Käsikirjoitus on valmis!

Käsikirjoitus on valmis! Se lähti eilen ensimmäiselle potentiaaliselle kustantajalle.
Olen vapautunut monen vuoden jyskyttävästä tunteesta jossakin syvällä aivojeni sopukassa. Välillä minulta loppui jo usko tähän hankkeeseen. En viitsinyt enää päivittää tätä blogia, sillä kyllästyin kirjoittamaan matkalle tulleista esteistä.

(Photo: Sari Mattson)

Muistan syksyn 2017, silloin käsikirjoituksen oli tarkoitus valmistua ollessani stipendiaattina
Strömmenissä, Anni Blomqvistin talossa Smskälassa. No, olkapääni meni huonoon kuntoon ja kirjoittaminen oli hidasta. Sitten tapasin elämäni rakkauden. 

Ensin ajattelin, että olen Ahvenanmaalla viikon kuukaudessa. Sitten ajattelin, että olen täällä kaksi vikkoa kuukaudessa. Vuokrasin asuntoni Haukilahdessa pois ja luovuin siitä kokonaan kesällä 2018. 

Ensimmäinen muuttokuorma tänne tuli suoraan Simskälasta residenssikauden päätteeksi. Skootterini ei mennyt takaisin mantereelle, vaan se sai ahvenanmaalaisen rekisteikilven. Menin syksyllä 2018 naimisiin. Pääsin viime talvena kirurgin pöydälle operoitavaksi, joten ei ihme, että tämä on kestänyt. 

Kaiken tämän keskellä remontoimme ateljeetani kaksi vuotta. Ihme on se, että olen pystynyt kirjoittamaan kaiken tämän keskellä. 

Tässä näkymä ateljeeni ikkunasta.

(Photo: Sari M)

Aloitin myös kuvanveiston  kesällä 2018. Tässä ensimmäinen osa 4 - 5 osaisesta teoksestani. Tulen luomaan kalliolle naisen, joka tulee ulos maasta. Tämä nainen on kirjani päähenkilö Axelina. 

(Photo: Sari Mattsson)

Olen aloittanut jo seuraavan osan tekemisen teokseeni. Betoni painaa niin paljon, että teen betonityön paikan päällä kalliolla. Nyt talvella voi tehdä runkoja valmiiksi. Tässä 2. osan alku:

(Photo: Sari Mattsson)

Toivon mukaan seuraava tämän blogin päivitys liittyy kustannussopimukseen.

Tie vapauteen

Tänään teemme vuoden viimeisen moottoripyöräretken mieheni kanssa. 

(Copyright: Sari Mattsson)

Heti kun moottori käynnistyy, niin minut valtaa kevyt tunne - aivan kuin lentäisin.

(Copyright: Sari Mattsson)

Auringon säteissä on menneen kesän heijastukset.

(Copyright: Sari Mattsson)

Taakse jäävät kesän riemukkaat hetket, juhannus, sukulaiset, ystävät, juhlat, konsertit ja huikea Norjan reissu.

(Copyright: Sari Mattsson)

Vuoden menneet vaalit ja turhat huolet katoavat vaihtuvien maisemien myötä. Haassa ulkoilevat uljaat ja kauniit hevoset kääntyvät katsomaan kun ajamme ohitse.

(Copyright: Sari Mattsson)

Me ajamme vapauteen. Näen edessäni värikkään syksyn.Tunnen suurta kiitollisuutta elämästä ja rakkaudesta toisiamme kohtaan.

(Copyright: Sari Mattsson)

Maisemat ovat tuttuja, mutta samalla uusia. Niinkuin elämä ja kaikki ne päivät jotka keskenämme jaamme.

(Copyright: Sari Mattsson)

Onnellisuus vyöryy keveänä hyökyaaltona sisääni. 

(Copyright: Sari Mattsson)

Rakastan elämää.

(Copyright: Sari Mattsson)

Rakastan miestäni. Vapautta, jonka tunnemme sisällämme ja näemme edessämme. Sitä suurta tuntematonta, joka meitä odottaa. 

(Copyright: Sari Mattsson)

On upeaa, kun ei tiedä kaikkea. Voi joka aamu herätä uuteen elämään ja antaa mahdollisuuden tulevaisuudelle.

