskellä olevat saaret lumosivat minut jälleen kerran. Luonto antoi parastaan: olin saanut kesän aurinkoisimman ja parhaan viikon osakseni. Se, mikä muuttui tällä retkellä oli siis satujen sisältämän erotiikan luonne ja se, että päähenkilön nimi ei tule olemaan Alice. Kirjan tapahtumapaikkana on kuitenkin pääasiassa Jungfruskär sekä Ahvenanmaan saaristo.

Simskälan lautan irtauduttua saaresta tunsin haikeutta ja rauhaa samaan aikaan.
(Copyright: Lumikki Laine)

Ensimmäinen lauttamatka oli takana ja taustalla näkyy Simskäla.
(Copyright: Lumikki Laine)

Raahasin matkatavarat pois lautalta ja jäin odottamaan bussia. Katseeni kiisi kauas ulos merelle. Mietin mitä on se, joka on sisällä tuntemissani kalastajissa. Miksi löydän heistä jokaisesta saman tunnelman kun olen heidän seurassaan. En tiennyt vastausta. On outoa, kuinka vastaukset tai tieto uudesta asiasta tulevat joskus esiin. Niin kuin nyt se mitä teen kirjani suhteen. Asiat muhivat jossakin ja kun aika on oikea ne tulevat esille kuin kypsät hedelmät. Ne ovat valmiita maisteltavaksi ja jos maistuvat hyviltä, niin sitten alkaa syöminen eli niiden muokkaaminen kirjan ravinnoksi. Joskus vastauksen tuo joku kohtaamani ihminen. Ilman että hän saa ehkä milloinkaan tietää siitä mitään. Me ihmiset emme voi tietää aina miten ja kenelle me olemme antaneet vastauksia kysymyksiin, joita he ovat pohtineet alitajunnssaan ehkä pitkäänkin. 

Monta vastausta on vielä saamatta.
(Copyright: Lumikki Laine)

Jälleen se hurmaa

Bussi tuli myöhässä. Olisin voinut tuijottaa merelle vielä pitkään. Linja-auton kiitäessä kohti Maarianhaminaa minä tunsin että kuulun tänne jollakin tavalla. Maisemien kauneus iskeytyi sisääni ja toivoin, melkein rukoilin, että pääsisin vielä näihin maisemiin tänä syksynä. Asun itse Espoossa viiden minuutin kävelymatkan päässä meren rannasta, mutta se ei auta minua silloin kun sieluni huutaa saariston valoa ja avaruutta. Minulla ei ole mitään mahdollisuutta saavuttaa siellä samanlaista yhteyttä luontoon kuin ulkosaaristossa: Jungfruskärissä tai Ahvenanmaalla. Jungfruskärin luonto on kuitenkin minulle se mystisin ja maagisin paikka. Nyt minulla on vertailukohteita.

Lautta Vårdön ja Prästön välillä.
(Copyright: Lumikki Laine)

Maarianhaminassa minua oli vastassa Kaj Lybeck, joka on auttanut minua vaimonsa kanssa todella paljon tämän projektini aikana muun muassa majoittamalla minut. Illalla ehdin vielä pikaisesti tavata muutamia ystäviäni teekupposen äärellä. Aamupäivällä lähdin Gretan putiikin kautta kohti satamaa. Ahvenanmaan vierailu alkoi olla takana päin. Satamassa seuraani hakeutui eläkkeellä oleva merimies, joka kertoi hurjista matkoistaan maailman merillä. Sain monta arvokasta matkavinkkiä. Nyt tiedän miten kannattaa toimia, jos tahdon vierailla esimerkiksi etelänavalla!

Laivassa hakeuduin kannelle lepäämään muiden rennosti matkustavien ihmisten joukkoon.
(Copyright: Lumikki Laine)

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää!

(Copyright: Lumikki Laine)

Sakset!

