Kohti Tukholmaa

Nukuin taas todella makeasti. Riuhtaisin aamulla aikaisin (klo 9.00) itseni irti lakanoiden lämmöstä ja laiton kahvit kiehumaan. Kaikki tavarat olivat hujan hajan, koska en ollut jaksanut pakata yöllä. Ulkona oli kaunis ilma - auringon valo taittui pilvien läpi ja joissakin kohdissa pilvipeitto oli jopa utuisen ohut. Lähdin pyöräilemään kauppaan. En voinut ottaa sitä riskiä, että minulla ei olisi kahvimaitoa valmiina, kun tulen seuraavalla kerralla Maarianhaminaan. Tuntui hieman omituiselta, että jugurtitkin olisivat syötäviä vielä ensi kerralla. Mietin mahdollisuutta muuttaa Ahvenanmaalle asumaan. Millaiseksi elämäni muodostuisi siellä? Täydensin myös varastoja Tukholmaa varten.

Kävin moikkaamassa Gretaa hänen Gammalt och Nytt puodissaan. Tiesin että löytäisin Gretan valikoimista sopivan joululahjan Marjatta -tädille. Mietimme myös mahdollisuutta, että kehittäisimme yhteisiä musiikki-sessioita. Ajatus on hyvä ja olin otettu siitä, että Greta arvostaa ammattitaitoani.

Reippaillen kohti satamaa

Vein avaimet hoivakotiin ja minulle tarjottiin ruokaa. Minun on melkein mahdotonta kieltäytyä hyvästä ruoasta. Joten popsin herkullisen lounaan ennätysvauhtia ja menin yläkertaan pakkaamaan. Työnsin kasviskeiton pakkaseen - minulla olisi siis seuraavalla kerralla valmis ateria odottamassa minua. Jouduin hieman säätämään, että sain kaiken mahtumaan matkalaukkuihin. Mutta onnistuin. Päätin kokeilla kuinka nopeasti pääsen kävellen satamaan Skeppersgatanilta. 

Jätin takin vetoketjun auki ja työnsin villamyssyn reppuun. Silti minulle tuli kuuma jo puolessa välissä matkaa. Tunsin kehoni kuumenevan samalla tavalla kuin rankan urheilusuoristuksen, esimerkiksi sulkapallon peluun aikana, on joskus vuosia sitten tapahtunut. Mietin mitä teen jos myöhästyn. En myöhästynyt, Matka kesti 23 minuuttia. Sain odotella laivaa kaikessa rauhassa. Amorella on hyvä laiva, koska siinä on leposalonki ja kunnon kahvila. 

Laivaan tultuani pelästyin kännikalojen määrää, mutta onneksi he olivat vain päiväristeilyllä ja vaihtoivat laivaa. Menivät siis toiseen laivaan. Ainahan laivassa on humalaisia, mutta niidenkin taso vaihtelee. Oikeastaan tällä matkalla se on yksi ja sama, koska täällä salongissa heitä ei näy. Tein päivän hyvän työn, kun lainasin Viking Line klubi -korttiani eräälle ruotsalaiselle miehelle. Hän sääsi sillä melkein 50 euroa. Tänä vuonna oma joulukalenterini onkin sellainen, että teen ystävällisen teon ilman hintalappua joka päivä aina jouluaattoon asti.

Tässä näitä luotoja, jotka hypnotisoivat minut niin helposti.

Loisto päivän valossa.

Merellä ei ole tuullut tänään juuri lainkaan, joten en ottanut pahoinvointilääkkeitä. Luotojen ihastelu on lempipuuhaani. Ja niitä riitti ainakin alkumatkalla. Maisemat näyttivät upeilta keulakahvilasta tarkkailtua. Mietin juuri, että onneksi ei tarvinnut jäätyä ulkona, kun aloin palella. Se on varma merkki väsymisestä. Joten suuntasin kulkuni tänne salonkiin. Laivan infosta kerrottiin, internet -yhteydet olivat poikkeilleet koko päivän. Nukahdin lepotuoliin. Kun heräsin, niin ulkona oli jo pimeää. Olemme lähestymässä nyt Tukholmaa, saaristo kylpee rantahuviloiden ja loistojen valoissa. 

Joulukadun avajaiset Maarianhaminassa

Tänään oli tämän lyhyen viikon viimeinen työpäivä. Hoivakodin asukkaat, varsinkin omat yksilöasiakkaani, olivat harvinaisen väsyneitä, joten siirsimme konsertin seuraavaan jaksoon. Tulenhan takaisin Maarianhaminaan jo kahden viikon kuluttua. Uudet kuvasävellykset syntyivät väsymyksestä huolimatta. Jatkoimme myös nelikätisen pianoimprovisaation soittamista. Menetelmä tuntuu sopivan erinomaisesti muistisairaille. Tosin toisen asiakkaan muisti ei tänään kyllä oikein riittänyt siihen, että käytämme ainoastaan mustia koskettimia. Hän oli liian väsynyt. Yllätyksekseni juuri ne kaksi asukasta, jotka ovat olleet aina todella omissa maailmoissaan, osallistuivat aktiivisesti yhteiseen ohjelmaan. Tuntui kuin he olisivat saaneet jotain outoa virtaa siitä samasta pimeydestä, joka väsytti kaikkia muita. Myös minua. Aloin jo pähkäilemään oliko heille kenties annettu jotain piristävää lääkettä. Ei ollut annettu, kerrottiin kun kysyin.

Tästä se joulu alkaa

Maarianhaminan kävelykatu oli kuin nuijalla lyöty alkuillasta. Kadulla kaupungin lapset esittivät jouluaiheisen tanssin. En nähnyt juuri mitään - tiheä ja korkea ihmismuuri piti siitä huolen. Kaupat olivat auki tavanomaista myöhempään ja lapsilla oli päässään tonttulakkeja tai joulukuusen koristenauhaa. Vaikutti siltä, että tuosta tapahtumasta alkoi ahvenanmaalaisten joulun vietto. Ihmiset kävelivät lyhyttä kävelykadun pätkää edestakaisin ja tervehtivät toisiaan. Iloinen puheensorina ja karnevaalitunnelma täyttivät ilman. Kaupoissa valittiin joulutekstiilejä, ostettiin kynttilöitä ja leijailtiin muuten vaan joulun huumassa. Kävelykadun kupeessa Lucia-ehdokkaat lauloivat mikrofoniin joululauluja. Kaikki oli niin suloista ja täydellistä. En tavannut ainoatakaan tuttua tuon puolen tunnin aikana, mitä kävelykatua mittailin. Enkä nähnyt ketään humalassa. Tapasin omat tuttavani myöhemmin kaupungin laitamilla.

Minun suosikkivalaistukseni ovat nämä puihin kiinnitetyt tähdet.

Ahvenanmaalla ei säästetä enrgian kulutusta ainakaan jouluvaloissa. Sähkökatkoksiakaan ei ole nyt ollut vähään aikaan. Ruotsista tuleva sähköputki on luultavasti jo korjattu. Toivon ainakin niin.

Tämä on kyllä niin ahvenanmaalainen näky.

