Pyöräretki - vapauden hetki - osa 3

Nostelin jalkojani rivakkaan tahtiin ja kulkuni suuntautui pyöräni luokse, jossa lintu-koira-naiset olivat juuri asettumassa autoon. Pyöräilin hetken auton perässä, mutta se katosi nopeasti näkyvistä. Olin taas yksin.

Tämä on itse valittua yksinäisyyttä ja siksi upeaa sekä ylevää.  

Käännyin seuraavalle tielle ja minut ympäröi koivikko molemmilta puolelta.

(Copyright: Lumikki Laine)

Kun katsoin koivuja aloittaen alhaalta ylös, niin näytti aivan kuin ne olisivat ensin kumartaneet minulle ja sitten tanssineet. Meinasin kirjoittaa he - niin persoonilta puut näyttäytyivät minulle.

(Copyright: Lumikki Laine)

Ymmärrän nyt hyvin satukirjojen kuvittajia. Kuvat on helppo löytää luonnosta, siinä ei tarvitse hirveästi mielikuvitusta edes käyttää. Sielun pitää olla auki, niin kaikki näkyy itsestään. 

Oli aika kuunnella mitä puut kertovat.

Sen jälkeen jatkoin matkaa ja päätin jättää polkuyörän tien varteen siksi aikaa kun käyn rannalla.

Matkalla huomasin jonkun eläimen rintakehän luut. En tiedä minkä lajin edustajan luista on kysymys, mutta aika suurikokoinen eläin on ollut kyseessä. Melkein tunsin eläimen hengen vaeltavan metsässä. Ehkä sillä oli asiaa minulle.

(Copyright: Lumikki Laine)

Meri oli edessäni. Olin jo vapaa rannalle saaapuessani. Tieto ympäristön kanssa intuition avulla keskustelemisesta lävisti minut ja sitten vain kuuntelin koko kehollani.

(Copyright: Lumikki Laine)

Joku toinen näkee tässä vain harmaan kivisen rannan, lehdettömiä puun oksia, vettä ja kauempana muutaman saaren. Minä sulin maisemaan, tuuleen, meren tuoksuun  ja laineiden liplatukseen.

(Copyright: Lumikki Laine)

Tunsin olevani yhtä kaiken kanssa. Koivut olivat saaneet tämän siirtymisen aikaan. He laukaisivat sen minussa. Nyt tahdon ehdottomasti käyttää muotoa he. 

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Oli aika jatkaa matkaa. Olin saanut sen mitä lähdin hakemaan, kaipasin ja tarvitsin eniten: yhteyden luontoon. Tunteen siitä, että olen osa sitä ja yhtä sen kanssa.

Pyörässäni ei ollut lamppua ja olin jättänyt huomioliivit kotiin. Olisi vaarallista pyöräillä maantiellä tummissa vaatteissa pimeän aikaan.

Loin jäähyväisiksi pitkän katseen rannan kivikkoon.

(Copyright: Lumikki Laine)

Näköalatornia etsimässä

Päätin etsiä vielä sen näköalatornin, jonka muistin nähneeni jossakin kartassa täällä päin. Käännyin takasin päin tiellä ja pyöräilin sen loppuun. Sitten ajelin kärrypolkua eteenpäin, kunnes se muuttui niin pieneksi poluksi, että minun oli talutettava pyörää.

Vastaani tuli oimtuisen näköinen kanto.

(Copyright: Lumikki Laine)

Lenkkeilijä ilmestyi yllättäen vastaan ja sain tietää, että jonkun matkan päässä yläpuolella kulki tie. Ei tehnyt yhtään mieli kääntyä takaisin ja ajaa samaa reittiä uudestaan. Olkoonkin, että maisemat näyttävät erilaiselta kun tulee eri suunnasta.

Työnsin pyörää metsässä. Kallioiden päällä olevat sammalet ja jäkälät luisuivat kun niille astui. Ymmärsin, että metsäosuudesta ei tulisi helppo. Mutta en minä ollut tullut tänne mitään helppoa elämää elämäänkään.  

