Kustannustoimittaja ja kääntäjä ilmestyvät kuvioihin

Olen löytänyt itselleni kustannustoimittajan tätä kirjaa varten! Pitkän puhelinkeskustelun aikana ehdin valittamaan hänelle myös sitä, että päivätyöni yhdistyksemme Luovaa uutta voimaa ry:n parissa on vienyt mielestäni kohtuuttomasti aikaani ja sen takia teksti ei ole valmistunut tarpeeksi rivakasti. Onneksi sain kuulla lohduttavia tosiasioita, kuten että kaikki vaatii oman aikansa ja kypsyttämisensä. Pystyin laskemaan tämän keskustelun avulla ankaran ruoskan kädestäni ja lopettamaan turhan itseni rankaisun juuri ennen sen aloittamista. 

Asiat johtavat eteenpäin

Koko tämän projektini ajan olen huomannut, kuinka asiat johtavat tavallaan itsestään kaikkea eteenpäin. Minun tehtäväni on vain toimia eli hoitaa tarpeelliset hommat kuten puhelinsoitot ym. Kustannustoimittajan kanssa keskusteltuani ymmärsin että minun on alettava toimia myös kääntäjän hankkimiseksi. Sain kesällä jo yhden saaristolaisen kääntäjän yhteystiedot. Soitin rohkeasti hänelle. Kääntäjä olikin kuullut projektistani ja pyysi paria lukua nähtäväksi. Minun taas puolestani täytyy tietää kääntäjän palkkion suuruus, että voin hakea siihen tukea. Mutta ennen sitä...

Klups!

Hänen täytyy nähdä miten kirjoitan. Niinpä sitten illalla alotin lukemaan tekstejäni. Onneksi minulla oli sentään hieman valinnan varaa. Tekstini eivät ole aivan valmiita, enkä tahdo että huippusatuni lähtee heti maailmalle. Minua alkoi pelottamaan. Mitä jos saan vastaukseksi että ei tällaista kannata kirjoittaa, eikä varsinkaan kääntää. Jos tässä ei olekaan mitään järkeä...

Kiitos rakkaat Grupphemmet Lindenin asukkaat!

Sitten muistin että olin kirjoittanut satuja jo Maarianhaminassa työskennellessäni. Nämä tarinat käänsi työparini Mailan aviomies. Maila luki ne hoivakodin asukaille, jotka kuuntelivat hiiren hiljaa tarinoita. Siis - eivät ne nyt niin huonoja voi olla! Ärhäkkä Jaakobin paini sai aikaiseksi agressiivisia ajatuksia, jotka saivat lujan otteen ajatuksistani, kunnes kaikki rauhoittui. Onneksi. Valitsin kaksi tarinaa ja lähetin ne eteenpäin.

Tämä ei tosiaankaan ole helppoa. Olohuoneen sohvaryhmäni pääsi myös "metsittymään" rankasti kaikesta materiaalista, mitä olen käyttänyt kirjoittamisen aikana. Siellä on lappuja, papereita. haastatteluja, kansioita, digitallennin, muistitikkuja, valokuvia jne. 

Satukirjani kirjoitusasu syntyy näissä maisemissa. Makaan yleensä kirjoittaessani lempiasennossani vaakatasossa.
(Copyright: Lumikki Laine)

Pakon edessä hankin itselleni lisätilaa, jotta saan kuskattua edes osan materiaalista turvaan vieraiden ajaksi. Varsinkin 1-vuotiaan Joosan käsistä pois. Itseasiassa näkymä on nyt aika kliininen. Työnnettävä kärry tuo mieleeni sairaalan siirrettävän tarvikehyllyn. Minulla ei vaan ole hoitajia ojentelemassa instrumentteja. 

Happy Easter!

Iloista pääsiäistä!
Glad påsk!

Raikkaat kevättuulet vievät tämän tipun Jungfruskärin satumaisiin maisemiin.

  

Tänä vuonna vietän oman pääsiäiseni tiukasti kotona yhden ihmisen hiljaisuuden retriittiä viettäen. Olen sairastunut niin kovaan flunssaan, etten ole tällaista koko elämäni aikana kokenut. En pysty puhumaan lainkaan, tuskin saan edes pihistyä. Olin suunnitellut iloista ortodoksista pääsiäistä koko lauantaiyön valvomisineen ja pääsiäispäivien monine juhlineen. Minulla on kuitenkin vielä paljon töitä tämän satukirjani suhteen. Ajattelen näin että tämä on nyt sitten korkeamman voiman tahto. Toisaalta olen kyllä opetellut iki-ihanan pääsiäisyön laulut, joita minun oli tarkoitus laulaa Uspenskin katedraalissa ja se kyllä harmittaa. Minun sielulleni ja korvilleni Leonid Bashmakovin musiikki on hunajaa.  Mutta turha minun on tapella tuulimyllyyjä vastaan, vaan uppoudun läppärin kanssa sohvan uumeniin kirjoittamaan.

