Onko tämä blogi jo valmis?

Aloitin tämän blogin kirjoittamisen Lucian päivänä joulukuussa 2013. Silloin päämääräni oli päästä työskentelemään Ahvenanmaalle iäkkäiden ihmisten pariin, jotta ymmärtäisin paremmin heidän maailmaansa. Olen tehnyt sen, onnistuin siinä ja mietin nyt pitäisikö tämä blogi nyt lopettaa. Onko tämä tehnyt jo tehtävänsä? Minusta tuntuu että ei, ja tuntuisi luontevalta lopettaa se siihen, kun kirjani on valmis. Olen myös keskustellut asiasta lukijoideni kanssa ja palautteen perusteella päätin jatkaa tarinaa. Nyt tämä tarina kuitenkin muuttuu, sillä päämääränä onkin kirjan julkaiseminen. Materiaali alkaa olla jo kasassa, enää on jäljellä Houtskari ja Jungfruskär. Odotan mielenkiinolla mitä sieltä löytyy. Olen saanut tähän mennessä paljon tukea ja apua monilta saaristolaisilta omien kollegojeni ja ystävieni lisäksi. Parissa tapauksessa ehdotukset ovat muuttuneet määräyksiksi, joita minun on mahdoton täyttää. Otan mielelläni vastaan vinkkejä ja erilaisia ehdotuksia koskien kirjaani. Käytän niitä sitten mahdollisuuksien mukaan hyväkseni tämän kirjoitusprojektin aikana. Toivon myös että ihmiset ymmärtäisivät sen, että luon oman maailmani kirjoitusprosessin aikana, ja kaikki ehdotukset eivät mahdu siihen todellisuuteen. Olen kuullut muutamalta kirjailijalta kuinka kirjan henkilöt alkavat toisinaan viedä tarinaa eteenpäin ja kirjoittajasta saattaa tuntua siltä, että hän vaan kirjoittaa henkilöiden vaatimalla tavalla. Tämä on mielestäni erittäin kiehtova asia.

Jäähyväiset Oolannille

Hyvästi Oolanti.
(kuva; Sven Sjöberg)

Bussin kiitäessä kohti Maarianhaminaa minä jätin mielessäni jäähyväisiä kaikelle kuluneen vuoden tapahtumille, kokemuksille ja tapaamilleni ihmisille.  Jokainen katse, hymy, kosketus, yhdessä koetut luovuuden hetket, ilot, surut ja rakkaus. Kaiken tämän ja kaiken muun minä vien mukanani tulevaisuuteen. Maustan niillä kirjani hahmoja ja tapahtumia. Bommarsundin ohitus herätti eloon muistot Prästön hautausmaan kunnostamisesta, taiteilija Galina Andrjewstä ja Sundin erakkomunkista. Olen kokenut jokaisella matkallani todella paljon.

Omakuva
(Ålands tidningen 9.6.2015)

Työskentely muistisairaiden kanssa ja eläminen yksin Maarianhainassa on opettanut minulle myös paljon asioita itsestäni. Olen oppinut olemaan yksin. Nyt pystyn tunnistamaan tuon tarpeen ja sen, että tarvitsen paljon tilaa ympärilleni. Tarkoitan henkistä ja psyykkistä tilaa. Ahvenanmaalaisten taiteilijoiden kanssa käydyt keskustelut ovat myös avanneet minulle väylän siihen totuuteen, että minun ei ole kovin helpoa löytää kumppania, koska olen niin liikkuvainen ja itsenäinen. Miehet ovat usein kateellisia jos heidän kumppaninsa menestyy heitä paremmin. Kumppanin itsenäisyys saattaa myös pelottaa. Olenkin tehnyt päätöksen, että elän elämääni eteenpäin tehden niitä asioita joita tahdon. En uhraa aikaa kumppanin metsästykseen. Treffeillä voin toki käydä, mutta mikään kovin kiinteä suhde ei tule kysymykseenkään. Omat projektini vievät niin paljon aikaa. Ensi vuonna, kirjan julkaisemisen jälkeen tahdon purjehtia Atlantin yli. 

(Ålands tidningen 9.6.2015)

En tuntenut ketään koko Ahvenanmaalta kun aloitin projektini viime syyskuussa. Nyt minulla on useita ystäviä, jotka ovat auttaneet minua monin eri tavoin esimerkiksi tarjoamalla yöpaikan, lainaamalla polkupyörän, ruokkimalla minua, kuljettamalla autoilla ja veneillä paikkoihin joihin minun olisi ollut ilman apua mahdoton päästä. Minulla on ollut aina joku jolle soittaa koski asiani sitten mitä tahansa. Sain projektilleni myös hyvin näkyvyyttä paikallisissa tiedotusvälineissä. Onnistuin toteuttamaan unelmani!