(Copyright: Lumikki Laine)

Pysähdyin jo hiekkatielle kääntyessäni opastaulun eteen ja ymmärsin että alueella oli ollut noin sata vuotta sitten venäläisen armeijan tukikohta. Ahvenanmaalaiset eivät ymmärrettävästi olleet asiasta oikein innoissaan, mutta ovat kuitenkin rakentaneet hienot opasteet raunioille.

(Copyright: Lumikki Laine)

Löysin siis sen näköalatornin, mikä oli kummitellut mielessäni.

(Copyright: Lumikki Laine)

Portaiden kipuaminen tuntui mukavasti jaloissa - olinhan pyöräillyt jo melkein 30 kilometriä ja tarponut fillaria mukanani raahaten metsässä jo jonkin aikaa. 

Ylhäällä tornissa oli viehättävä postilaatikko, jonka kätköistä löytyi vieraskirja.

(Copyright: Lumikki Laine)

Maisema alla oli jotenkin järkyttävä raunioineen päivineen.

(Copyright: Lumikki Laine)

Kun nostin katseeni, niin ymmärsin miksi venäläiset olivat valinneet juuri tämän paikan armeijan patteristolle.

(Copyright: Lumikki Laine)

Eväät syötyäni kipusin alas tornista ja jatkoin matkaa vanhaa tietä pitkin. Aikaisemmin tie oli ollut seitsemän metriä leveä, mutta suljettuaan patteriston venäläiset rakensivat kivikasoja tien keskelle ettei vaan kukaan muu voisi käyttää sitä.

(Copyright: Lumikki Laine)

Alueen puissa kasvaa naavaa. Jonkin tiedon mukaan se kertoo siitä, että alueella on puhdas ilma.

(Copyright: Lumikki Laine)

Oli aika taas hypatä pyörän päälle ja polkaista kohti Maarianhaminaa.

(Copyright: Lumikki Laine)

Pyöräretki - vapauden rannalla - osa 2

Tuuli pyyhki kasvojani voimakkaammin mitä lähemmäksi rantaa ajoin. Tuulen voimakkuutta ja meren tuoksua seuraamalla tiesin saapuvani oikeaan paikkaan.

(Copyright: Lumikki Laine)

Laitoin pyörän parkkiin ja suunnistin rannalle. Tarpominen rannalle kerääntyneen pehmeän vanhan puoliksi lahonneen kaislikkodyynien keskellä oli rankkaa. Vastaani tuli kaksi naista koirien kanssa. Kädessään heillä oli ämpärit, joista kurkoitti ulos kuolleiden lintujen päitä. Olivat olleet nähtävästi kouluttamassa koiria, sillä en nähnyt haulikoita missään.

Tervehdimme lyhyesti, mutta emme jääneet juttelemaan. Olin väsynyt ja kaipasin tilaa ajatuksilleni.

(Copyright: Lumikki Laine)

Olin tullut juuri oikeaan paikkaan. Täältä löytyy pieneltä alueelta paljon erilaisia maisemia. Ei tarvitse kun päätään kääntää, niin on jo matkustanut toiseen ulottuvuuteen.

(Copyright: Lumikki Laine)

En varmasti lakkaa milloinkaan ihmettelemästä Ahvenanmaan punaisia kallioita ja teitä.

(Copyright: Lumikki Laine)

Kun nostin katseeni, niin en erottanut selvästi mihin kallio loppuu ja mistä meri alkaa. Samanlainen efekti tapahtuu helposti silloin kun katsoo taivaanrantaan aavalla ulapalla.

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Taivas täyttyi nopeasti hieman synkemmistä pilvistä. Onkohan Ahvenanmaan yksi itseäni puhutteleva piirre se, että sää muuttuu yhtä nopeasti kuin omat tunnelmani silloin tällöin - varsinkin kriiseissä. Ja siksi saaristo rauhoittaa minua silloin ja myrskytuulet eivät revi minua vaan saan niistä voimaa. Ulkoinen vastaa sisäistä. 

