Myrskyn kourissa

Illasta ja yöstä tuli hyvin mielenkiintoinen. Tammisaaresta kotoisin oleva trubaduuri Mikko Sipola soitti ja lauloi niin hyvin, että ensimmäistä kertaa laivalla oikein pysähdyin kuuntelemaan. Hakeudun yleensä aika lähelle soittajia, varsinkin kitaristeja, niin että näen kuinka he soittavat. Minulla oli toinenkin hyvä syy olla liikkeellä: laiva keinui niin, että minua oksetti pahoinvointilääkityksestä huolimatta. Joka kerta kun käänsin katseeni alaspäin, tunsin huonovointisuuden nousevan meren aaltojen kanssa kilpaa. Huomasin myös, että on parempi olo, kun on mielenkiintoista katseltavaa.

Tässä vaiheessa iltaa kukaan ei ollut vielä kaatunut tuolinsa kanssa.
(Copyright Lumikki Laine)

Karaokebaarissa

Karaokebaari oli puolityhjä. Paikalla oli kovassa humalatilassa olevia keski-ikäisiä miehiä, pari naista pienten lasten kanssa, sekava nuori kaunis mustalaisnainen sekä muutama rokkihenkinen nuorukainen. Kovin sekalainen seurakunta. Laulajat olivat kuitenkin todella taitavia, ja tanssilattialla huojui pariskunta, joka pysyi yllättävän hyvin pystyssä. Pieni , arvioisin noin 5-vuotias tyttö tanssi kuin prinsessa pyörähdellen Johanna Kurkelan surullisen biisin tahdissa. Kun laiva keinahti kunnolla, niin joku kaatui tuolin kanssa lattialle komeasti niin että drinksut vaan lentivät. Lähdin pois kun tuo kaunis nuori nainen alkoi laulaa. Hänellä oli upea ääni, niin kuin useimmilla kuulemallani mustalaislaulajilla on, mutta hän oli niin kännissä ettei pysynyt lainkaan nuotissa, laulu oli suorastaan kamalaa. 

Keinuvaa tanssia karaokebaarissa. Pian tämän jälkeen kaatui
ensimmäinen ihminen tuolinsa kanssa.
(Copyright: Lumikki Laine)

Tanssin hurmaa

Sain siis tarpeekseni karaokesta ja siirryin tanssiravintolaan. Siellä oli yökerhon esitys päällä. Kauniita nuoria aikuisia. Musiikki tuli taustanauhalta. Ei voi mitään, mutta arvostan enemmän live-musaa. Onneksi esiintyjät olivat sen näköisiä, että heitä sentään katseli mielellään. Olisin silti odottanut hieman enemmän. Esityksen seuraaminen hieman auttoi huonoon oloon, niin etten sentään ruvennut oksentamaan. Kun esitys oli ohitse, niin tanssit jatkuivat. Laivojen bändeissä soitta aina hyviä ammattilaisia. Laiva keinui entistä enemmän ja ihmiset kaatuilivat kävellessään hakemaan lisää juotavaa. Aina silloin tällöin kuului pelon sekaisia kiljahduksia. Ravintolan asiakkaita noin puolet oli eläkeläisiä. Melkein kuulin luiden katkeavan.

Minuakin haettiin tanssimaan. Yleensä lähden aina, ellei hakija haise tai ole liian kännissä. Nyt kyseessä oli raamikas mies. Ei humalassa. Tanssilattialla oli tilaa. Mutta laiva keinui. Mies yritti ottaa minua käsistä kiinni, mutta otin etäisyyttä. Ja hups. Takanani kaatui tanssipari. Ja laiva keinahti niin että lensimme lavan eteen. Oli hyvä verrytellä kangistuneita jäseniä. Mutta aika pelottavaa. Jouduin jatkuvasti tarkkailemaan sivuilleni, etten jäänyt kenenkään alle. Laivan liikkeitä oli mahdoton ennustaa. Merellä oli erittäin voimakkaita tuulenpuuskia. Ihmiset kaatuilivat jatkuvasti. Lopetin parin biisin jälkeen. Tämä oli liian eksoottista minulle.

Hitaasti ( ja nopeasti) horjuen

Päätin lähteä hyttiin. Käytävällä tuli vastaan ihmisiä, He kävelivät kuten kännikalat - käytävän puolelta toiselle. Hauraita naisia tukivat vanhat huterat miehet. Pelottavaa. Kun kuljin trubaduurin ohitse, niin musiikki veti minua puoleensa kuin magneetti. Jäin pubiin istumaan. Dire Starits, Queen ja muuta ihanaa. Pubissa oli jokapuolella screenejä, joissa pyöri mainosfilmejä. Näissä otoksissa nuoret kauniit ihmiset siemailivat aistikkaasti alkoholia ja nauttivat mausta suljetuin silmin. Mieleni vei minut nuoruuden matkalle Ibizalle. Olin 17-vuotiaana kahden viikon lomamatkalla siellä. Aloitimme iltamme siskoni kanssa aina irlantilaisessa baarissa, jossa lauloi trubaduuri. Silloin pidin alkoholista, mutta en sen seurauksista. En ole enää vuosiin kitannut olutta tai muutakaan. Aikansa kutakin.

Yhtäkkiä kuului kova karjahdus ja viereissä pöydässä oleva isokokoinen mies kaatui tuolin kanssa maahan. Lasi sirpaleina. Ihmisiä kaatuili käytävillä. Edelleen kun laskin katseeni maahan, niin heti kouraisi vatsanpohjasta. Minun tulisi olla joko pitkälläni tai pystyasennossa ja suunnata katseeni johonkin mielenkiintoiseen kohteeseen. Päätin lähteä hyttiin. Kellokin oli jo aika paljon.