Olen kirjoittanut Jungfruskärin neitsyen tarinan lähes valmiiksi. Saan sen todennäköisesti kustantajalle muutaman viikon sisällä. Vapaudun entistä enemmän. Saatan tuntea oloni niin keveäksi että nousen ylös taivaalle ja lähden lentoon. Minneköhän mahdan lennon jälkeen laskeutua?

What is this?

Tässä Axelina toisen rautarunko ihmettelee edessään olevaa styroksista tehtyä vaasia.
Myöhemmin molempiin osiin lisätään liimaa, rautalankaa, kanaverkkoa ja betonia. Sen jälkeen ne pintakäsitellään eli jotkut osat maalataan, laitetaan hieman koristeita kuten simpukankuoria, rikotuista astioista saatuja emalinpaloja jne.

(Copyright: Sari Mattsson)

(Copyright: Sari Mattsson)

Lopulta näistä kahdesta tulee yksi. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Tässä on ratkaisu, joka ei tule olemaan lopullisessa teoksessa. Axelinan sivuilla olevat "kädet" eivät ole kädet, vaan hänen olkapäänsä.

(Copyright: Sari Mattsson)

On huimaa, että kirjan kirjoittaminen saa vierelleen kuvanveistoa. Olen opetellut jopa hitsaamaan.  

Näen tässä alkuotuksessa vaikka minkälaisia mahdollisuuksia. Tarkoitan sitä, että voisin loihtia tästä vaikka mitä. No, rautaa saa kierrätyskeskuksista ympäri Ahvenanmaata. Nämä osat haimme mieheni kanssa Saltvikista.

Ei tässä ainakaan hommat kesken lopu. 

Luiden arvoitus

Tänään pakenemme kuumuutta saareen, joka näkyy parvekkeeltamme. Asumme korkealla ja näemme kauas.

Saaren nimi on Västra sandgrundet. Matkalla kohtaamme valtavan määrän merimetsoja, noita mustia kauniita lintuja, jotka muodostavat isoja kolonioita ja valtaavat saaria, jotka sitten ulostavat ne helvetillisen näköiseksi. No, luonto ei aina miellytä ihmisen silmää....

Saarelle rantautuessamme linnut toivottavat meidät tervetulleiksi. Ja niitä on paljon! Minä lähden uimaan ja mieheni löytää sillä aikaa kallion päältä keskeltä saarta isoja luita, jotka ovat vielä jänteellä kiinni toisissaan. 

Luut muistuttavat ihmisen käsivarren luita. Minulla oli olkapääleikkaus puoli vuotta sitten ja muistamme röntgenkuvat. Lisäksi olen opiskellut luustoa Sibelius Akatemian Body Mapping kurssilla puoli vuotta.

Olemme melko varmoja, että kyseessä on ihmisen luut. Ihmisiä katoaa mereen vuosittain vaikka kuinka paljon ja luut voivat ajelehtia pitkiäkin matkoja. Kenenkohän luut tässä ovat?

Olimme Viikinkimarkkinoilla täällä Ahvenanmaalla Saltvikissä aikaisemmin kesällä. Ihastelin siellä luista tehtyjä koruja ja huiluja. Minulla itselläni on joitakin eläinten luita "matkamuistoina", mutta tämä se on jotakin!

Mikäli kysymyksessä on ihmisen luut, emme saa pitää niitä, vaan poliisi tulee hakemaan ne pois....hmmm.....en voi siis tehdä mitään facebook -päivitystä näistä luista.

(Copyright: S.Mattsson)

Luut eivät hetkauta minua. Kun pääsemme kotiin, otamme yhteyttä tuttuun lääkäriin. Lähetämme kuvat hänelle ja jäämme odottamaan vastausta. Parin tunnin kuluttua kuulemme, että luut kuuluvat pienelle kauriille, joita täällä kutsutaan nimellä rådjur. Arvoitus on ratkennut.

Minä päätän perustaa luukokoelman, josta voin sitten tarvittaessa käyttää rakennuspalikoina taideteoksiini.