(Copyright: Lumikki Laine)

Ihana, vaalea kaislikko houkutteli minut luokseen suhinallaan. Pääsisin ehkä sen kautta oikaisemaan metsään. Muistaakseni täällä jossakin on näköalatorni. Eipä sitten muuta kun rohkeasti kaislikon keskelle.

(Copyright: Lumikki Laine)

Auringon säteet kurkistivat pilvien lomasta ja valaisivat kaislikon. Alapuolellani oleva "maa" alkoi pettää. Otin kiireesti vielä muutaman kuvan ja sitten oli palattava nopeasti kuivalle maalle. En siis onnistunut oikaisemaan näköalatornille, joka ei ehkä olisi sittenkään lähettyvillä.

(Copyright: Lumikki Laine)

Pyöräretki - vapauden vivahdus - osa 1

Vihdoin koitti tällä reissulla se päivä, jolloin pääsin pyöräilemään ulos kaupungista. Olin niin odottanut että pääsen Nåtön luontopolulle tai Ramsholmeniin kuuntelemaan lintujen laulua. Kaappasin keittiöstä hedelmiä, keksejä sekä vesipullon mukaani ja lähdin matkaan.

Päätin suunata Ramsholmeniin, sillä se oli lähempänä. Tie jatkui (se jatkuu Maarianhaminasta Eckeröön asti) ja minä poljin eteenpäin. Tuli tunne, että olen ajanut Ramsholmenin ohitse. Maisemat näyttivät vierailta.

Ymmärsin ajaneeni reilusti ohitse, kun näin nämä kyltit.
(Copyright: Lumikki Laine)

Päätin mennä katsastamaan millaistä Kungsössä on. Olen joskus aikasemmin miettinyt retkeä sinne. Arvioin ehtiväni vielä valoisan aikaan takaisin Maarianhaminaan.

Poljin innokkaasti eteenpäin, kynnettyjen peltojen tuoksu kantautui sieraimiini, sain laitumilla olevilta hevosilta pitkiä katseita osakseni ja lokit kirkuivat. Tämä se vasta on elämää!

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Silmiini osui kiviset pellot. Mitäköhän niissä kasvatetaan? Ja millaista niitä on kyntää? Vanha raamatun sanalasku, otsa hiessä sinun on leipäsi ansaittava, tai jotakin sinne päin, tuli mieleeni. Ja Advird Mörnen vanhat romaanit.

(Copyright: Lumikki Laine)

Little free library

Tässä risteyksessä on jotain erikoista.
(Copyright: Lumikki Laine)

Saavuin taas risteykseen ja nyt piti jälleen valita suunta. Huomasin puun alla kuitenkin jotain erikoista.

(Copyright: Lumikki Laine)

Pysäytin pyöräni. Edessäni oli pieni lasiovinen kirjahyllly. Mahtoivatko kyläläiset pitää kirjastoaan täällä? Menin lähemmäksi ja sihtasin katseeni pieneen paperinpalaan kirjahyllyn vasemmanpuoleiseesa lasiovessa.

(Copyright: Lumikki Laine)

Kysymyksessä onkin kaikille avoin kirjasto, johon ei totisesti tarvitse mitään kirjastokorttia. Tutkin sisältöä ja nappasin mukaani ruotsinkielisen teoksen Dalai Laman ajatuksista onnellisuudesta.

Heitin kirjan pyörän etukoriin ja jatkoin matkaa.

(Copyright: Lumikki Laine)

Vapaus hiipi sisääni. Tämä on juuri sitä Ahvenanmaata, jota rakastan. Yllättäviä asioita, sellaisia joita ei tiedä olevan edes olemassakaan ihmeellisen valon ja ihanien ihmisten lisäksi.