Ihmiset tuntuvat ottavan joulusta kaiken irti. Kuulin tänään hoivakodin johtajalta, että Lucia-juhlaan, joka alkaa kirkosta, kannattaa mennä vähintään 45 minuuttia aikaisemmin. Muuten ei todennäköisesti näe Luciasta vilaustakaan. Eilen paikallinen tuttavani kertoi siitä, kuinka hän vihaa joulua. Onhan tietenkin olemassa sanonta: poikkeus vahvistaa säännön!

Hoivakodissa emme vielä siirtyneet musiikillisesti kovinkaan paljon joulun tunnelmiin. Ainoa joululaulu, jota lauloimme yhdessä asukkaiden kanssa, oli Stilla natt, heliga natt. Ensi kerralla sitten enemmän.

Jouluhybristä Maarianhaminan kävelykadulla.

Tuntuu oudolta lähteä täältä jo kolmen päivän jälkeen, koska olen ollut täällä niin vähän aikaa. Huomenna olen näihin aikoihin illalla jo Marjatta -tädin sohvalla laskemassa lampaita. Pian on taas aika pakata matkalaukut. Täytyy muistaa aamulla mennä apteekkiin ostamaan matkapahoinvointilääkettä. Ei voi tietää milloin joudun taas keskelle rajumyrskyä! Tästä lähtien valmistaudun kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan!

Luovuus virtaa Maarianhaminassa

Törmäsin laivassa samoihin kavereihin, jotka olivat menossa Ahvenanmaalle kalastamaan. He olivat saaneet laivalta ilmaisen tarjoilun kaikista ravintoloista koko loppumatkan ajaksi ja kehoittivat minua tekemään reklamaation ylimääräisistä kuluista. Pääsisin myös heidän kyydissään Folkhälsanin talon pihalle! Kaikki siis järjestyi loppujen lopuksi.

Arto ja Ilari olivat lähdössä kalastamaan.
(Copyright Lumikki Laine)

Kuulin myös miehiltä hurjia kertomuksia pilkkireissuista Ahvenanmaan jäillä. Ilari myy työkseen kalastustarvikkeita ja sain hyviä vinkkejä pukeutumiseen, niin että en aivan heti hukkuisi, jos sattuisin vaikka ensi talvena pulahtamaan. Menen ehdottomasti pilkille talvella!

Tämä näkymä oli mannaa.
(Copyright Lumikki Laine)

Kämpille päästyäni huomasin, että huoneeseen oli tuotu muutama pino tuoleja. Järjestin ne niin, että pystyin liikkumaan hyvin. Sängyn alla olevissa matkalaukuissa oli ruokaa, keittiötarvikkeita ja ulkoiluvaatteita. Otin ne esiin ja purin matkalaukut. Sain järjestettyä tavarat paikoilleen. Sen jälkeen hyökkäsin suoraan suihkuun. Nautin lämpimän ja puhtaan virtaavan veden kosketuksesta, Ja shampoo! Hoitoaine! Puhtauden tuoksut! Aika nopeasti sitä ryvettyy - kahden päivän matkan saastan poistuttua keholtani tunsin olevani kuin uudestaan syntynyt. Sitten, yhtäkkiä kaikki valot sammuivat, samoin jääkappi lakkasi hurisemasta. Onneksi olin asettanut tuolit paikoilleen siitä huolimatta, että pelkäsin äänten kantautuvan asuntoihin. Jos en olisi asetellut niitä, olisin ollut pulassa. Minulla ei ole taskulamppua. Haparoivin askelin suuntasin kulkuni pimeässä kohti sänkyä. Kaivauduin peiton alle ja nukuin kuin tukki aamuun asti.

Koko Maarinhamina pimenee

Herättyäni olin nälkäinen. Sain keitettyä aamukahvit ja puuron. Humps! Ja taas sähköt katkesivat. Pimeys kesti pitkään, joten lähdin ulos. Minun oli käytävä täydentämässä ruokavarastoja. Kun palasin takaisin, niin valot olivat päällä. Sulatin pakkasesta edellisellä kerralla tehdyn kalakeiton. Taas tuli pimeää. Naapurissa on fysioterapeutin vastaanotto. Kohtasin terapeutin odotustilassa. Kuulin, että koko Maarianhamina oli ollut tunteja ilman sähköä. Suurin osa Ahvenanmaan käyttösähköstä tulee ruotsista kaapelin kautta, ja nyt tämä kaapeli oli hajonnut. Eikä kukaan tiennyt mistä kohtaa eli sähkökatkoksia voisi tulla milloin vain. Asia korjaantuisi aikaisintaan ensi viikon alussa.

Maisema ikkunasta.
(Copyright Lumikki Laine)

Ensimmäinen työpäivä hoivakodissa

Työviikosta tulisi tynkä. Olin tehnyt jo kolmannen viikkosuunnitelman. Tässä hommassa ei pärjää jos ei pysty joustamaan ja muuttamaan suunnitelmia nopeasti. Onneksi puolellani oli kokemus sekä asukkaiden ja henkilökunnan toimintatapojen tuntemus. Eräs hoitaja oli antanut oman kosketinsoittimensa käyttöön. Se kannatti ottaa haltuun heti. Liimasimme siihen Mailan kanssa kuvionuotteja ja sitten välähti! En kerro vielä mitä. Kerron sitten kun olemme testanneet sen mitä keksimme! 

Ensimmäinen kuvasäveltämisen tuokio osoittautui haastavaksi. Kosketin soittimesta puuttui nuottiteline. Kuvasäveltämisessä asetan kuvan esille A4:sen kokoiselle paperille ja sen viereen tyhjän paperin, johon sävellys merkitään ylös niin, että sen voi toistaa. Jouduimme säätämään papereita teippiä avuksi käyttäen. Täytyy vaan ihmetellä asukkaan sietokykyä ja rauhallisuutta, kun ympärillä on todella levotonta. Lisäksi soittimen matalat äänet eivät soineet lainkaan. Mutta siitäkin selvittiin. Jossakin vaiheessa asukas sai soittimen toimimaan. Halleluja! Ja jälleen uusi kuvasävellys oli syntynyt tähän maailmaan!

Kokeilin asukkaan kanssa myös pianoimprovisaatiota mustilla koskettimilla nelikätisesti. Asia oli pyörinyt mielessäni jo pitkään ja olin vain odottanut sopivaa hetkeä. Ja se hetki koitti nyt! Onnistuimme!

Hoivakodissa kävi vierailulla myös terapiakoira Alma. Terapiakoirat ovat aivan loistava keksintö. Siskoni adoptoi afgaanin vinttikoiran, joka vaatii runsaasti rapsutusta päivittäin. Kävimme kerran kahvilla Helsingissä paikallisessa hoivakodissa, Charlie (koira) valloitti kaikki vastaan tulevat ihmiset. Uskon, että siitä tulee vielä loistava terapiakoira.

Terapiakoira Alma.
(Copyright Lumikki Laine)

Loppupäivä sujui hengitys- ja ääniharjoitusten sekä laulamisen merkeissä. Huomasin, että kaikki asukkaat muistivat minut. Näin sen heidän katseestaan. Myös hoitajat sanoivat samaa. Tuntui todella hyvältä ja ihmeelliseltä, koska edelllisestä vierailustani oli kuitenkin kulunut jo neljä viikkoa. Ja kysymyksessä ovat muistisairaat ihmiset, jotka asuvat hoivakodissa.

