Kirjan kirjoittaminen on vienyt minut pitkälle matkalle. Ihmisten keksimän ajan puitteissa olen aivan kalkkiviivoilla eli loppusuoralla. Itse koen olevani juuri tässä ja nyt, syvällä luonnon sisällä, missä liikkuu kummallisia voimia.
Tänään aamiaisen jälkeen menen seisomaan parvekkeelle. Ja mitä näen, se koskettaa minua kauneudellaan. Ja tämä kaikki on joka ainoa päivä edessäni.
 |
| (Copyright: Lumikki Laine) |
 |
| (Copyright: Lumikki Laine |
Haltioidun joka ainoa päivä laskeutuessani alas rannalle. Maisemat näyttävät toisinaan tältä, ne näyttäytyvät kuitenkin aina erilaisilta. Juuri siksi meri on niin ihmeellinen.
 |
| (Copyright: Lumikki Laine) |
Olen löytänyt vedenrajasta pienen laiturin kappaleen. Tänään käännän sen ja asettaudun sen päälle mukavaan makuuasentoon. Ihmettelin hiljaisuutta ja sen rikkovaa meren harvaa ja haileaa liplatusta vasten kivikkoa.
Silloin se tulee esiin: jotain isoa, mustaa, painavaa minun sisälläni. Valtava möykky, joka täytyy purkaa. Se on meren alla oleva suuri kivi. Se ei ole kova eikä pehmeä. Se ei ole mitään ainetta mikä löytyisi tieteen kirjoista. Se on viesti, jonka kirjoitan kirjaani.
 |
| (Copyright: Lumikki Laine) |
 |
| (Copyright: Lumikki Laine) |
Ummistan silmät ja kuuntelen. Joku lintu äännähtää. Täällä on varmasti hurja äänimaailma keväällä muuttolintujen saavuttua. Lintujen, joiden esi-isät ovat olleet näillä seuduilla satoja vuosia. On tyyntä. Tiedän että pääsen sisälläni olevasta paineesta eroon ainoastaan kirjoittamalla. Se on kummallista. Miksi juuri minä?
 |
| (Copyright: Lumikki Laine) |
Rannalla on meditatiivisen kaunista. Makaan ja tarkkailen puiden oksia. Kuinka valo tulee niiden lävitse. Laitan silmät kiinni.
 |
| (Copyright: Lumikki Laine) |
Havahdun hereille ja kuun sirppi on ilmestynyt korkealle taivaalle. Ja kohta on yö.
 |
| (Copyright: Lumikki Laine) |