Sitten silmiini osui jotain tuttua ja viehättävää: vanha kunnon maakellari! Sellainen, missä asuu peikkoja ja muita ihmislajista poikkeavia olentoja. Joskus vielä kurkistan tuollaiseen sisälle.

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Lisää kuvateksti(Copyright: Lumikki Laine)

Yhtäkkiä tunsin matkustaneeni ajassa vuosikymmeniä taaksepäin. Shellin huoltoasema oli mielenkiinoinen, mutta nyt minä kaipasin meren rantaa, tuulta ja kaislikon suhinaa.

Joten matka jatkui.

(Copyright: Lumikki Laine)

Ilman karttaa pyöräilyn ilo on juuri siinä, että ei tiedä tarkkaan mistä on tulossa ja minne on menossa. Toisaalta - pystyisin soittamaan heti jonkun ystäväni noutamaan minut jos tilanne kävisi liian vaikeaksi.

(Copyright: Lumikki Laine)

Demensföreningen på Åland rf:n kevätkokouksessa

Ahvenanmaan dementiayhdistyksellä oli illalla vuosikokous, joka oli pääasiallisin syy tänne tulooni. Olenhan itse yhdistyksen jäsen ja tahdon oppia tuntemaan paremmin järjestön jonka riveissä seison.

Päivät menivät pahasti sekaisin sunnuntain ja maanantain välisen yön valvomisen takia. Mitenköhän kunnon jet lag vaikuttaisi? Toivottavasti pääsen joskus testaamaan.

Onneksi minulla on täällä jo jonkin verran tuttuja. Heidän avullaan pääsin paikalle oikeana iltana. Pakko myöntää, että jos Maarianhaminan keskustan vanhat puutalot näyttävät prameilta ulkoapäin, niin ne ovat häkellyttävän kauniita ja tunnelmallisia sisältä.

Yhdistyksen kevätkokousta ei turhia venytelty, siitä piti huolta puheenjohtajana toiminut Anette Holmberg-Jansson. 

Pääsin myös esittelemään yhdistyksemme Luovaa uutta voimaa ry:n uutta Sångbok -projektia, joka sai positiivisen vastaanoton ja herätti paljon keskustelua.

Välillä mietin mitä tekemistä tällä on enää Jungfruskärin viimeinen neitsyt -satukirjan kanssa. Toisaalta olen ajatellut asian niin, että lopetan tämän blogin pitämisen vasta kun kirja on julkaistu. Kaikki tapahtumat liittyyvät jollakin tavoin tuohon kirjaan, sillä sehän minut on Ahvenanmaalle tuonut.

So far so good. Jään mielenkiinnolla odottamaan seuraavien päivien tapahtumia.

Tunnelmakuva Demensföreningen på Åland rf:n kevätkokouksesta.
(Copyright: Lumikki Laine)

Ahvenanmaalla Sångbok -projektia suunnittelemassa

Olen joutunut lykkäämään kirjani kirjoittamista, sillä päivätyöni vie kaiken aikani. Laitoin jopa kuorossa laulamisen tauolle sen takia. Minulla on menossa vielä tämän vuoden puolella suoritettavan projektin valmisteluja, joita en voi siirtää. Tartuin härkää sarvista, otin yhteyttä kustannustoimittajaani ja kerroin tilanteen. Hän ymmärsi. Onneksi.

Yksi projekteista on Ahvenanmaalla toteutuva Sångbok -projekti, jossa on useita eri toimjoita. Tänään minulla oli ensimmäinen tapaaminen. Kuvittelin Ahvenanmaan Kansankorkeakoulun olevan Maarianhaminassa. Onneksi tarkastin osoitteen yöllä, sillä koulu sijaitsee Finnströmissä. Olin sopinut tapaamisen puoli yhdeksi iltapäivällä. Bussit kulkevat vain muutaman kerran päivässä, joten minun oli hypättävä jo kymmeneltä lähtevän bussin kyytiin. Yöunet jäivät olemattomiksi.