Toinen päivä

Tänään sähköt poikkesivat jälleen, mutta se olikin jo odotettavissa. Saimme Mailan kanssa kehitettyä paremman systeemin kosketinsoittimille. Nyt homma oli hanskassa. Pääsimme aloittamaan rauhallisemmin kuin eilen ja olin tyytyväinen. Mutta sitten....asiakkaalla olikin hammaslääkäri. Huh! Tämä oli pahinta mitä voisi tapahtua, että kesken terapeuttisen taiteellisen työn huoneeseen tulee pari henkilöä ja homma lopetetaan kuin saksilla leikaten. Asukas tunnisti tunteeni välittömästi ja tuli kolme kertaa lohduttamaan minua. Muistisairaat osaavat lukea tunteita miljoona kertaa paremmin kuin ns. tavikset. He ymmärtävät niitä. Meillä on paljon opittavaa heiltä. En usko, että mitään todellista vahinkoa pääsi tapahtumaan. Minulle sanottiin aikaisemmin, että asiakas on menossa hammaslääkäriin, mutta en tajunnut kuinka paljon aikaa sinne menemiseen kuluu. Eli ei kenenkään syy. Tämänkaltaisissa tilanteissa punnitaan ihmisten kyvyt. Se, miten asiat selvitetään. Homma ei jättänyt minuun mitään arpia, mutta tästä lähtien kysyn aikataulut erittäin tarkkaan ennen sessioita.

Toinen yksilösessio onnistui loistavasti. Kiitän kyllä Mailaa tuesta ja rauhallisuudesta. Tämä oli mielestäni ensimmäinen kerta kun asiat eivät menneet niin sanotusti putkeen. Asukas teki hienon kuvasävellyksen. Tunsin selkeästi kuinka hän nautti tilanteesta, kun sai olla tärkeä. Ja hän muisti systeemin kuinka sävellystilanteessa toimitaan. Olin niin onnellinen! Päätin yrittää nelikätistä improvisaatiota myös hänen kanssaan. Kerroin, että nyt painetaan ainoastaan mustia koskettimia.

Totaalinen yllätys.
(Copyright Maila Kokkonen)

Asiakas lähti soittamaan rohkeasti ja kuunteli mitä ääniä hän sai aikaan. Minä menin mukaan. Soitimme usein tällä menetelmällä lapseni kanssa kun hän oli nuorempi. Nyt en antanut mitään ohjeita, kerroin ainoastaan että kaikki mustat koskettimet soivat yhteen, virheitä ei voi tulla. Soitimme vain ja nautimme improvisaation lumosta. Homma toimi yli kaikkien odotuksieni. Aloin lopettamaan tuokiota siten, että lopetin itse soittamisen kokonaan ja otin ryhdikkään asennon asiakkaan vieressä. Se toimi. Hän lopetti myös. Ihanteellista. Missään tapauksessa ei pidä mennä sanomaan: lopeta nyt! Se on sivallus vasten kasvoja, juuri kun on syntymässä jotain ainutkertaista ja ihmeellistä. Mutta nyt tiedän kuinka homma toimii!

Improvisaatio täydessä vauhdissa.
(Copyright Maila Kokkonen)

Asiakas tahtoi oma-aloitteisesti tehdä vielä toisen improvisaation kanssani. Se oli yksi tämän päivän ehdoton kohokohta. Yhteistyömme Mailan kanssa toimii niin hyvin, että useissa kohtaamisissa syntyy uutta. Parempaa työparia on tuskin mahdollista löytää.

Maata jalkojen alla - Södermalmin lumoissa

Minulla oli siis edessäni päivä Tukholmassa. En tuntenut nälkää ja päätin syödä vasta myöhemmin kaupungilla. Ihmettelin hieman sitä, ettei laivayhtiö tajonnut ruokalippuja edes siinä vaiheessa kun vaihdoin infossa euroja kruunuiksi. Työntekijä näytti kyllä niin rasittuneelta, etten viitsinyt ottaa asiaa edes puheeksi. Tiedä kuinka vaarallinen tilanne oli oikeasti ollut edellisenä yönä. Olin onnellinen kun pääsimme harmaaseen satamaan. En päässyt hyttikortillani ulos tarkistuspisteestä. Sama ongelma oli kohtalotoverilla. Aikamme kytättyämme tuli laivalta kaksi ystävällistä ihmistä, jotka eivät panneet lainkaan pahaksi, kun änkesimme kysymättä heidän kanssaan ulos.

Olin jo päättänyt viettää päiväni Södermalmilla. Pidän tuosta hieman taiteellisesta, boheemista kaupunginosasta. Satama-alueelta päästyäni nautin kun tunsin kovaa maata jalkojeni alla. Tiesin, etten ainakaan nousisi ilmaan minkään aallon voimasta. Mutta aika pian huomasin horjuvani ja käveleväni vinoon. Olo oli kuin parin promillen humalassa.

Keinuminen jatkui Tukholman kaduilla.
(Copyright Lumikki Laine)

Liikkeellä oli tavallisia tukholmalaisia. Vastaani tuli ainakin kaksi päiväkotilasten -ryhmää sekä töihin kiiruhtavia kaupunkilaisia. Pari punkkaria nauroi kovaan ääneen kadunkulmassa. Oli lounasaika. Tiesin, että osa tuttavistani tapaisi toisiaan puolen päivän aikaan. Olin päättänyt kävellä paikan päälle ja kun vilkaisin kelloa, niin oli jo kiire. Minua huimasi ja keinutti. Pyörrytti. Oli pakko syödä jotain. Ostin kioskista kaksi jäätelöä ja söin ne kiiruhtaessani eteenpäin. 

Ehdin hyvin paikalle. Kun menin sisälle taloon, katsoin seinäkelloa ja se olikin vasta vähän yli yksitoista. Ruotsissa aika on tunnin jäljessä. Ei tullut myrskyn jälkimainingeissa ihan heti mieleen. Tuore kahvi tuoksui ja maistui hyvältä. Oli mukavaa nähdä ihmisiä ja kuulla ruotsinkieltä. Ja puhua sitä. Olin ikävöinyt ahvenanmaalaista puhetapaa, mutta kyllä tämäkin kelpasi näin aluksi. 

Täällä join myrskyn jälkeiset aamukahvini hyvässä seurassa.
(Copyright Lumikki Laine)

Kavereiden tapaamisen jälkeen halusin lähteä kävelemään. Huomasin jo sisällä istuessani, että auringon säteet leikkasivat ilmaa ja kadut olivat täyttyneet loppusyksyn valosta. Tahdoin ulos aurinkoon. Nautin kävelemisestä ja ihmisten sekä näyteikkunoiden katselemisesta. Vähän väliä löysin edestäni joulukoristeita ja mainoksia. Kadut olivat täynnä elämää. Minulle tuli kunnon nälkä. Ensimmäisen kerran koko matkan aikana. Menin sisäälle pieneen intialaiseen ravintolaan. 

Sain täältä erittäin maistuvan aterian.
(Copyright Lumikki Laine)

Ravintolassa oli paikalla minun lisäkseni yksi japanilainen perhe, pari arabia ja yksi ruotsalainen nainen. Tunnelma oli leppoisa ja kaivoin tämän Chrome Bookin esiin ja sain hoidettua pakolliset asiat.