Nyt viimeistään ymmärsin, että kaikkialla laivassa olevat kaiteet eivät ole vanhuksia ja vammaisia varten.
(Copyright Lumikki Laine)

Kauhukuvia hytissä

Kun pääsin hyttiin, niin menin heti makuulle. Olin jo syönyt niin paljon pahoinvointipillereitä kun uskalsin. Laiva tuntui pyörivän aallokossa. Nousin hytin sängyssä ilmaan ja pyörin kuin linnanmäen laitteessa. Lähinnä mieleeni tuli taikamatto. Se missä istutaan kuin katsomossa. Ja joka pyörii ympyrää. En ole vuosiin käynyt noissa vetkuttimissa. Aloin voimaan pahoin sen jälkeen kun täytin 40 vuotta. Vatkaaminen jatkui. Mietin pitäisikö minun mennä ylös pelastusveneiden lähettyville jo valmiiksi. Mitä tapahtuu, kun veneeseen työntyy nuoria äitejä vauvojensa ja taaperoidensa kanssa. Estonian onnettomuuden lehtikuvat tunkivat esille tajuntaani. Ne pyörivät kuin filminauha silmissäni. Myös vanhan mustavalkoisen Titanic -elokuvan kohtaus, jossa eräs mies hyppää veteen tietäen hukkuvansa, välähtää silmissäni. Odotan koska vesi alkaa pursuta hyttini ovesta sisään. En nukkunut koko yönä. Pelkäsin myös sitä, että nukun Maarianhaminan ohitse.

Poikeuksellinen tapahtuma

Neljän aikoihin kuulin koputuksen hyttini ovelta. Siivooja ilmoitti ruotsiksi, että emme pysähdy Maarianhaminassa, koska myrsky on liian kova. Hän kehoitti minua menemään infoon. Lähden samalla ovenavauksella. Kanssani samaan hissiin tuli nuori mies urheilukassin kanssa. Hänkin oli menossa Maarianhaminaan. Infotiskillä kysyin, miksi asiasta ei kuulutettu laivassa. Paikalle kerääntyi lisää ihmisiä. Ryhmä suomalaisia, joilla oli parin päivän koulutus. Huolestunut äiti, jonka vauva on hoidossa Maarianhaminassa.
Ei voi mitään. Nainen infotiskin takana kertoi, että hän on työskennellyt vuosikausia laivalla eikä milloinkaan ennen ole tapahtunut tätä. Kuulutusta ei annettu, koska matkustajat olisivat todennäköisesti menneet paniikkiin ja lopputuloksena olisi ollut kaaos. Ymmärsin asian paremmin kuin hyvin. Olen törmännyt journalistin urani aikana ilmiöihin, joita ei ole kannattanut uutisoida, koska asioille ei olisi voitu tehdä mitään ja tiedon julkaiseminen olisi aiheuttanut ainoastaan pelkoa. Olen myös toiminut kriisiviestinnän kouluttajana. 

Kuulin totuuden asian tilasta infosta - onneksi en ollut yksin.
(Copyright Lumikki Laine)

Pääsisin Maarianhaminaan siis tiistaiyönä. Puhelin ei toiminut. Infosta sanottiin että yhteydet ovat poikki. Sain kuitenkin soittaa lankapuhelimesta. Soitin henkilölle, joka oli tulossa noutamaan minua alunperin lentokentältä. Oli epävarmaa oliko hän tulossa nyt yöllä Maarianhaminan satamaan. Hän ei vastannut. Hyvä. Oli siis nukumassa. Tällä reissulla en pyydä enää ketään vastaan. Kävelen tuon noin kaksi kilometriä satamasta kämpilleni.

Ovi, joka ei auennut minulle tämän matkan aikana.

Ahvenanmaa on saari

Olen tähän asti pitänyt Ahvenanmaan "mannerta" jotenkin pienenä mantereena. Sitä se ei kuitenkaan ole. Olen ollut tänään puhelimitse yhteydessä Maarianhaminaan. Siellä ihmiset ymmärsivät heti mitä oli tapahtunut. Myös siellä tuuli oli yltynyt myrskyksi ja melkein vienyt ihmisten pihoilta yhtä ja toista mukanaan. Toisinaan pihoilla oleva kaikki irtain omaisuus on kytkettävä kiinni. 
Olen vuosia sitten joutunut jäämään ilmana ruokaa Jungfruskäriin, koska tuulet yltyivät liian koviksi. Minua ei päästy hakemaan saaresta. Muistan myös erään kovan myrskyn, jolloin puut kaatuivat ryskyen, kun kiirehdin etelän rantakalliolta Bjonsin mökkiin. En uskaltanut mennä ulos ennen kuin tuuli laantui. 
Gabriellan infossa oli myös kaksi keski-ikäistä miestä, jotka olivat menossa kalastamaan (!!!!!!) Ahvenanmaalle. En oikein kommentoinut mitään. Tuntui aika hurjalta ajatukselta. Me kaikki Maarianhaminaan menijät olisimme siellä vasta puolenyön aikaan. Toinen miehistä pyysi minua mukaansa drinksulle. Päätin mennä omaan hyttiin nukkumaan. Yksin. Ilmoitin, että hyttiä ei tarvitse siivota ja että nukkuisin pitkään. 

Laitan tämän päivityksen kuvat poikkeukselliseti myöhemmin. Jostakin kumman syystä tietoliikenne merellä ei toimi eli kuvat eivät siirry kamerastani normaalilla nopeudella sähköpostiini.