Pääsin ihailemaan keväisiä maisemia bussin ikkunasta.
(Copyright: Lumikki Laine)

Eteenpäin on eläväisen mieli.
(Copyright: Lumikki Laine)

Kuljettaja kertoi minulle heti, kun koulurakennus tuli näkyviin. Bussin ikkunasta näkyi punainen talo kaukana järven takana. Käveltävää olisi kaksi kilometriä. Kun lähestyimme risteystä, niin kuljettaja järjesti minulle oppaan bussin kyydissä olevasta nuorukaisesta ja pysäytti auton risteykseen.

Oppaani käveli niin rivakasti että pysyin juuri ja juuri hänen perässään.
(Copyright: Lumikki Laine)

Matkan varrella kuulin lintujen huutoa sekä huomasin pellolle pysähtyneet kurjet. Minulla ei ollut aikaa jäädä ihastelemaan niitä, kuvaamisesta puhumattakaan. Minun oli pysyttävä nuoren oppaani perässä ja siitä selviydyin juuri ja juuri.

Finnströmin kirkko
(Copyright: Lumikki Laine)

Koulussa

Kysyin pihalla olevilta nuorilta, missä mahtaa sijaita rehtorin huone ja he ohjasivat minut pieneen, matalaan, ja ulkoapäin katsottuna vaatimattomaan rakennukseen. Sisään päästyäni totesin sen olevan hyvin moderni ja samalla kodikas. Löysin tieni kirjastoon, jonka hyllyiltä keräsin muutaman kiinnostavan teoksen tarkasteltavakseni. Tuskin ehdin istua alas, kun rehtori tuli paikalle. Tervehdin häntä ja hän pyysi minut lounaalle. Kirjat jäivät pöydälle.

Ålands Folkhögskolanin rakennuksia.
(Copyright: Lumikki Laine)

Koulun ruokala sijaitsee vanhassa rakennuksessa. Tarjolla oli maksapihvejä tai kasvispihvejä höysteineen. Ruoka oli todella hyvää. Kun istuin opettajien pöydässä ja keskustelin heidän kanssaan, niin minun mieleni meinasi asettaa minulle kysymyksen, mutta torjuin sen. Ei tässä ollut mitään ihmeellistä. Olin vain päätynyt Ahvenanmaalle Finnströmiin istumaan opettajien kanssa samaan pöytään. Tunsin kuuluvani siihen hetkeen ja siihen paikkaan. Olin siellä missä minun kuuluikin olla.

Vanha koulurakennus
(Copyright: Lumikki Laine)

Neuvottelu

Ruokailun jälkeen esittelin projektin rehtori Maria Säll-Öfverströmille, joka innostui siitä niin paljon, että haki opettajan paikalle. Keskustelu ajautui jo suunnittelun puolelle ja niin yhdistyksemme Luovaa uutta voimaa ry sai uuden yhteistyökumppanin. Minä puolestani totesin hiljaa mielessäni, että nyt pystyn jo hoitamaan neuvotteluja ruotsinkielellä. Ajatus siitä, että olisin kääntänyt tarvittaessa keskustelun englanninkielelle kävi mielessäni ennen tapaamista. Minun ei tarvinnut tehdä sitä.

Åland Folkhögskolanin opettaja Peter Bergström ja rehtori Maria Säll-Öfverström.
(Copyright: Lumikki Laine)

Sain valtavasti postitiivista energiaa tuosta neuvottelusta ja istuin sen jälkeen hetken koulun pihalla penkillä, kunnes huomasin puuhun sidotut kaksi keinua. Minun oli pakko päästä kokeilemaan niitä. Keinulaudat olivat reilun kokoisia, joten mahduin istumaan keinulaudalle hyvin. Otin kunnon vauhdit, nautin maalaismaisemasta ja silmieni eteen avautuvasta ihanasta valon virrasta.

(Copyright: Lumikki Laine)