Olin kotona Espoossa keskiyöllä. Purin matkatavaroitani ja sitten löysin ne kädestäni: sakset! Olin vahingossa pakannut mukaani kalamökin varustukseen kuuluvat sakset. Harmittelin tapahtunutta, mutta sitten ymmärsin, että minunhan täytyy viedä nuo sakset takaisin Simskälaan niin pian kuin mahdollista! Jos vain Mikaelille sopii. Ja miksi ei sopisi. Loistavaa! Minun olisi siis pakko mennä takaisin Ahvenanmaalle lähiviikkoina.

Matkalippuni takaisin Ahvenanmaalle.
(Copyright: Lumikki Laine)

Erakkoelämän loppu

Viikko saarella lähestyi huimaa vauhtia loppua ja samalla se merkitsi minulle paluuta ihmisten maailmaan. Työni kirjoittamisen parissa sujui suunnilleen näin: makasin alasti kuumilla kallioilla, kävin uimassa ja kun olin kuivunut niin paljon etten kastellut paperia, niin aloitin kirjoittamisen. Aurinko porotti niin kuumasti, että uimassa oli pistäydyttävä tuon tuostakin. Kirjoitelmani alkoivat saada oudun eroottisia sävyjä. Kallioiden muodot alkoivat puhua minulle omaa kieltään. Kirjotin aivan suoraan mitä mieleeni tuli. Jostain aivojeni sopukoista sanat kiisivät paperille hurjaa vauhtia - hyvä että ehdin edes kirjoittamaan kaiken ylös. Viimeisenä iltana huomasin puiden värien muuttuneen kirjavammiksi - kesä oli kääntynyt kohti syksyä viikon aikana huomaamattani.

Puut olivat aloittaneet syksyn vieton ennen kuin se tuntui ilmassa millään tavalla.
(Copyright: Lumikki Laine)

Astelin pitkin kallioita ja jätin mielessäni jäähyväisiä saarelle. Osaisinkohan puhua mitään kun tapaisin ihmisiä? Mitä minä sanoisin? Todennäköisesti ensimmäinen ihminen kenet kohtaisin olisi Mikael. No, häntä ei ainakaan tarvinnut jännittää. Joku oli muuttunut minussa itsessäni. Ja tiesin myös että satukirjani sisältö oli muuttunut. Mutta kuinka paljon ja miten? Sitä en vielä tuolloin tiennyt, koska en ollut vielä lukenut uusimpia saarella kirjoittamiani tekstejäni. 

Mitä merkkejä me jätämme jälkeemme elämästämme? Kuinka niitä tulkitaan?
(Copyright: Lumikki Laine)

Ihmettelyä

Olin heräillyt viikon aikana aamuisin outoihin luontouniin, joissa linnut pitivät palavereita aamuhämärissä kalamökin katolla. Makasin usein päivän päätteeksi mökin edustalla olevalla penkillä ja tuijotin hämähäkkien kutomia verkkoja. Ihastelin myös näiden taitavien kutojien saalistamistaitoja - opin pitämään heistä. Heistä? Koin jopa hyönteiset persooniksi. Moiseen ylellisyyteen minulla ei ole ollut aikaa tai sitten en ole osannut kohdata luontoa aikaisemmin samalla tavalla. Missään ei ollut mitään mystiikkaa. Kaikki oli hyvin selkeää, mutta kaikella oli enemmän meritykstä. Vihaan hyttysiä, koska olen allerginen myrkylle, jota ne ruiskuttavat sisääni. Kärsin viikkotolkulla pistoksista jotka häviävät normaaleilta ihmisiltä parissa päivässä. Niinpä rakkauteni hämähäkkeihin on hyvin perusteltua.