Houkuttelevat portaat. Mutta nyt ei ollut aikaa
pidempään kaupunkiseikkailuun.
(Copyright Lumikki Laine)

Loppusyksyn aurinko hivelee taloja.
(Copyright Lumikki Laine)

Vauhdin hurmaa.
(Copyright Lumikki Laine)

Torielämää Södermalmilla.
(Copyright Lumikki Laine)

Löysin kauniin katolisen kirkon, monine sivualttareineen.
(Copyright: Lumikki Laine)

Loppujen lopuksi nautin pitkästä kävelystä. Mutta takaraivossa hakkasi jatkuvasti tieto siitä, että minulla oli ainoastaan kolme päivää aikaa Maarianhaminassa.

Myrskyn kourissa

Illasta ja yöstä tuli hyvin mielenkiintoinen. Tammisaaresta kotoisin oleva trubaduuri Mikko Sipola soitti ja lauloi niin hyvin, että ensimmäistä kertaa laivalla oikein pysähdyin kuuntelemaan. Hakeudun yleensä aika lähelle soittajia, varsinkin kitaristeja, niin että näen kuinka he soittavat. Minulla oli toinenkin hyvä syy olla liikkeellä: laiva keinui niin, että minua oksetti pahoinvointilääkityksestä huolimatta. Joka kerta kun käänsin katseeni alaspäin, tunsin huonovointisuuden nousevan meren aaltojen kanssa kilpaa. Huomasin myös, että on parempi olo, kun on mielenkiintoista katseltavaa.

Tässä vaiheessa iltaa kukaan ei ollut vielä kaatunut tuolinsa kanssa.
(Copyright Lumikki Laine)

Karaokebaarissa

Karaokebaari oli puolityhjä. Paikalla oli kovassa humalatilassa olevia keski-ikäisiä miehiä, pari naista pienten lasten kanssa, sekava nuori kaunis mustalaisnainen sekä muutama rokkihenkinen nuorukainen. Kovin sekalainen seurakunta. Laulajat olivat kuitenkin todella taitavia, ja tanssilattialla huojui pariskunta, joka pysyi yllättävän hyvin pystyssä. Pieni , arvioisin noin 5-vuotias tyttö tanssi kuin prinsessa pyörähdellen Johanna Kurkelan surullisen biisin tahdissa. Kun laiva keinahti kunnolla, niin joku kaatui tuolin kanssa lattialle komeasti niin että drinksut vaan lentivät. Lähdin pois kun tuo kaunis nuori nainen alkoi laulaa. Hänellä oli upea ääni, niin kuin useimmilla kuulemallani mustalaislaulajilla on, mutta hän oli niin kännissä ettei pysynyt lainkaan nuotissa, laulu oli suorastaan kamalaa. 

Keinuvaa tanssia karaokebaarissa. Pian tämän jälkeen kaatui
ensimmäinen ihminen tuolinsa kanssa.
(Copyright: Lumikki Laine)

Tanssin hurmaa

Sain siis tarpeekseni karaokesta ja siirryin tanssiravintolaan. Siellä oli yökerhon esitys päällä. Kauniita nuoria aikuisia. Musiikki tuli taustanauhalta. Ei voi mitään, mutta arvostan enemmän live-musaa. Onneksi esiintyjät olivat sen näköisiä, että heitä sentään katseli mielellään. Olisin silti odottanut hieman enemmän. Esityksen seuraaminen hieman auttoi huonoon oloon, niin etten sentään ruvennut oksentamaan. Kun esitys oli ohitse, niin tanssit jatkuivat. Laivojen bändeissä soitta aina hyviä ammattilaisia. Laiva keinui entistä enemmän ja ihmiset kaatuilivat kävellessään hakemaan lisää juotavaa. Aina silloin tällöin kuului pelon sekaisia kiljahduksia. Ravintolan asiakkaita noin puolet oli eläkeläisiä. Melkein kuulin luiden katkeavan.

Minuakin haettiin tanssimaan. Yleensä lähden aina, ellei hakija haise tai ole liian kännissä. Nyt kyseessä oli raamikas mies. Ei humalassa. Tanssilattialla oli tilaa. Mutta laiva keinui. Mies yritti ottaa minua käsistä kiinni, mutta otin etäisyyttä. Ja hups. Takanani kaatui tanssipari. Ja laiva keinahti niin että lensimme lavan eteen. Oli hyvä verrytellä kangistuneita jäseniä. Mutta aika pelottavaa. Jouduin jatkuvasti tarkkailemaan sivuilleni, etten jäänyt kenenkään alle. Laivan liikkeitä oli mahdoton ennustaa. Merellä oli erittäin voimakkaita tuulenpuuskia. Ihmiset kaatuilivat jatkuvasti. Lopetin parin biisin jälkeen. Tämä oli liian eksoottista minulle.

Hitaasti ( ja nopeasti) horjuen

Päätin lähteä hyttiin. Käytävällä tuli vastaan ihmisiä, He kävelivät kuten kännikalat - käytävän puolelta toiselle. Hauraita naisia tukivat vanhat huterat miehet. Pelottavaa. Kun kuljin trubaduurin ohitse, niin musiikki veti minua puoleensa kuin magneetti. Jäin pubiin istumaan. Dire Starits, Queen ja muuta ihanaa. Pubissa oli jokapuolella screenejä, joissa pyöri mainosfilmejä. Näissä otoksissa nuoret kauniit ihmiset siemailivat aistikkaasti alkoholia ja nauttivat mausta suljetuin silmin. Mieleni vei minut nuoruuden matkalle Ibizalle. Olin 17-vuotiaana kahden viikon lomamatkalla siellä. Aloitimme iltamme siskoni kanssa aina irlantilaisessa baarissa, jossa lauloi trubaduuri. Silloin pidin alkoholista, mutta en sen seurauksista. En ole enää vuosiin kitannut olutta tai muutakaan. Aikansa kutakin.

Yhtäkkiä kuului kova karjahdus ja viereissä pöydässä oleva isokokoinen mies kaatui tuolin kanssa maahan. Lasi sirpaleina. Ihmisiä kaatuili käytävillä. Edelleen kun laskin katseeni maahan, niin heti kouraisi vatsanpohjasta. Minun tulisi olla joko pitkälläni tai pystyasennossa ja suunnata katseeni johonkin mielenkiintoiseen kohteeseen. Päätin lähteä hyttiin. Kellokin oli jo aika paljon.