Tässä vielä pari fotoa reissulta:

 

(Copyright: S.Mattsson)

(Copyright: S.Mattsson)

(Copyright: S.Mattsson)

(Copyright: S.Mattsson)

Häikäisevää kauneutta

Teimme tänään lintukerho Ådornan kanssa syksyn ensimmäisen retken ja se suuntautui Kobba Klintarille. Ohitimme matkan aikana myös paikallisen, siis Ahvenanmaan, Jungfruskärin. Emme kuitenkaan menneet maihin.

Kobba Klintarilla on vanha luotsin talo ja sitä ympäröi huikaisevan kaunis luonto. Tapasin retkellä myös erittäin mukavia ihmisiä. Sain piristysruiskeen paikasta ja ihmisistä. 

Isäni äidin isä on ollut luotsina Haapasaaressa. Olen siis saanut saaristolaisverta sitäkin kautta. 

Nyt olen ollut Jungfruskärin neitsyen tarinan kimpussa joka päivä. Sain siihen aineistoa tältäkin matkalta. Tarina ei siis ole valmis vaan se saa lisää väriä koko kirjoitusprosessin ajan.

Tässä muutama kuvia siitä, mistä olen tänään saanut inspiraatiota:

(Copyright: S. Mattsson)

(Copyright: S. Mattsson)

(Copyright: S. Mattsson)

(Copyright: S. Mattsson)

(Copyright: S. Mattsson)

(Copyright: S. Mattsson)

(Copyright: S. Mattsson)

(Copyright: S. Mattsson)

(Copyright: S. Mattsson)

(Copyright: S. Mattsson)

(Copyright: S. Mattsson)

(Copyright: S. Mattsson)

Castellet, Axelina ja kodinpyhitys

Minulla on ollut unelma omasta ateljeesta - jossa voisin rauhassa keskittyä tekemään taidetta. Nyt se on toteutunut. Minulla on Castellet.

(Copyright: Sari Mattsson)

Rakennus on ollut alun alkaen lammassuoja, jonka mieheni isoisän tuttava siirtää tähän paikkaan ja pitää siinä majaa 58 vuotta. Rähjäinen mökki siirtyy mieheni omaisuudeksi ja hän näyttää sen minulle heti kun tutustumme syksyllä 2017.

(Copyright: Sari Mattsson)

Paikka on niin huonosti hoidettu ja kuvottavassa kunnossa, että meillä menee puolitoista vuotta ennen kuin saamme sen remontoitua siihen pisteeseen, että siellä pystyy yöpymään. Irrotamme rakennuksesta lähes kaiken, mikä irti lähtee, myös seinät.

(Kuva: Janke Mattsson)

(Copyright: Sari Mattsson)

Mieheni lapsenlapset ovat kutsuneet rakennusta aikaisemmin roskamökiksi. Kun mietimme nimeä, niin johtoteemana oli tehdä rumasta kaunista eli siitä tulee Castellet.

(Copyright: Sari Mattsson)

Poltamme koko vuoden 2018 ja vielä tämän vuoden aikana rakennusjätettä sekä tontilta löytämiämme jätteitä. Lisäksi kuskaamme romuja kaatopaikalle. Jäljelle rakennuksesta jää hirret, lattia ja osa kattoa.

(Copyright: Sari Mattsson)

Mennyttä tilannetta kuvaa tilanne, jossa löydämme vanhan veneen perämoottorin puoliksi maahan vajonneena. Kun mieheni yrittää siirtää sitä, niin sieltä lentää ulos ampiaisketju: eläimet ovat asettuneet sinne asumaan. Kolonia saadaan myrkytettyä ja moottori jäteasemalle.

Castelletin hirsiseinissä asuu hiiriä ja valtavan kokoisia muurahaisia. Rakennuksen  katto on täynnä ampiaispesiä. Me tuhoamme kaikki ne.

Minä istun nykyisin joka päivä siellä. Olen edelleen sairaslomalla ja kirjan kirjoittaminen edistyy etanavauhtia, mutta edistyy kuitenkin! Työ on muuttunut harrastukseksi - ainakin vielä jonkun aikaa.

Castelletin ( ja kotimme) pyhitys

Kirjani päähenkilön kuva, ensimmäinen patsaani siirretään Castelletin kalliolle ennen kodinpyhitystämme. Teokseen kuuluu 4 tai 5 osaa ja olen päättänyt rakentaa yhden joka vuosi. Tämän 1. osan saan valmiiksi juuri ennen kodinpyhitystä. Tässä kuva pari päivää ennen sitä.