Uusien ystävieni kutomistaidetta.
(Copyright: Lumikki Laine)

Sisällä kalamökissä oli useita pieniä pääkalloja seinällä. Arvelin niiden olevan metsästysmuistoja. Ne olivat aika mietteliään näköisiä, sikäli kun nyt pääkallot pystyvät mitään ajattelemaan. Satukirjoissa ne ainakin pystyvät. Yksi niistä saapui öisin unieni keskelle tilittämään ruotsiksi villieläinten oikeuksista ja siihen liittyen ihmisten osallisuuteen luonnon roskaamiseen sekä saastuttamiseen. Pääkallo siis piti puheita minulle. Alice hävisi tuon viikon aikana unistani kokonaan eikä ole enää palanut takasin, mutta siihen asiaan palaan myöhemmin.

Unieni vartija.
(Copyright: Lumikki Laine)

Sain pakattua reppuni ja laukkuni nopeasti. Sen jälkeen laitoin herätyskellon soimaan, että olisin ajoissa valmiina lähtemään. Olin saanut saarelta sen mitä olin tullut hakemaan ja vähän enenmmänkin. Kirjoitin viimeiset rivit vieraskirjaan, jota ilman en olisi ollut tiennyt päivien kulusta mitään. Se toimi ruotsinkielisenä päiväkirjanani. Merkinnät ovat lyhjyitä ja ytimekkäitä. Olisi mielenkiintoista tehdä joskus ihmiskoe jossa katsottaisiin aikakäsityksen muuttumista kun henkilö on oleskellut luonnossa tarpeeksi pitkään mittaamatta aikaa millään tavalla. Sitten joku tulisi paikalle ja kysyisi kuinka monta päivää tai vuorokautta on kulunut.....

Ilman tätä en olisi tiennyt päivien kulusta juuri mitään.
(Copyright: Lumikki Laine)

Näkymä ikkunasta merelle.
(Copyright: Lumikki Laine)

Viimeisen illan kuutamo kotikalliolta kuvattuna.
(Copyright: Lumikki Laine)

Tunsin olevani valmis lähtemään ihmisten maailmaan. Itse asiassa kaipasin jo lajitovereitani. Onneksi siirtymä olisi pehmeä, sillä Maarianhamina on paljon pienempi kuin pääkaupunkiseutu mantereella. Aamiaisien jälkeen kannoin kamat laiturille ja suuntasin katseeni merelle.

Valmiina lähtöön.
(Copyright: Lumikki Laine)

Mikael ajaa tuhatta ja sataa. Viikon erakkoelämä on ohitse ja taakse jää Österskär.
(Copyright: Lumikki Laine)

Souturetki Väderskärille

Ensimmäisen souturetkeni pääkohde oli Väderskär. Se sama saari, missä on kuvattu televisiosarja Myrskyluodon Maija. En tuntenut minkäänlaista sidettä tuohon televisiosarjaan. Tiesin että saarella on sarjan lavasteita, mutta niihin olin tutustunut jo kesän alussa Mikaelin opastuksella. Minua kiinnosti saaren anatomia ja sen kuvaaminen, sillä osa kirjani tapahtumista sijoittuu myös sinne. Tuuli oli noussut hieman ja minä soudin aluksi huopaamalla. Veneen airot eivät olleet hankaimissa kiinni, koska hankaimia ei ollut. Onneksi olin soutanut syksyllä Karl-Erik Bergmanin opastuksella isompaa venettä. Saarten välinen alue on erittäin karikkoista, joten pelkäsin törmääväni johonkin isoon veden alla lymyävään kivenmurikkaan. Mielessä kävi mitä tekisin jos vene kaatuisi ja kännykkä kastuisi. Sain kuin sainkin veneen toiselle rannalle. Sidoin sen puuhun ja loikin kalliota ylöspäin. 