Nyt viimeistään ymmärsin, että kaikkialla laivassa olevat kaiteet eivät ole vanhuksia ja vammaisia varten.
(Copyright Lumikki Laine)

Kauhukuvia hytissä

Kun pääsin hyttiin, niin menin heti makuulle. Olin jo syönyt niin paljon pahoinvointipillereitä kun uskalsin. Laiva tuntui pyörivän aallokossa. Nousin hytin sängyssä ilmaan ja pyörin kuin linnanmäen laitteessa. Lähinnä mieleeni tuli taikamatto. Se missä istutaan kuin katsomossa. Ja joka pyörii ympyrää. En ole vuosiin käynyt noissa vetkuttimissa. Aloin voimaan pahoin sen jälkeen kun täytin 40 vuotta. Vatkaaminen jatkui. Mietin pitäisikö minun mennä ylös pelastusveneiden lähettyville jo valmiiksi. Mitä tapahtuu, kun veneeseen työntyy nuoria äitejä vauvojensa ja taaperoidensa kanssa. Estonian onnettomuuden lehtikuvat tunkivat esille tajuntaani. Ne pyörivät kuin filminauha silmissäni. Myös vanhan mustavalkoisen Titanic -elokuvan kohtaus, jossa eräs mies hyppää veteen tietäen hukkuvansa, välähtää silmissäni. Odotan koska vesi alkaa pursuta hyttini ovesta sisään. En nukkunut koko yönä. Pelkäsin myös sitä, että nukun Maarianhaminan ohitse.

Poikeuksellinen tapahtuma

Neljän aikoihin kuulin koputuksen hyttini ovelta. Siivooja ilmoitti ruotsiksi, että emme pysähdy Maarianhaminassa, koska myrsky on liian kova. Hän kehoitti minua menemään infoon. Lähden samalla ovenavauksella. Kanssani samaan hissiin tuli nuori mies urheilukassin kanssa. Hänkin oli menossa Maarianhaminaan. Infotiskillä kysyin, miksi asiasta ei kuulutettu laivassa. Paikalle kerääntyi lisää ihmisiä. Ryhmä suomalaisia, joilla oli parin päivän koulutus. Huolestunut äiti, jonka vauva on hoidossa Maarianhaminassa.
Ei voi mitään. Nainen infotiskin takana kertoi, että hän on työskennellyt vuosikausia laivalla eikä milloinkaan ennen ole tapahtunut tätä. Kuulutusta ei annettu, koska matkustajat olisivat todennäköisesti menneet paniikkiin ja lopputuloksena olisi ollut kaaos. Ymmärsin asian paremmin kuin hyvin. Olen törmännyt journalistin urani aikana ilmiöihin, joita ei ole kannattanut uutisoida, koska asioille ei olisi voitu tehdä mitään ja tiedon julkaiseminen olisi aiheuttanut ainoastaan pelkoa. Olen myös toiminut kriisiviestinnän kouluttajana. 

Kuulin totuuden asian tilasta infosta - onneksi en ollut yksin.
(Copyright Lumikki Laine)

Pääsisin Maarianhaminaan siis tiistaiyönä. Puhelin ei toiminut. Infosta sanottiin että yhteydet ovat poikki. Sain kuitenkin soittaa lankapuhelimesta. Soitin henkilölle, joka oli tulossa noutamaan minua alunperin lentokentältä. Oli epävarmaa oliko hän tulossa nyt yöllä Maarianhaminan satamaan. Hän ei vastannut. Hyvä. Oli siis nukumassa. Tällä reissulla en pyydä enää ketään vastaan. Kävelen tuon noin kaksi kilometriä satamasta kämpilleni.

Ovi, joka ei auennut minulle tämän matkan aikana.

Ahvenanmaa on saari

Olen tähän asti pitänyt Ahvenanmaan "mannerta" jotenkin pienenä mantereena. Sitä se ei kuitenkaan ole. Olen ollut tänään puhelimitse yhteydessä Maarianhaminaan. Siellä ihmiset ymmärsivät heti mitä oli tapahtunut. Myös siellä tuuli oli yltynyt myrskyksi ja melkein vienyt ihmisten pihoilta yhtä ja toista mukanaan. Toisinaan pihoilla oleva kaikki irtain omaisuus on kytkettävä kiinni. 
Olen vuosia sitten joutunut jäämään ilmana ruokaa Jungfruskäriin, koska tuulet yltyivät liian koviksi. Minua ei päästy hakemaan saaresta. Muistan myös erään kovan myrskyn, jolloin puut kaatuivat ryskyen, kun kiirehdin etelän rantakalliolta Bjonsin mökkiin. En uskaltanut mennä ulos ennen kuin tuuli laantui. 
Gabriellan infossa oli myös kaksi keski-ikäistä miestä, jotka olivat menossa kalastamaan (!!!!!!) Ahvenanmaalle. En oikein kommentoinut mitään. Tuntui aika hurjalta ajatukselta. Me kaikki Maarianhaminaan menijät olisimme siellä vasta puolenyön aikaan. Toinen miehistä pyysi minua mukaansa drinksulle. Päätin mennä omaan hyttiin nukkumaan. Yksin. Ilmoitin, että hyttiä ei tarvitse siivota ja että nukkuisin pitkään. 

Laitan tämän päivityksen kuvat poikkeukselliseti myöhemmin. Jostakin kumman syystä tietoliikenne merellä ei toimi eli kuvat eivät siirry kamerastani normaalilla nopeudella sähköpostiini.

Keinuvassa laivassa matkalla Maarianhaminaan

Nousin ylös iltapäivällä ja päätin, että fokusoin kaiken toimintani ja ajatukseni ainoastaan lähtöön. Keitin kannullisen kahvia ja kaadoin sen kurkustani alas. Ei tuntunut hyvältä. Olin niin pettynyt itseeni. Avasin netin ja menin ilmatieteenlaitoksen sivuille. Merelle oli luvattu tuulen nopeudeksi 14 - 15 m/s. Se on kova tuuli. Kaivoin matkapahoinvointipillerit esiin. Ei tehnyt mieli syödä aamiaista. Jo ajatus laivan keinumisesta sai minut voimaan pahoin. Vatsaan sattui. Ilman pahoinvointilääkkeitä minulla ei tulisi olemaan toivoakaan istua ravintolassa tai kävellä horjahdellen pitkin laivan käytäviä.

Mietin miten ihmeessä herään ajoissa laivalla Maarianhaminaan, niin että nousen todella ylös. Kännykän herätys ei riitä. Onnettomana katsoin sänkyäni ja kännykkääni. Otin kännykän käteen ja selasin soittoääniä. Valitsin ikävän kuuloisen äänen. Jotenkin minulle tuli tunne, että olin vaan yksinkertaisesti sammuttanut kännykän kellon, ja mennyt takasin selinmakuulle ja siihen sitten nukahtanut kuin kivi. Työhuoneessani on iso kassillinen  pahoinpideltyjä herätyskelloja. Olen säästänyt ne siksi, että tarkoitukseni on joskus tehdä niistä taide -installaatio. Viides tarkastamani kello kävi ja soi voimakkaasti. Muistan kuinka ex-mieheni osti sen minulle. Siinä on kovaäääninen hälytin mukana. Hälyttimen voi irroittaa ja laittaa esim oven taakse ja jos joku avaa oven alkaa jumalaton ulina. En luota täysin tuohon kelloon. Nyt se vaikutti toimivan mutta on olemassa syy, mitä en nyt muista, miksi kello on päätynyt kassiin kohtalotovereidensa joukkoon. Kello on 25 vuotta vanha.

Harmaata ja mustaa

Kun astuin ulos kotiovesta, niin taivas läikehti tumman harmaana ja mustana. Toivoin että sade ei alkaisi ennen kuin olisin terminaalissa. Tällä kertaa lähdin ajoissa liikkeelle. Aion tulevaisuudessa panostaa siihen, etten enää myöhästyisi mistään. Katsoin länsiväylältä bussin ikkunasta ulos merelle: taivas tummeni ja musteni koko ajan. 