Viimeiset kuvat

Ystäväni Sven tuli hakemaan minut Lybeckin talosta, jossa olin saanut asua viimeiset päiväni. Tavaraa oli tajuttoman paljon jäljellä vaikka olin suosiolla luopunut yhdestä pienestä matkalaukusta, vetokärryistä, vaelluskengistä jne. Oli haasteellista kokeilla, kuinka selviäisin kotiin tai edes laivaan kahden ison matkalaukun ja neljän nyssäkän kanssa.

Menimme vielä tervehtimään Esaa. Hän leikkasi kuulokkeet korvillaan kotitalonsa nurmikkoa. Esa näytti aika pieneltä, vanhalta ja jotenkin hauraalta. Tiesin että hänen veljensä oli kuolemaisillaan. Suru väsyttää ja vie voimia. Hyvästelin hänet ja kiitin kaikesta avusta. Sitten kohti satamaa. Minua ei itkettänyt. Tiesin että tulen takaisin elokuussa. Meillä on ollut Svenin kanssa suunnitelmissa pieni purjehdusretki tämän kesän aikana. Yhdistän sen todennäököisesti Simskälan keikkaan. Svenin vaimo Angela on myös hyvä ystäväni, mutta hän ei pidä veneilystä. Siksi näin.

Sven satamassa.
(Copyright: Lumikki Laine)

Veneretki Brändöön

Suunnitelmat muuttuivat ja illalla ajoin kulkupelini uuteen alukseen, jossa olin ainoa matkustaja. Matka Mossalasta Iniöön maksoi 15 euroa, joka oli kulttuurishokki minulle, joka olin tottunut ahvenanmaalaisten laivojen ilmaisiin kyyteihin. 

Bye bye Mossala!
(Copyright: Lumikki Laine)

Kahvilan portaat.
(Copyright: Lumikki Laine)

Laivamatka kesti noin tunnin. Istuskelin enimmäkseen kahvilassa ja ihailin maisemia. En ole koskaan aikaisemmin matkustanut täällä päin saaristoa. Kun alus tömähti rantaan niin tunsin siirtyväni jälleen kerran uuteen vaiheeseen elämässäni.  Aivan kohta pääsin lunastamaan syntymäpäivälahjaani, jonka sain toissa vuonna ystävltäni kun täytin 50 vuotta.

Turvallisesti Iniössä.
(Copyright: Lumikki Laine)

Pitkä tie.
(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Matka lauttarannasta keskustaan ei ollut ylivoimainen. Tiesin olevani lähellä vierasvenesatamaa kun näin ison rypäleen kylttejä. Lisäksi olin saanut Leifiltä selkeät ohjeet mihin rantaan saapua. Kun kaahasin paikalle näin valkean veneen lähestyvän laituria. Ystäväni tervehti minua iloisesti ja aprikoin kuinka saamme pyörän sisälle veneeseen. En voinut jättää sitä oikein mihinkään, sillä kyseessä oli lainapyörä joka minun piti palautaa omistajilleen Godbyhyn ennen kuin lähtisin kotiin Espooseen.

Hakija saapuu paikalle.
(Copyright: Lumikki Laine)

Logistinen ratkaisu.
(Copyright: Lumikki Laine)

Hyvin mahtuu pyörä venheeseen.
(Copyright: Lumikki Laine)

Saari numero 1

Veneen lastaamisen jälkeen suunnistimme kohti tuntematonta saarta. Tapanani on aina ensimmäiseksi saaren ympäri kävely, mikäli se on mahdollista. Tahdon tietää missä olen. Tämä saari oli luonnontilassa ja poluilla näkyi kauristen jälkiä. Linnut lauloivat ja ilta-aurinko toi mieleeni Jungfruskärin syksyisin.

(Copyright: Lumikki Laine)

Nuoruus on jäänyt jo taakse.
(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Venepaikan vierestä. Täällä on luonnonsatama
(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Iltauinnin aikaan.
(Copyright: Lumikki Laine)

Takaisin Ahvenanmaalle

Seuraavan aamuna oli aika siirtyä Brändöön, joka oli varsinaien kohteemme. Aamiaiseksi söimme lämpimiä kinkku-juustovaoileipiä - venekeittön luksusta. Ennen lähtöä jouduimme taas hieman säätämään, sillä bensakanisterit täytyi köyttää lujasti veneen katolle, että pyörälle olisi tarpeeksi tilaa veneen sisällä. Tämä näytelmä tuli toistumaan lukemattomia kertoja matkan aikana. 

Keittiö.
(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Aamiaisen jälkeen taivaalle kertyi tummempia pilviä ja päätimme jatkaa välittömästi matkaa. Meillä oli Kihdin ylitys edessä. Matkalla seisoin veneessä ja katselin maisemia elämäni kiitäessä samaan tahtiin eteenpäin. Merellä minut valtaa usein ajattomuus, ja maisemat vaivuttavat minut jonkinlaiseen transsiin. Ohitimme myös Jungfruskärin ja nyt näin sen ensimmäistä kertaa tältä puolelta kaukaa. Ymmärsin vielä paremmin sen, miksi jungfruskäreläiset olivat aikoinaan olleet niin paljon tekemisissä ahvenanmaalaisten kanssa. 

