Turhaa syyllisyyttä ja palasia taivaasta

Uuden yhdistyksen asioiden hoitaminen vaatii enemmän aikaa, mitä ajattelin. Lähden nyt ensi maanantaina Maarianhaminaan ja sieltä sitten seuraavana viikonloppuna Tukholmaan muutamaksi päiväksi. Tuntuu, että en ole edistynyt tässä projektissa tarpeeksi. Vihaan kiirettä ja stressiä. Kiireen olen onnistunut välttämään siten, että teen vain sen mitä jaksan eli en kuormita itseäni liikaa. Ja teen töitä jatkuvasti niin paljon kuin pystyn. Olen alkanut kuitenkin tuntemaan turhaa syyllisyyttä siitä, että lähdin viikonlopuksi Tampereelle. Toisaalta menomatkalla keskustelin projektista erään henkilön kanssa, jolta sain ja saan nyt paljon korvaamatonta apua. Eli itsesyytökset on syytä heittää roskakoriin samantien.

Tampereella

Olimme kuoron kanssa Ortodoksisilla kirkkolaulupäivillä Tampereella koko viikonlopun. Rakastan kuoromatkoja. Meillä on niin hyvä jengi. Lisäksi meidän esiintymisemme meni todella hyvin. Solistikin hoiti asiansa keuhkokuumeesta huolimatta. Kun istuimme odottamassa vuoroamme, olin hieman huolestunut. Pelkäsin että hän pyörtyy lavalle. Niin ei käynyt.

Ken tästä portista kulkee,
pääsee musiikin ihmemaahan.

Suomen orotodoksinen kanttorikuoro vei minut musiikillaan keskelle kuohuvaa ja aaltoilevaa merta.
 Lentämään. Maisemiin, joiden olemassaolosta en ollut vielä tiennyt.
Kuoron johti Rita Varonen.

Pääsimme Milenan kanssa upean konsertin jälkeen katsomaan Haavoittunutta enkeliä.

Sunnuntaina lauloimme liturgian yli 300 sadan laulajan voimin. 

Tässä linkki, josta pääset kuulemaan tuon liturgian: http://areena.yle.fi/radio/2486897
Yksi parhaista kohdista on kerubiveisu, jonka löydät kohdasta 25:18

Hidas paluu arkeen

Nukuin viikonlopun aikana vain muutaman tunnin, koska haltioiduin musiikista sekä vanhojen ja uusien ystävien kohtaamisesta. Muiden laulajien kanssa on niin helppo olla. Olemme lajitovereita.

Flowing inside the music together

Kuoromatka päättyi sunnuntaina. Heti maanantaina pidimme yhdistykseen liittyvän kokouksen. Eli eilen. Kun syöksyy tuohon musiikkimaailmaan ja kaikkeen siihen mitä sen ympärillä on, niin aika katoaa. Nyt on tosiaan vasta tiistai. Eilen olin tämän vuoden viimeisellä kitaratunnilla. Halusin mennä sinne ja huomasin, että olin oppinut ainakin yhden uuden sointuvaihdon!  Meillä oli tänään kuoroharjoitukset ja bang! Sisällä taas. Musiikissa. Rakkaudessa.

Olisi kiva kirjoittaa ainoastaan saariston luonnon ja ihmisten kuvausta. Olen perustanut tämän blogin kuitenkin myös sen takia, että tässä tulee ilmi päiväkirjamaisesti projektin eri vaiheet. Myös se, että tämän kirjan kirjoittamiseen liittyy todella paljon muuta työtä kuin kirjoittamista. Kaikki liittyy joka tapauksessa kaikkeen. Sitä voisi nimittää perhosen siipi -efektiksi. Eli kun perhonen räpäyttää siipeä toisella puolella maapalloa, se vaikuttaa minuun muiden asioiden kautta. Musiikin maailmassa vastaavia asioita kutustaan ulkomusiikillisiksi asioiksi. Tämän suhteen en tiedä olisiko oikea sana ulkokirjalliset asiat - ei kuullosta hyvältä eikä luontevalta.

Ikävä ruotsinkieltä

Olen harjoitellut muutamia ruotsinkielisiä joululaulujakin päivittäin sekä niitä runoja, joita teimme yhdessä hoivakodin asukkaiden kanssa Maarianhaminassa. Kun sävelsin ne, niin niistä on tullut omia biisejämme. Niitä on jo kaksi. Olen myös rakastunut Lars Winnerbäckin musiikkiin. Olen kuunnellut sitä tuntikausia. Varasin kirjastosta kaikki hänen levynsä jotka ovat täällä saatavilla. Osan olen jo saanut tuoda kotiini.

Olen löytänyt myös Melissa Hornin musiikin. Niin kaunis ääni ja herkkä.
Tässä yksi biisi, jonka löysin  YouTubesta:

Viimeksi puhuin ruotsia Ahvenanmaalla. Tuntuu, että olen ollut liian kauan täysin suomalaisessa kieliympäristössä. Kuorossamme laulaa useita ihmisiä, joiden äidinkieli on ruotsi. En vaan oikein osaa vaihtaa puhekieltä heidän kanssaan, koska olemme kommunikoineet vuosia suomeksi. Onneksi huomenna on Prata svenska -kurssi päivällä ja illalla Svenska klubben. Sen jälkeen tilanne varmasti helpottuu. Ihmeellistä - jokin sisälläni ikään kuin janoaa tuon kielen ääreen.