Ratikassa aloin yhtäkkiä katsella Aleksanterinkatua turistin silmin. Matkani alkoi tuosta hetkestä.

Tuuli repi laivayhtiön lippuja kivasti jo satamassa.

Kuvittelin olevani lähtöselvityksessä ensimmäisten joukossa.

Yllätyin, kuinka paljon ihmisiä oli satamassa, Ja paljon nuoria äitejä vauvojen ja taaperoikäisten kanssa. Hississä kuulin, että aamulla on luvattu tuulta jopa 19 m/s. Toivottavasti nuo lukemat toteutuvat sen jälkeen kun olen jäänyt laivasta pois Maarianhaminassa. Maarianhaminan satama on niin suojassa, että pääsen todennäköisesti maihin puoli viideltä!

Kotini aamuyöhön asti.

Hyttini sijaistee autokannen alla toisessa keroksessa. Olen sen ainoa asukki. Onneksi. Tulen laittamaan hälyttimen täysille ja kännykän kurjan herätysäänen myös. Laitteet sijoitan niin kauas sängystäni kuin mahdollista. Kun vilkaisin kännykkääni hytissä ajatuksena soittaa youngsterilleni, niin huomasin että puhelinverkko ei toimi siellä. Muuten hytti on hiljainen, ei kolissut vielä ainakaan pahasti. Pahin mitä tiedän on kuorsaus. Sitä en onneksi tule nyt kuulemaan. Odotan mielenkiinnolla millainen äänimaisema minun ympärilleni piirtyy yön aikana.

Kysyin infosta miten herätys toimii niiden ihmisten kohdalla, jotka menevät Maarianhaminaan. Ei se toimi. Henkilökunta tulee koputtelemaan oville vähän ennen neljää. Toivon että koputtavat kovaa.

Suklaata ja ruokaa

Nyt mietin uskallanko syödä mitään. On vähän nälkä. Mutta inhoan oksentamista - emme ole vielä lähelläkään kovaa tuulta. Istun nyt laivan ravintolassa ja kun katson ulos, niin näen ainoastaan mustaa kuohuvaa merta. Ihmiset täällä ovat hyväntuulisia. 

Tämän illan ohjelma.

Yleensä käyn katsomassa ja kuuntelemassa karaoketa. Poistun kyllä heti paikalta, kun humalaiset aloittavat joikaamisensa tai laulajat ovat tosi huonoja. En jaksa kuunnella mölinää. Se on ihan okei ja jopa suotavaa silloin, kun teen musiikkiterapeuttista työtä. Eräällä kehitysvammaisten kesäleirillä karaoke oli todella suosittua. Tulkinnat olivat niin omaperäisiä että ne jäivät pysyvästi mieleeni. Oma tyttäreni on toiminut vuosia sitten karaoken vetäjänä. Hän kertoi, että työ oli palkitsevaa, koska ihmiset tulevat toteuttamaan unelmansa. Pääsevät esiintymään ja laulamaan sen yhden biisin, jota ovat harjoitelleet viikkokausia kotona. He saavat olla hetken suuria tähtiä. Näkökanta on hyvä, sillä tuon avulla vetäjän roolin varmaan jaksaakin vetää läpi. En ole kokeillut karaokea muistisairaiden kanssa. Ehkä sekin päivä tulee vielä joskus eteen.

Yökerhon show on yleensä myös must. Tänään menen sen jälkeen heti nukkumaan ellen nukahda jo ennen sitä. Nyt tarvitsen ruokaa ja lepoa. Täytyy vähän miettiä kuinka järjestän tämän viikon työt hoivakodissa. Koska menetin yhden päivän. Kurjaa. Hytistä minua ei tavoita kukaan, koska mitään kommuniaatioväyliä ei ole.

Myöhästyin lentokoneesta!

Oikaisin itseni sohvalle ja ajattelin nukkua tuon kaksi ja puoli tuntia kaiken säätämisen jälkeen. Siis sen, että matkalaukkuun ei tule ylipainoa. Uni tuli heti ja kas kummaa kun heräsin, niin kello oli viittä vaille seitsemän. Eipä tässä muuta, mutta minun olisi pitänyt olla lentokentällä jo tuohon aikaan, itse asiassa vilkuttamassa boardin cardia. Vähän harmitti. Joten ei muuta kun viestiä ystävälliselle henkilölle, joka lupasi hakea minut lentokentältä. Ja viestiä Mailalle, että en tulekaan tänään.

Sitten aloitin uuden matkan suunnittelua. Flyben iltakoneeseen lippu on kallis tyhjälle lompakolleni. Enkä kuitenkaan ehtisi tänään hoivakotiin. Päätin tarkistaa laivat. 

Turusta lähtevät iltalaivat, jotka ovat yöllä perillä, menevät Långnäsiin. Katsoin säätiedotukset: on luvattu kovaa tuulta! Ja kun tuulee tarpeeksi, niin laivat eivät pysty rantautumaan satamaan. Olen kuullut tarpeeksi noista kertomuksista. Joten en ostanut lippua. Se vielä puuttuisi että päätyisin huomisaamuksi Tukholmaan! No, sieltä pääsee kyllä tosi halvalla Ahvenanmaalle.

Siirryin selaamaan bussiaikatauluja sekä Ahvenanmaan lauttaliikenteen aikatauluja. Galtbystä lähtee lautta huomenna. Olisin sillä perillä keskiviikkona. Tulisi aika lyhyt viikko. Kustavin kautta mentäessä joutuisin liftaamaan osan matkaa, koska bussiliikennettä ei ole koko matkaa näin talvisin. 

Takasin laivayhtiöiden sivuille. Reittimatka naispaikalla Vikingillä 36 euroa Helsingistä Maarianhaminaan. Eli sillä. Mutta. Olin nostanut kaikki rahat tililtäni pankista ja matka pitäisi maksaa tililtä. No sain asian sumplittua - kiitos jonkunlaisen aamukooman takaisen aivotoiminnan. Nyt minulla on lippu illan laivaan. Soitin Mailalle. Ja nyt menen takaisin nukkumaan! Lupaan itselleni nyt, että hankin vielä tänään käsiini kovaäänisen herätyskellon, että herään varmasti aamuyöllä, niin että ehdin ulos laivasta ajoissa Maarianhaminaan. Tahdon seistä turvallisesti saaren maankamaralla klo 4.30 !!!

Lupaan myös sen itselleni, että vältän ostamasta matkalippuja liikenneväliseisiin jotka lähtevät ennen klo 12.00 !!!!!

Aamulla Maarianhaminaan

Sain kerrankin laukkuni pakattua ennen puolta yötä. En vain tajua, kuinka ihmeessä kamaa on taas niin paljon, että jouduin säätämään, ettei tule ylipainoa. Ainakin muistin ottaa talviuintikamppeet mukaan, sillä saan todennäköisesti oman avaimen pukukoppiin. Joka tapauksessa tuttavani Eivor on luvannut avittaa minua tässä asiassa.

Laukut odottavat eteisessä aamuyötä.

