Haahkavahtina ulkosaaristossa

Kuinka minusta tuli haahkojen palvelija.

(copyright: Sari Mattsson)

Pari viikkoa sitten Ahvenanmaalla oli kevään suurin tapahtuma Åland grönskar, jolloin monet yhdistykset esittelivät toimintaansa. Minun silmiini osui ilmoitus, jonka järjesti Ådans vänner, vapaasti suomennetuna Haahkojen ystävät. Olen osallistunut myös naisten lintukerhon retkille, ja tuon kerhon nimi on Ådorna. 

Ensimmäisellä kerralla meidät kuljetettiin veneellä Nåtön biologisen aseman rannasta Stora Båtskäriin, jonne haahkojen ystävät olivat tehneet luontopolun, jonka varrella pystyy havainnoimaan pesiviä haahkoja. 

Yllätys yllätys! Meidät kuljetti saarelle naapurimme David Ståhlman. Hänen vieressään istuu mieheni Janke.

 

(copyright: Sari Mattsson)

(copyright: Sari Mattsson)

(copyright: Sari Mattsson)

(copyright: Sari Mattsson)

Tutustuin reissulla myös uusiin ihmisiin. Alla olevassa kuvassa on kameran takana Lotten Koskinen.

(copyright: Sari Mattsson)

(copyright: Sari Mattsson)

(copyright: Sari Mattsson)

(copyright: Sari Mattsson)

Näin kalliolla myös ruokkeja joiden joukossa tepasteli meriharakka.

(copyright: Sari Mattsson)

(copyright: Sari Mattsson)

(copyright: Sari Mattsson)

Saarelta löytyi myös kaksi valtavaa ihmisen näköistä patsasta. 

(Copyright: Janke M.)

Siellä on myös vanha talo, jota yhdistys korjaa. Minä tunsin heti että: ”this is my place”.

(copyright: Sari Mattsson)

Tällä saarella on hienoin ulkovessa ikinä. Monissa huusseissa olen elämäni aikana istunut. Yksikään niistä ei pärjää tälle. Tuonne täytyy mennä sisälle, että ymmärtää.

(copyright: Sari Mattsson)

Liityimme mieheni kanssa molemmat yhdistyksen jäseniksi. Samantien tuli kysely pääseekö mieheni haahkavahdiksi. Hän halusi mennä ensimmäisen kerran yksin, joten jäin ateljeeheni työskentelemään kirjoittamisen parissa. Omat meritaitoni eivät vielä riitä ajamaan yksin veneellä ulkosaaristoon. 

(copyright: Sari Mattsson)

(copyright: Sari Mattsson)

Tuskin Janke oli palannut kotiin, kun pyydettiin taas haahkavahdiksi. Nyt menin mukaan. Rakastan karuja ulkosaariston luotoja. 

(Copyright: Sari Mattsson.)

Me yövyimme pienemmässä saaressa, jossa on aikaisemmin ollut majakka. Ådans vänner on vuokrannut sieltä isohkon talon, jossa yhdistyksen jäsenet voivat majailla. 

(copyright: Sari Mattsson)

(copyright: Sari Mattsson)

Lilla Båtskärin satamassa meitä odotti mielenkiintoinen taideteos. Harrastan itse kuvanveistoa, joten arvostan kaikkea tällaista suunnattomasti.

(copyright: Sari Mattsson)

Haahkavahdin tehtävänä on olla paikalla ja liikkua molemmilla saarilla. Tällä tavalla pidetään merikotkat poissa. Niillä kun on tapana syödä poikaset ja aikuiset. Merikotkat ovat lisääntyneet Ahvenanmaalla niin paljon, että esimerkiksi nyt viime keväänä pystyi näkemään 20 kotkaa taivaalla samaan aikaan.

 

Haahkanaaraille on rakennettu suojia vanhoista rakennustarvikkeista. Kotka ei näe niiden läpi ja hyökkäykset pesiin vähenevät.

(copyright: Sari Mattsson)

Näillä kahdella saarella, joissa olen elämäni ensimmäistä kertaa haahkavahtina, tulee tunne, että oma kokoni muuttuu suhteessa luontoon. Täällä linnut ovat tärkeämpiä. Ihmiselle on varattu pieni paikka saaren keski-osassa, jossa hän voi ihmetellä luonnon monimuotoisuutta ja kauneutta. Isommassa saaressa on luontoppolku opastetauluineen. Siellä on syytä pysytellä polulla.

Linnut saavat olla kaikkialla. Saarilla on haahkojan lisäksi muitakin vesilintuja runsaasti. Alla olevassa kuvissa on riskilä.

(copyright: Sari Mattsson)

(copyright: Sari Mattsson)

(copyright: Sari Mattsson)

Innokas hautoja.

(copyright: Sari Mattsson)

Pari varttunutta lokkia lähdössä.

(copyright: Sari Mattsson)

Joutsen hautoo pesässään aivan tien vierellä.

(copyright: Sari Mattsson)

Haahkoilla on nykyään hyvin järjestetty lastenhoitosysteemi. Poikasia hoidetaan yhdessä

(copyright: Sari Mattsson)

Minulle homma näyttäytyi niin, että suurin osa naaraista oli veden tuntumassa. Muutama, useimmiten kolme naarasta ui valtavan poikasmäärän kanssa vähän kauempana.

(copyright: Sari Mattsson)

Lastenhoitajat pitivät huolta, että jengi pysyy kasassa. Mikäli joku ihminen tai muu uhkaava vaara lähestyy, rannalla olevat naaraat lentävät pois kiinnittäen ”vihollisen” huomion. 