(Kuva: Janke Mattsson)

Ensimmäisen patsaan siirtäminen ulos kallion päälle on jännittävää. Istun mönkijän perävaunun kyytiin varmistaakseni, ettei patsas kaadu. Olen myös etukäteen huolissani, kuinka se kestää myrskyt.

Vaunussa on myös minun ja mieheni suunnittelema kyltti, jossa toistuu samat elementit kuin Castelletin ulkoseinissä: tähdet.

(Kuva: Janke Mattsson)

Kotimme pyhityksen suorittaa kirkkoherra Markku Salminen Helsingistä. Mukana ei ole kanttoria, joten hoidamme laulupuolen minun johdollani kansanlauluna. Melkein kaikki osallistuvat! Se on upeaa!

Lisäksi pyhitämme vielä Castelletin gregoriaanisen laulun voimalla Henrika Laxin johdolla.

Olen oppinut rakastamaan tuota vaatimatonta pientä mökkiä.

Axelina tulee toivottavasti lihaksi kertomuksessani. Nyt se on tullut patsaaksi. .

Kun matkustan, tuntuu hyvältä, että patsas on vartioimassa Castelletin aluetta.

Kun tulen matkoiltani, niin menen heti tapaamaan Axelinaa.

Tänä yönä sukellan taas sisälle Jungfruskärin viimeisen neitsyen, Axelinan maailmaan.

Pääsiäisen - tuon ilon ja valon juhlan odotusta

Pitkäperjantai on juuri alkanut. Olen Helsingissä. Tulin tänne hoitamaan luottamustehtäviäni. Toivon pääseväni myös ortodoksiseen yöpalvelukseen pääsiäisyönä.

Kirjoittamisen suhteen olen viettänyt omaa kiirastorstaita ja perjantaita viikkokausia. 

Olin olkapääleikkauksessa kaksi kuukautta sitten Leikkauksen jälkeen minulta "vietiin" kirjoittamisen lisäksi pianon- ja kitaransoitto. Käsittelen tunnemaailmaani musiikin ja kirjoittamisen kautta. Olen täynnä erilaisia tunteita ja kokemuksia. rakkautta, hellyyttä, menetystä, surua, loukatuksi tulemista, inhoa, vihaa, aivan kaikkea...... Niin täynnä, että pieni tunnepisara saa helposti säiliössä aikaan reilun aallokon.

Säiliö on säröillä. Paine on valtava. Tunnen kirjaimellisesti sanottuna nahoissani sen. Olen pysynyt järjissäni kahden lauluryhmän avulla. Mieheni on tehnyt leikkauksen jälkeen kaikki kotityöt sekä toiminut kuljettajanani kertaakaan valittamatta. Hän rakastaa minua oikeasti. Kiitän miestäni ja kaikkia laulukavereitani. Olette mahdollisesti pelastaneet minut. 

Leikkaukseni onnistui hyvin. Olen toipunut jo sen verran, että voi soittaa kolme kappaletta pianolla ja pystyn kirjoittamaan vähän - olen tehnyt pari biisiä. Kitaraan en vielä uskalla koskea.

Odotan valoisaa kevättä pääsiäisen jälkeen. Ja sen myötä kirjoittamisprojektin loppuunviemistä, joka tulee olemaan oma pääsiäiseni. Edessä on valon aika!

Hirmumyrskyn armoilla

Heräämme yöllä mieheni kanssa myrskyn ääniin. Tuuli ulvoo ulkona niin että korviin sattuu. Puut kaatuvat ryskyen ja oksat lentelevät tuulen mukana, osa niistä paiskautuu ikkunoihin.

Asumme vanhassa kesämökissä ylhäällä mäen päällä ja meillä on olohuoneessa isot ikkunat ja suora näköala Ahvenanmaan merelle. Istumme sohvalla järkyttyneinä ja mieheni sanoo, ettei ole koko elämänsä aika ollut todistamassa näin kovaa myrskyä. Hän huomauttaa myös, että nyt katto voi lähteä myrskyn mukana. Luulen, että hän pilailee. Hän näyttää kuitenkin vakavalta ja ihmettelee ettei sähkö ole vielä poikennut. Melkein samassa kaikki pimenee. Puhelimet eivät toimi. Kenttää ei ole. Internet yhteys on poikki. Meillä ei ole kotona pattereilla toimivaa radiota. Sytytämme kynttilöitä ja kaivamme otsalamput esiin. Jossakin vaiheessa uni vie voiton.