Kirjoittamisen haasteita

Nyt kun olen saanut valmiiksi useampia satuja, niin saan kirjoitettua noin puoli sivua siinä samassa ajassa missä aikaisemmin sain koko sadun kirjoitettua. Luen aikaisemmin kirjoittamiani tekstejä lävitse ja korjaan niitä. Minun on hallittava kerralla koko kirjan menneet tapahtumat, ja mitä enemmän niitä on sitä enemmän on muistettavaa: tapahtumia ja henkilöitä.

Tänään pääsin veneretkelle ensimmäisen kerran tänä keväänä. En ole milloinkaan elämässäni lähtenyt saareen pienellä moottoriveneellä niin aikaisin kuin maaliskuun 13. päivä! En saanut edellisenä yönä kunnolla unta, kun mietin mitä tapahtuisi, jos joutuisimme veden varaan. Satamassa oli vielä hieman jäätä, mutta hyvin me pääsimme matkaan!

Kaunis, mutta erittäin kylmä meri.
(Copyright: Lumikki Laine)

Suunnistimme Gåsgrundetiin, joka on uloin Espoon kaupungin ulkoilusaarista. Julkinen vesibussiliikenne alkaa vasta kesän alussa. Merellä oli hiljaista ja ainoat vastaantulijat olivat vesilintuja.

Tunnemuistoja 

Minun sieluni lepäsi heti kun pääsimme kotirantojen läheisyydestä pois ja sain näköpiiriini pieniä luotoja ja saaria. Näin vesilintujen lentävän todella lähellä veden pintaa ja tunsin Ahvenanmaan saariston sisälläni. Siis tunsin - en vain muistanut näkemiäni asioita. Muistin tunteeni niin hyvin että tunsin ne uudestaan. 

Luin eilen yöllä Karl-Erik Bergmanin kirjan Och utanför rasade stormen loppuun. Minulle jäi siitä päällimmäiseksi tunne, että me ihmiset olemme todella pieniä olentoja ja elämä on lyhyt. Kannattaa noudattaa oman sydämen ääntä.

Meillä oli kalakamat mukana, mutta aika ei riittänyt ikävä kyllä kalastamiseen.
(Copyright: Lumikki Laine)

Kiinnitettyämme veneen veirasvenelaituriin lähdimme kiertämään saarta. Rakastan kallioita ja kiviä. Saaren eräässä osassa näin itselleni uuden ilmiön.

Kivet ja kalliot olivat kiiltävän vihreän kuivan levän peitossa.
(Copyright: Lumikki Laine)

Maisema oli oudon vihreä. Auringon säteiden osuessa kuivan levän peittämiin kiviin ja kallioihin, ne alkoivat sädehtiä kuin vihreät jättikokoiset jalokivet. Mieleeni iskostui kysymys kuinka ihmeessä kuvaisin tämän ilmiön. 

Ensimmäinen kielikuva oli metallinhohtoinen kiiltävä spraymaali. Samanlainen, millä maalasin lapsena 1970-luvulla isäni ohjauksessa vanhan ruostuneen joponi siniseksi. Mutta kun tarina sijoittuu ulkosaaristoon ja johonkin 1900-luvun alkupuoliskolle. Esimerkiksi 1920-luvulla ulkosaaristossa asuvat ihmiset eivät kuvaisi tätä näkyä niin, koska.......he eivät olleet koskaan nähneet metallinhohtoisia spraymaaleja. Ja koska....epäilen ettei niitä vielä silloin edes valmistettu. Lisää haasteita...

Kaunista..........
(Copyright: Lumikki Laine)

Luonnon taideteos.
(Copyright: Lumikki Laine)

Vihreät hohtavat kivet ja kalliot jäivät taakse ja totesin itsekseni, että taas livahti työn teoksi tämänkin reissu. On aika mahdotonta erottaa työtä ja vapaa-aikaa. 

Olen tehnyt päätöksen, että kokeilen siten että en pidä mitään työaikoja viiikolla ja viikonloppuisin en tee lainkaan töitä. Ei se taidakaan onnistua. Asioihin, ilmiöihin ja ihmisiin täytyy tarttua silloin kun ne tulevat vastaan.

Kivinen laguuni
(Copyright: Lumikki Laine)

Saarella ei ollut tungosta. Saimme nauttia maisemista ylellisessä rauhassa.

Jään rippeitäkin löytyi.
(Copyright: Lumikki Laine)

Vähän myöhemmin.
(Copyright: Lumikki Laine)

Merellä sää muuttuu nopeasti. Jopa tätä pientä saarta kiertäessämme huomaismme toisaalla tuulevan, sitten aurinko meni taas pilveen, tuli esiin jne. Hieman epävakaata. Yleinen havainto oli kuitenkin se, että tuuli nousi, joten oli pian lähdettävä kotimatkalle. Emme ehtineet kalastamaan. Kaloja siis. Maisemia, tunnelmia ja kokemuksia ainakin minä sain saaliiksi.