(copyright: Sari Mattsson)

(copyright: Sari Mattsson)

Auringon lasku kaukaisilla saarilla merellä ei jätä minua koskaan kylmäksi, Nämä kuvat otin Lilla Båtskäriltä.

(copyright: Sari Mattsson)

(copyright: Sari Mattsson)

(copyright: Sari Mattsson)

Yöllä auringonlaskun jälkeen haahkat kerääntyivät luodolle. Kaikki poikaset olivat parissa kolmessa läjässä, todennäköisesti lämmön ja äitien määräysten takia. 

(copyright: Sari Mattsson)

(copyright: Sari Mattsson)

Rannalla näin yksinäisen haahkan, joka roikotti onnettomana päätään. Se näytti olevan henkitoreissaan. Ei juuri liikkunut. Otin siitä kuvan ja tarkastelin sitä. Olin huolissani siitä, joten päätin mennä vielä katsomaan. Naaraan siipien suojasta kurkisti kaksi haahkalasta. Niiden äiti siis esitti melkein kuollutta kun näki minut – ja minä olin aika kaukana. 

(copyright: Sari Mattsson)

Haahkojen määrä näillä kahdella saarella on kasvanut huomattavasti sen jälkeen kun yhdistyksen jäsenet alkoivat partioinnin.

Naaraat tulevat joka vuosi pesimään samaan paikkaan. 

Ulkona on kaunista. Luonnon värit ja lintujen läsnäolo huumaavat mnut. Tämä on ensimmäinen kerta elämässäni, kun olen varsinaisella lintusaarella. 

(copyright: Sari Mattsson)

(copyright: Sari Mattsson)

(copyright: Sari Mattsson)

(copyright: Sari Mattsson)

(copyright: Sari Mattsson)

(copyright: Sari Mattsson)

(copyright: Sari Mattsson)

(copyright: Sari Mattsson)

Teen vapaaehtoistoimintana luonnonsuojelutyötä mieheni kanssa täällä. Mutta ennen kaikkea – tunnen olevani haahkojen palveluksessa. Ja vähän muidenkin lintujen.

Maagista realismia

 

Kuva ateljeeni sisätilasta

Olen hakenut ammattiapua kirjan kirjoittamiseen. Kun sain ylimääräiset kovat kipulääkkeet pois ja tunsin, että aivoni jälleen toimivat, aloin miettimään keneltä kysyn tosi hyvää kustannustoimttajaa. En ehtinyt edes avata puhelinta, sillä huomasin kirjoittajien nettiryhmässä ilmoituksen puolen vuoden kurssista, joka tuntui paremmalta vaihtoehdolta. Oppisin paljon enemmän kuin työstämällä yksin omaa kirjaani. Ja mikäli aion kirjoittaa tulevaisuudessa muitakin kirjoja, tiedän ja osaan enemmän.

Lähetin käsikirjoituksen kurssin järjestäjälle ja minut valittiin opetusyhmään. Meillä on ollut yksi Zoom -tapaaminen oman pienyhmäni kanssa. Meitä on siinä neljä kirjoittajaa. Opin heti ensimmäisellä tapaamisella valtavasti.

Kirjani on maagista realismia, eli siinä on tapahtumia, joita ei voi selittää, mutta ne ovat totta. Minulla on ollut aina paljon mielikuvitusta ja tässä on yhdistetty faktat fiktioon siten, että niitä ei pysty aina erottamaan. Mikä on totta ja mikä mielikuvituksen tuotetta. Eikä se ole tarpeenkaan.

Aivan aluksi kirjoitin kirjani kaikkien lukujen tapahtumat ranskalaisilla viivoilla ja printtasin ulos.. Tein sellaisen layoutin, että voin siirtää tapahtumia ja laittaa väliin uutta tekstiä.

Siinä se sitten on. Minun kirjani levitettynä pahvinpalaan. Paljon ilmaa tapahtumien välissä. Makaan sohvalla, katselen sitä ja teen muistiinpanoja aivojeni syövereistä. Saatan myös kuunnella vanhoja haastatteluja, joissa jungfruskärissä syntyneet ihmiset kertovat elämästään.

Olen käsitellyt kuvaa niin, että aiheet eivät näy. Toivon tosiaan ja melkein uskon, että kurssin jälkeen kirja on vihdoinkin valmis. Annan sen kurssini ulkopuolisten luettavaksi sitten, kun siinä on kannet ja se on painettu.

Jäätävä myrsky

Tänään pääsen seuraamaan myrskyä Pohjois-Ahvenanmaalla. Mahtavaa, kaunista ja kylmää.
Säätiedotuksissa on varoitus kovasta tuulesta maa-alueella ja merellä. Lähdemme juuri sen takia kohti Havsviddeniä, joka sijaitsee Getassa.

Luonto näyttää hurjan puolensa, kun tuuli tarttuu vaatteisiini. Horjahdan sen voimasta, mutta en kaadu. Kun laskeudun alas, olen todella varovainen. Kuvittelen olevani "turvassa" ja sitten meri paiskaa aallot tuulen avustamina aallonmurtajan ylitse. Vesi on niin kylmää että tunnen pienten jääpuikkojen satavan päälleni. 

Ilma on niin hyytävä ja tuulinen, että välillä on pakko mennä autoon lämmittelemään.

Huomaamme, että paikalle on saapunut muitakin ahvenanmaalaisia myrskyä ihailemaan.

Photogaphs: Sari Mattsson