Sää muuttuu saaristossa todella nopeasti.
(Copyright: Lumikki Laine)

Matka jatkuu
(Copyright: Lumikki Laine)

Meren ja taivaan välissä Jungfruskär.
(Copyright: Lumikki Laine) 

Alkukesän taivas.
(Copyright: Lumikki Laine)

Kihdin ylityksen jälkeen saavuimme varsinaiselle kohteellemme Skäretille. Löysimme sopivan ankkurointipaikan ja pääsimme taas siirtämään ja säätämään fillaria sekä kansitereita. Katseeni pyyhki läpi kallioisen rannan, tunsin sisälläni rauhan ja eheyden. Halusin heittäytyä kuumalle kallioille makaamaan. Lähdimme kävelyille ja ajauduimme eri suuntiin hyvin nopeasti, koska mielenkiintomme kohdistui toisilleen vieraisiin asioihin.

Menopelit ja minä.

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Kivipenkki
(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Hypnoottisten rantojen saari.
(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Saari numero 3

Kolmantena päivänä siirryimme veneen kanssa läheiseen pieneen saareen. Lukitsin fillarin ja jätin sen Skäretille, sillä päätimme yöpyä samassa paikassa seuraavan yön. Päiväretkikohteemme Stora Börsskär on muiden saarien tapaan erittäin katajainen. Olen oppinut vuosien mittaan pukeutumaan sellaisiin vaatteisiin, joihin katajat ja ruusupensaiden piikit eivät tartu. Ensimmäisinä vuosina Jungfruskärissä jäin kiinni vaatteistani ohdakkeisiin ja eräänä yönä jopa piikkilanka-aidan väliin. Onnistuin Stora Börsskärillä rämpiessäni saamaan haavan korvakäytävääni. Tämä selvisi kotona Espoossa kun säntäsin lääkäriin korvatulehduksen takia. Haavan omituinen paikka herätti ihmetystä. Stora Börsskärin keskiosa muistuttaa sademetsää - se on hyvin kostea ja vehreä. Minä päätin kiertää saaren rantoja pitkin.

Tästä vaan suoraan läpi.
(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)



Kalliolta näkyy suoraan Torsholmaan. Huomenna leikki olisi ohitse
 ja tulee aika palata kotiin Espooseen.
(Copyright: Lumikki Laine)



(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright Lumikki Laine)

Reissu alkoi olla ohitse. Oli viimeisen illan aika. Istuimme saaren korkeimmalla paikalla, keskustelimme elämästä ja kuolemasta. Tuntui hyvältä että matkani viimeinen osuus oli tässä. Alapuolellamme avautui niin jyrkkä pudotus että jos sinne horjahtaisi, niin lentäisi heti tuonelaan. En vielä tiedä mitä kaikkea tämä matka merkitsee minulle. Ahvenanmaan saaristo on niin kaunis ja monipuolinen, että toivon palaavani tänne . Elokuussa menen Väderskärin maisemiin viikoksi. Voisin jatkaa tätä saarilla kiertelyä ikuisesti, mutta minulla on lippu huomisen illan laivaan. Jos saaren henki kuuntelee minua nyt, niin hän tuo ensi vuonna eteeni sellaisen kumppanin, joka ymmärtää rakkauteni saaristoa kohtaan ja on valmis jakamaan jotain siitä kanssani. Meditatiivinen kallioilla istuminen on yksi suurimmista asioista elämässäni.

Maisema saaren korkeimmalta paikalta.
(Copyright: Lumikki Laine)

Viimeinen auringonlasku.
(Copyright: Lumikki Laine)

Ja taas laivaan

Aamulla lähdimme hyvissä ajoin kohti Lappoa, josta laivani lähti kohti Hummelvikiä. Toimin tähystäjänä, sillä Skäretin alue on täynnä kiviä ja kareja. Olimme jo eilen rysähtäneet yhteen kariin. Onneksi vene säilyi ehjänä. Olin kiitollinen tästä syntymäpäivälahjasta. Otan tulevaisuudessakin vastaan mieluummin elämyksiä kuin rahaa ja turhaa roinaa. 

Laiva saapuu satamaan.
(Copyright: Lumikki Laine)

Ensimmäinen saapuva laiva oli väärä, joten päätimme mennä katsastamaan paikkoja. Lappossa ei ole pankkiautomaattia, joten jouduin pummaamaan ystävältäni vitosen, koska Ahvenanmaalla busseissa ei voi maksaa pankkikortilla. Satamassa oli useita pyöräilijötä, osa aika iäkkäitäkin. Ehkä hekin viimeisellä matkallaan.

Odotustila satamassa.
(Copyright: Lumikki Laine)

Näkymä odotustilan ikkunasta.
(Copyright: Lumikki Laine)

Minä ja pyöräni  kohta matkalla laivan uumeniin.
(Copyright: Lumikki Laine)

Taakse jää Lappo.
(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)