Nyt vielä pitäisi ehtiä nukkumaan muutama tunti. En ole aikaisemmin tehnyt lähtöselvitystä netissä, mutta nyt teen sen. Muuten joudun lähtemään lentokentälle jo viiden bussilla. Nej, tack! Saa nähdä kuinka tämä onnistuu. Olen varmasti puolikuollut huomisen työpäivän jälkeen. Tulee mieleen vanhat ajat kun toimin muutamassa järjestössä viestinnän kouluttajana. Kun pohjoisen alueen koulutukset pidettiin Oulussa niin herätys oli aina viideltä. Olin todella raatona kun palasi iltakoneella Helsinkiin. Ja silloin olin paljon nuorempi! Nyt ei onneksi tarvitse tulla takaisin. Muistisairaiden kanssa työskenteleminen vaatii kuitenkin yhtä suuren tarkkaavaisuuden kuin viestinnän koulutus.

Intoa riittää

Olen kuitenkin innoissani. On ihanaa päästä taas Maarianhaminaan. Ehkä tässä on vielä alkuintoa jäljellä. Menen tällä kertaa viikon töiden jälkeen Tukholmaan. Mielenkiintoista nähdä onko aivoissani tapahtunut mitään kehitystä ruotsin kielen suhteen. Se selviää jo huomenna klo 13.00 ! 

Yksi paikallinen tuttavani tulee hakemaan minut kentältä. Se on kiva, sillä tunnen edes  jotenkin kuuluvani johonkin. En koe että olen mitenkään päässyt paikalliseen ahvenanmaalaiseen elämään sisälle, kirjastokortista huolimatta.  Seisoskelen vielä ulko-ovella kuikuilemassa. Mutta ovi on auki!

Turhaa syyllisyyttä ja palasia taivaasta

Uuden yhdistyksen asioiden hoitaminen vaatii enemmän aikaa, mitä ajattelin. Lähden nyt ensi maanantaina Maarianhaminaan ja sieltä sitten seuraavana viikonloppuna Tukholmaan muutamaksi päiväksi. Tuntuu, että en ole edistynyt tässä projektissa tarpeeksi. Vihaan kiirettä ja stressiä. Kiireen olen onnistunut välttämään siten, että teen vain sen mitä jaksan eli en kuormita itseäni liikaa. Ja teen töitä jatkuvasti niin paljon kuin pystyn. Olen alkanut kuitenkin tuntemaan turhaa syyllisyyttä siitä, että lähdin viikonlopuksi Tampereelle. Toisaalta menomatkalla keskustelin projektista erään henkilön kanssa, jolta sain ja saan nyt paljon korvaamatonta apua. Eli itsesyytökset on syytä heittää roskakoriin samantien.

Tampereella

Olimme kuoron kanssa Ortodoksisilla kirkkolaulupäivillä Tampereella koko viikonlopun. Rakastan kuoromatkoja. Meillä on niin hyvä jengi. Lisäksi meidän esiintymisemme meni todella hyvin. Solistikin hoiti asiansa keuhkokuumeesta huolimatta. Kun istuimme odottamassa vuoroamme, olin hieman huolestunut. Pelkäsin että hän pyörtyy lavalle. Niin ei käynyt.

Ken tästä portista kulkee,
pääsee musiikin ihmemaahan.

Suomen orotodoksinen kanttorikuoro vei minut musiikillaan keskelle kuohuvaa ja aaltoilevaa merta.
 Lentämään. Maisemiin, joiden olemassaolosta en ollut vielä tiennyt.
Kuoron johti Rita Varonen.

Pääsimme Milenan kanssa upean konsertin jälkeen katsomaan Haavoittunutta enkeliä.

Sunnuntaina lauloimme liturgian yli 300 sadan laulajan voimin. 

Tässä linkki, josta pääset kuulemaan tuon liturgian: http://areena.yle.fi/radio/2486897
Yksi parhaista kohdista on kerubiveisu, jonka löydät kohdasta 25:18

Hidas paluu arkeen

Nukuin viikonlopun aikana vain muutaman tunnin, koska haltioiduin musiikista sekä vanhojen ja uusien ystävien kohtaamisesta. Muiden laulajien kanssa on niin helppo olla. Olemme lajitovereita.

Flowing inside the music together

Kuoromatka päättyi sunnuntaina. Heti maanantaina pidimme yhdistykseen liittyvän kokouksen. Eli eilen. Kun syöksyy tuohon musiikkimaailmaan ja kaikkeen siihen mitä sen ympärillä on, niin aika katoaa. Nyt on tosiaan vasta tiistai. Eilen olin tämän vuoden viimeisellä kitaratunnilla. Halusin mennä sinne ja huomasin, että olin oppinut ainakin yhden uuden sointuvaihdon!  Meillä oli tänään kuoroharjoitukset ja bang! Sisällä taas. Musiikissa. Rakkaudessa.

Olisi kiva kirjoittaa ainoastaan saariston luonnon ja ihmisten kuvausta. Olen perustanut tämän blogin kuitenkin myös sen takia, että tässä tulee ilmi päiväkirjamaisesti projektin eri vaiheet. Myös se, että tämän kirjan kirjoittamiseen liittyy todella paljon muuta työtä kuin kirjoittamista. Kaikki liittyy joka tapauksessa kaikkeen. Sitä voisi nimittää perhosen siipi -efektiksi. Eli kun perhonen räpäyttää siipeä toisella puolella maapalloa, se vaikuttaa minuun muiden asioiden kautta. Musiikin maailmassa vastaavia asioita kutustaan ulkomusiikillisiksi asioiksi. Tämän suhteen en tiedä olisiko oikea sana ulkokirjalliset asiat - ei kuullosta hyvältä eikä luontevalta.

Ikävä ruotsinkieltä

Olen harjoitellut muutamia ruotsinkielisiä joululaulujakin päivittäin sekä niitä runoja, joita teimme yhdessä hoivakodin asukkaiden kanssa Maarianhaminassa. Kun sävelsin ne, niin niistä on tullut omia biisejämme. Niitä on jo kaksi. Olen myös rakastunut Lars Winnerbäckin musiikkiin. Olen kuunnellut sitä tuntikausia. Varasin kirjastosta kaikki hänen levynsä jotka ovat täällä saatavilla. Osan olen jo saanut tuoda kotiini.

Olen löytänyt myös Melissa Hornin musiikin. Niin kaunis ääni ja herkkä.
Tässä yksi biisi, jonka löysin  YouTubesta:

Viimeksi puhuin ruotsia Ahvenanmaalla. Tuntuu, että olen ollut liian kauan täysin suomalaisessa kieliympäristössä. Kuorossamme laulaa useita ihmisiä, joiden äidinkieli on ruotsi. En vaan oikein osaa vaihtaa puhekieltä heidän kanssaan, koska olemme kommunikoineet vuosia suomeksi. Onneksi huomenna on Prata svenska -kurssi päivällä ja illalla Svenska klubben. Sen jälkeen tilanne varmasti helpottuu. Ihmeellistä - jokin sisälläni ikään kuin janoaa tuon kielen ääreen.