Totuus valkenee

Aamulla nousemme ylös lyhyeksi jääneiden yöunien jälkeen. Keittiön ikkunasta näkyy viisi kaatunutta puuta ja muutama vinossa oleva runko.

Siirryn olohuoneeseen ja katson terassille: se on täynnä puiden oksia. Pitkin jyrkkää rinnettä puut ovat kaatuneet sikin sokin. Onneksi talomme on säästynyt ja katto on vielä paikallaan.

Lähdemme aamukävelylle. 

(Copyright: Sari Mattsson)

(Copyright: Sari Mattsson)

Olen huolissani työhuoneestani. Olemme juuri saaneet sinne kamiinan sisään ja se alkaa olla valmis otettavaksi käyttöön. Olen odottanut tätä niin pitkään! Mutta onko minulla enää sitä? Onko myrsky vienyt sen mukanaan?

Joka puolella on kaatuneita puita ja katson kauhuissani kuinka maa vielä liikkuu suurten puiden juurien alla. Se keinuu. Puut voivat kaatua pian tai sitten liike voi pysähtyä ja ne voivat kaatua myöhemmin pienestä kosketuksesta: tuulen, jonkun eläimen tai ihmisen. Myös ilman lämpötilan muutoksen vaikutuksesta.

Jännitystä ilmassa

Saavumme työhuoneeni, pienen mökin nimeltä Castellet, pihaan. Rakennus sijaitsee sadan metrin päästä kodistamme ja on samalla tontilla pienen talomme kanssa. Castellet on ehjä eikä sen vierestä ole kaatunut yhtään puuta. Alempana rinteessä näkyy myrskyn jäljet. En uskalla mennä lähemmäksi katsomaan.

On epätodellinen olo. Palaamme tielle ja kävelemme eteenpäin. Suuri kuusi on kaatumaisillaan. Siirrän katseeni minne tahansa, niin edessäni on kaatuneita puita. Kävelemme eteenpäin. Pellon laidalla oleva sähkön päälinjaa kannatteleva puupylväs makaa maassa.

(Copyright: Sari Mattsson)

Tapaamme samalla tiellä asuvan naapurin. Hän hymyilee ja melkein naureskelee samalla kun kauhistelemme yhdessä näkymiä ympärillämme. Jotenkin tässä on pärjättävä.

Myöhemmin menemme Castelletiin ja sytytämme tulen kamiinaan. Pieni mökki lämpiää nopeasti. Minulla on siellä pattereilla toimiva radio. Mieheni pojan vaimo tulee termospullon kanssa noutamaan kahvivettä. He asuvat valtavassa omakotitalossa, mutta siellä kaikki toimii sähköllä, joten nyt ei toimi mikään.

(Copyright: Sari Mattsson)

Otamme radion mukaan ja kotona tuo pieni halpa vekotin on ainoa linkkimme ulkomaailmaan usean päivän ajan.

Meillä on kotona varaava takka ja sähkölieden lisäksi puuhella, jolla voimme valmistaa ruoan. Olemme etuoikeutettuja. Mieheni on elänyt elämänsä ensimmäiset vuodet ilman sähköä ja nyt saan kuulla monta eläväistä tarinaa menneiltä ajoilta. Olen toki kuullut niitä aikaisemminkin. Silloin ne olivat jotenkin romanttisia. Fiilistelemme hieman.

Autoajelulla

Myöhemmin iltapäivällä päätämme lähteä ajelulle. Auton radiosta kuulemme että myrsky on saanut aikaan valtavia tuhoja koko Ahvenanmaalla.