Sain vedettyä veneen suojaisaan paikkaan.
(Copyright: Lumikki Laine)

Saariston värien hurmaa.
(Copyright: Lumikki Laine)

Luonnon henkien muovaamaa.
(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Kiven ja levän synnyttämiä olioita rannalla.
(Copyright: Lumikki Laine)

Luonto alkoi vaikuttamaan koko ajan yhä enemmän ja enemmän siltä kuin se olisi täynnä elämää, joka näyttää "kuolleelta", kaupunkien puistoissa paikallaan seisovien patsaiden tapaan. Jo parin vuorokauden yksin oleminen sai minun huomioni kääntymään näihin ikään kuin paikalleen jämähtäneisiin kuvanveiston mestariteoksiin. Oli helppo kuvitella, että ne aloittivat salaperäisen liikehdinnän heti kun käänsin katseeni muualle. Erityisesti pienet levien peittämät kivet kallioiden ja isompien kiven murikoiden välissä puhkesivat eloon ja lauloivat haikeaa melodiaa, jota ei pysty korvin kuulemaan, mutta se leijailee suoraan sieluun. Ymmärrys on sanantonta, sitä on miltei mahdoton kuvata - se täytyy itse kokea. Toivon että pystyisin sivuamaan sitä edes jollakin tasolla satukirjassani, niin että se tulee lukijalle tutuksi.

(Copyright: Lumikki Laine)

Tätä kivipolkua pitkin astelin seuraavalle luodolle.
(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Meditaation paikka.
(Copyright: Lumikki Laine)

Luonnon merimerkki?
(Copyright: Lumikki Laine)

Olin huomannut jo vastarannalta, kalamökin pihalta tämän valkean suuren kiven. Pidin itsestään selvänä sen olevan ihmisen maalaama merimerkki. En tiedä kuinka paljon tuollainen valtava murikka painaa, mutta olen varma että siihen tarvittaisiin enemmän voimaa mitä ihmisistä lähtee. Ryhdyin vasta kotona miettimään kuinka järkeäle on päätynyt tuohon paikalle. Seuraavan kerran kun tapaan Mikaelin niin kysyn asiasta. Otin vielä lähtikuvan kivestä. Se on tosiaan luonnonvalkoinen. Ainutlaatuinen.

Lähikuvaa valkoisesta murikasta.
(Copyright: Lumikki Laine)

Tein viikon aikana kaksi retkeä Väderskärille. Saari on suurempi mitä ajattelin ja paikoin hyvin vaikeakulkuinen. Sen sisäosissa miljoonat sudenkorennot lentelivät ilta-auringon loimussa. Yritin tallentaa kameralla niiden leikkejä, mutta videoiden laatu on niin heikko etten jaksa katsoa niitä edes itse. Viimeiseksi kiipesin Väderskärin korkeimmalle kohdalle syömään eväitäni. Kuulin ihmisäänen. En tahtonut ihmisseuraa enkä puhua kenenkään kanssa. Olin ollut jo kolme vuorokautta yksin ja nähtävästi kovaa vauhtia erakoitumassa. Ihmettelen sitä vieläkin etten tuntenut lainkaan yksinäisyyttä. Olin vain yksi pieni olento tässä ekosysteemissä ja osa jotain suurempaa. Samaa maata, vettä ja ilmaa. Se riitti minulle. Mitään muuta en sillä hetkellä tahtonut. En voi sanoa että olisin tuntenut itseni onnelliseksi tai mitään sellaista. Tunsin itseni ehjäksi sielullisesti ja fyysisesti. Se oli normaali tilani tuon viikon aikana. Ei mitään suurta kaipausta, ihmeellistä sulautumista luontoon. Olin samanarvoinen kuin kallioiden välissä kasvava kukka, tuulessa huojuva puu tai ruohonkorsi, meressä uiva kala. Mitä jos meillä kenelläkään (tarkoitan tässä yhteydessä myös kasvia, kalaa, simpukkaa tai kiveä henkilöinä) ei olisi nimiä? Jos ei olisi olemassa sanoja. Kaikki vaan olisi niin kuin on. 

Näkymä Väderskärin korkeimmalta kalliolta.
(Copyright: Lumikki Laine)

Näkymä toiseen suuntaan.
(Copyright: Lumikki Laine)