Aika on ihmisten keksintö

Tapasimme pitkästä aikaa nuoruuden ystäväni Ziggyn kanssa. Edellisestä kerrasta oli hujahtanut jo melkein vuosi ja sitä edellisestä 16 vuotta. Tutustuimme kun ensimmäiset lapsemme olivat pieniä. Esikoiseni taisi olla 5-vuotias eli tuosta on vierähtänyt aikaa jo neljännesvuosisata. Asuimme lähekkäin ja tarvitsimme toistemme apua. Meillä oli myös yhteisiä kirpputori- ja vaateprojekteja. Ziggy oli se joka pyörremyrskyn lailla luovuus kukkien keksi vaikka mitä. Ja kyllä minultakin löytyi ideoita. 

Harrastimme yhdessä kalastusta ja sienestystä. Molemmat olivat Ziggylle uusia juttuja, mutta hän otti ne haltuun nopeasti. Ensimmäisen kalastuskeikan jälkeen ei mennyt montaakaan päivää, kun hän tunsi jo Espoon silloilta kalastavat miehet. Ja osti silakkakoukkuja ja muita tykötarpeita. Usein lähdimme kalaan alkuillasta kun miehemme tulivat töistä kotiin. Näin meidän ei tarvinnut ottaa lapsia mukaan. Saimme keskittyä onkimiseen kaikessa rauhassa.

Siinä vaiheessa kun sienestys pääsi toden teolla vauhtiin, niin Ziggy loihti keittiössä mitä ihmeellisimpiä sieniruokia. Kerran hän antoi minulle herkullisen näköisen sienipiirakan, jonka vein kotiin. Olin juuri kattamassa kotona pöytää ruokailua varten kun puhelin pärähti soimaan. Ziggy soitti ja kertoi puhelimessa että sienet, joita hän oli laittanut piirakkaan olivatkin myrkyllisiä, ne olivat seitikkejä. Se oli täpärällä. Siihen aikaan ei ollut vielä internettiä ja muita nykyajan viestintävälineitä käytössä, joten tieto piti hankkia perinteisesti puhelimen kautta, radiosta, televisiosta, lehdistä ja kirjoista.

Tänään 

Aloitimme päivän aamukahvilla. Ovikelloni soi jo puoli yhdeksältä. Ziggy lupasi auttaa minua viemään sukukehdon tyttärelleni toiseen kaupunkiin. Aamupalan jälkeen pistäydyimme Fidan kirpputorilla, josta löysin hyvän vauvan kantorepun. Ziggy löysi Timpalle puolestaan babysitterin, yhden lämpimän haalarin ja uimahousut. Olen huomannut, että tyttärenpoikani syntymä on aiheuttanut vahvimmat reaktiot niissä kavereissani, joilla itsellä on poikalapsia ja jotka ovat tunteneet tyttäreni lapsena. Taas pääsin todistamaan kuinka vanha ystäväni silmät kiiluen esitteli minulle pienen pojan uimahousuja. 

Tässä prinssille vanha sukukehto, jossa on nukkunut oma isäni, minä ja
molemmat tyttäreni. Nyt se siirtyy jälleen uuden sukupolven käyttöön.

Rakkaat

Löysimme ihmeen hyvin perille tyttäreni luokse. Vastassa ovella oli myös Jaska, joka asui luonani pari kuukautta viime keväänä. En ollut tavannut koiraa viikkoihin. Ja jälleennäkemisen riemu oli molemminpuolinen. Jaska ei hypi, mutta pyörii, kiehnää ja hymyilee koirille tyypilliseen tapaan kulmahampaat vilkkuen.

Jaskan valloittava hymy.

Meidän perheessämme oli koira tyttäreni ollessa pieni. Lapseni näytti nyt todella hyvinvoivalta, vaikka synnytyksestä ei ole mennyt kuin pari viikkoa. Ja lisäksi hänellä on Jaska hoidettavana. Lapsenlapseni Timppa on niin pieni ja hellyyttävä. Kun otin hänet syliin, niin tunsin taas suurta onnea. Näin ensimmäistä kertaa Timpan siniset silmät ja kohtasin hänen katseensa lyhyeksi aikaa. Timppa oli kuitenkin kiinnostunut enemmän lampuista kuin minun kasvoistani. Siinä keskustellessamme olin taas nuori. Vaikka olen jo isoäiti. Kaikki oli jotenkin niin samalla tavalla kuin ennen. Aivan kuin nykyhetki olisi siirtynyt vuosikymmenten taakse. Tai mennyt olisi tullut tähän päivään. 

Timpan suu kääntyi alaspäin ja huulilta pääsi parkaisu. Silloin muistin, että kyseessä ei ole ainakaan minun vauvani. Mutta Timppa ei alkanut itkemään vaan sain hänet rauhoittumaan. Kun Timppa rypisti otsaansa, niin näin hänessä häivähdyksen tulevasta professorista.

Minä ja Timppa, tuleva professori, Timppa ja Ziggy

Vierailun jälkeen menimme huoltoasemalle lounaalle. Näin saimme hieman roadtripin tuntua päivään. Meillä oli paljon puhuttavaa. Olisi mahtavaa lähteä ajamaan jenkkilän läpi jossakin vaiheessa elämää. Ihanaa kun on ystäviä, joiden seurassa ikä ja sairaudet katoavat. Elämä kohisee suonissa ja uusia ideoita nousee esiin kuin sieniä sateella.

Missä auto?

Ei näy keltaista autoa......

Kylläisinä ja täysin vatsoin siirryimme ulos parkkipaikalle. Suuressa rakennuksessa oli useita ravintoloita ja kauppoja. Menimme ulos eri ovesta kuin mistä tulimme sisään. Haahuilimme parkkipaikalla. Mieleeni tulivat hoivakotien asukkaat monista eri laitoksista, joissa olen ollut keikella. Olimme Ziggyn kanssa joskus hamassa nuoruudessamme haahuillet toisinaan etsien jotakin. Jotkut asiat eivät näytä muuttuvan.

No tulihan se keltainen auto näköpiiriimme.

Kierrätyskeskukseen

Huomasin kellosta, että en ehtisi ruotsin keskustelutunnille. Mietin, että olisi aika nasta käydä vielä kierrätyskeskuksessa. Tuntui kuin Ziggy olisi lukenut ajatukseni, koska hän kysyi minulta saman tien, olisiko minulla aikaa lähteä sinne. Tietenkin oli. 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa kävimme hakemassa kierrätyskeskuksista materiaalia, joista tuunasimme uutta. Silloin ilmaistavaroita sai ottaa korkeintaa viisi kappaletta käyntikerralla. Nykyään ilmaistavarahuoneesta saa kantaa kotiin niin paljon kamaa kuin haluaa. 

Itse olen varovainen turhien tavaroiden hankkimisen suhteen. En tahdo kotiini liikaa roinaa. Mutta ainahan tuolta löytää jotain. Espoon Kilossa oleva kierrätyskeskus on todella tilava ja kaikki tavarat ovat hyvin esillä. Tällä kertaa mukaani lähti yksi ruotsinkielinen nuortenromaani, kaksi kansiota, muovisia pakasterasioita sekä puinen hylly kylpyhuoneeseen.

Ilmaisnurkassa on kuhinaa.

Ovi tuhansien tavaroiden ja vaatteiden luokse.