(Copyright: Sari Mattsson)

(Copyright: Sari Mattsson)

(Copyright: Sari Mattsson)

(Copyright: Sari Mattsson)

(Copyright: Sari Mattsson)

(Copyright: Sari Mattsson)

(Copyright: Sari Mattsson)

(Copyright: Sari Mattsson)

(Copyright: Sari Mattsson)

(Copyright: Sari Mattsson)

Tien varret vahvistavat radion sanomaa. Ihmisiä kehoitetaan pysymään sisällä ja pimeällä ei tule mennä lainkaan ulos. Puut ja sähkötolpat kaatuilevat edelleen. Useimmat kaupat ovat suljettuna eikä auton tankkaaminenkaan onnistu, sillä nuokin laitteet toimivat sähköllä.

(Copyright: Sari Mattsson)

Onneksi asumme Eckerössä, sillä meidän lähikauppamme on ainoa kauppa Maarianhaminan ulkopuolella koko Ahvenamaalla, jossa on varageneraattori.

Myrskyn vaikutuksia

Lähipäivien suuri "hupi" on seurata kuinka monta tuhatta taloutta on ilman sähköä. Myös veden saanti on useille ongelma, sillä useimmat pumput toimivat sähköllä ja nyt on pakkasta.

Meidän pienen talomme pumppuhuone on pihalla. Mieheni on saaristolaisten tapaan kekseliäs: hän ostaa lähikaupasta hautakynttilöitä. Ne osoittautuvat erinomaisiksi lämmönlähteiksi. Viisi hautakynttilää nostaa pumppuhuoneen lämpötilan miinukselta kolmeentoista plus-asteeseen. Näin meillä on juokseva vesi kotona. Se on tietysti jääkylmää.

Parin päivän jälkeen alkaa olla aika hankkiutua suihkuun, joten suunnistamme Godbyn uimahalliin. Naisten saunassa puheenaiheena on myrsky. Nuori nainen istuu pienen poikansa kanssa lauteilla ja kertoo, että heillä on kotona 11 astetta lämmintä. Ei ole takkaa eikä puuhellaa. Vettä ei tule. Puhelimet eivät toimi. Kuulen useita samankaltaisia tarinoita.

Kriisikeskuksessa

Ympäri Ahvenanmaata on perustettu kriisikeskuksia, joissa on tarjolla lämmintä ruokaa ja mahdollisuus peseytymiseen. Tapaamme eräässä kriisikeskuksessa myös paikallisen pastorin. Hänen kotonaan on vähän päälle kymmenen astetta lämmintä. Hän asuu isossa hienossa talossa vaimonsa kanssa. Ehdotan nukkumista hautakynttilöiden lämmössä. Pastori ei kuitenkaan lämpene ehdotukselleni.

Kuulemme kriisikeskukseen kokoontuneilta ihmisiltä monta rehevää tarinaa asuntoautoilijoista, jotka leiriytyvät kesäisin kirkon pihalle. Hurtti huumori ja hauska seura piristää.

Kun rikkaasta tulee köyhä

Nopeimmin jäähtyvät suuret hienot uudet talot, joissa on korkeat huoneet. Lattialämmitys on vihoviimeinen keksintö tällaisen katastrofin aikana. Olen todella tyytyväinen että asumme "matalassa majassa", joka lämpenee nopeasti varaavan takan ja puuhellan avulla.

Mielessäni pyörii sota-aikoina otettuja valokuvia. Metsät, joita olen myrskyn jälkeen nähnyt paiskaavat ne muistojeni lokeroista silmieni eteen. Hammarlandissa suuren juhlapaikan pihalle on kaatunut valtava juhannussalko. Salko on yksi Ahvenanmaan tärkeimmistä symboleista.

(Copyright: Sari Mattsson)

Illalla kotona kynttilänvalossa mietin tätä kirjaani Jungfruskärin viimeinen neitsyt. Matkan varrella on ollut todella monta vastusta. Nyt tämä. Minun on ollut pakko alistua ja suostua niihin kaikkiin.

Kuka määrää

Ulkona liikuessani kaikki mitä näen ja ihmisiä kohdatessani kaikki mitä kuulen, vahvistavat sen, että Ahvenanmaa ei tule olemaan tämän myrskyn jälkeen sama kuin ennen. Minun mielessäni liikkuu lause: myrsky on raiskannut Ahvenanmaan. Onko se enää sama paikka jonka kauneuteen olen rakastunut ja ihastunut? Mitä jos myrskyt toistuvat? Kuinka käy minun patsaideni, joita uinuvat sisälläni ja odottavat syntymistään? Osaanko tehdä ne riittävän vahvoiksi ja pultata ne kallioon tarpeeksi hyvin, että ne kestävät tulevat myrskyt? Sillä olen varma että tämä tulee toistumaan.

Kestääkö kotimme ja Castellet tulevat koitokset, joiden aikana tuulen nopeus voi nousta 43 metriin sekunnissa? Miksi olen muuttanut tänne? Tahdonko asua enää täällä, jos luonto ei olekaan se sama enää. Jos elämä meneekin sellaiseksi, että joutuu kamppailemaan hengissä pysymisen takia. Mikä on tärkeintä? 

Mitä tekemäistä omalla toiminnallani on tämän kanssa?

Me ihmiset olemme niin pieniä.Meillä ei ole mitään valtaa luonnon edessä. Tämä saattaa olla yksi esimerkki hinnasta, jonka ihmiskunta saa maksaa siitä, että se omalla toiminnallaan muuttaa luonnon kulkua: sademetsien hakkaaminen saa aikaan ilmastomuutoksia. Samoin ympäristön saastuttaminen ja myrkyttäminen. Ovatko uskonnollisten teosten ennustukset sittenkin totta? Annammeko niiden toteutua? Uskommeko niihin tai yleensä mihinkään?

Ihmisten ahneus johtaa luonnonkatastrofeihin. Pepsicola, Nestle ja Shell. Tässä vain muutamia yhtiöitä jotka lupailevat muutoksia toimntaansa, mutta eivät pidä niistä kiinni. Katse on syytä kääntää myös omaan toimintaan: kun tulen tietoiseksi mitä nämä yhtiöt tekevät, lopetan heti niiden tuotteiden ja palvelujen käytön. En omalta osaltani mahdollista niiden toimintaa. Tämä on neula heinäsuovassa. Jostakin on kuitenkin aloitettava, joten aloitan omasta toiminnastani.

Pieniä yksityiskohtia

Erään rakennusmestarin pihalta on myrsky vienyt talviteloillaan olevan purjeveneen. Hänen itse rakentamansa sauna on myös liikkunut yön aikana, toivottavasti parempaan paikkaan.

Tuttavani lähti yöllä ulos katsomaan kuinka suuri myrsky saa aikaan sellaista ääntä ja talon katon palanen oli lentänyt hänen kasvojensa ohitse.

Useita ihmisiä jäi nalkkiin koteihinsa kun puut kattuivat heidän kotitalojensa päälle.Tietooni ei ole tullut yhtään suoraan myrskyn aiheuttamaa kuolemaa. Ainoastaan yksi mies jäi oman traktorinsa alle. Kuulemani mukaan hän oli lähtenyt raivaustöihin ja jättänyt traktorin käymään kun meni juttelemaan tuttujensa kanssa. Traktori lähtikin liikkelle ja mies jäi sen alle. Traktori veti miehen mereen, jonne tämä sitten hukkui.

Niin kaunis on maa

Nyt maa on pukeutunut kimmeltävään lumivaippaan. Se yrittää kätkeä allensa myrskyn jäljet. Tuhot ovat niin valtavat, ettei niitä pysty peittämään. Joka ainoa päivä ne ovat edessäni, kun avaan silmäni ja katson ulos ikkunasta. Autoillessani ne koristavat tien molempia puolia, minne tahansa ajankin.

Lopulta uskaltaudun erääseen lempipaikkaani, Ramsholmenin luonnonsuojelualueelle kävelylle. Lähden reippailemaan pitkin luontopolkua. Kaikki näyttää hyvältä, mutta sitten...

(Copyright: Sari Mattsson)

(Copyright: Sari Mattsson)

(Copyright: Sari Mattsson)

(Copyright: Sari Mattsson)

(Copyright: Sari Mattsson)

(Copyright: Sari Mattsson)

(Copyright: Sari Mattsson)

Myrskyn jäljet tulevat näkymään luonnossa ja ihmisten mielissä pitkään. Ehtivätkö ne lainkaan kadota ennen uuden myrskyn saapumista?

Ja kuinka Jungfruskär on selvinnyt myrskystä?