Kirjoittamisen haasteita

Nyt kun olen saanut valmiiksi useampia satuja, niin saan kirjoitettua noin puoli sivua siinä samassa ajassa missä aikaisemmin sain koko sadun kirjoitettua. Luen aikaisemmin kirjoittamiani tekstejä lävitse ja korjaan niitä. Minun on hallittava kerralla koko kirjan menneet tapahtumat, ja mitä enemmän niitä on sitä enemmän on muistettavaa: tapahtumia ja henkilöitä.

Tänään pääsin veneretkelle ensimmäisen kerran tänä keväänä. En ole milloinkaan elämässäni lähtenyt saareen pienellä moottoriveneellä niin aikaisin kuin maaliskuun 13. päivä! En saanut edellisenä yönä kunnolla unta, kun mietin mitä tapahtuisi, jos joutuisimme veden varaan. Satamassa oli vielä hieman jäätä, mutta hyvin me pääsimme matkaan!

Kaunis, mutta erittäin kylmä meri.
(Copyright: Lumikki Laine)

Suunnistimme Gåsgrundetiin, joka on uloin Espoon kaupungin ulkoilusaarista. Julkinen vesibussiliikenne alkaa vasta kesän alussa. Merellä oli hiljaista ja ainoat vastaantulijat olivat vesilintuja.

Tunnemuistoja 

Minun sieluni lepäsi heti kun pääsimme kotirantojen läheisyydestä pois ja sain näköpiiriini pieniä luotoja ja saaria. Näin vesilintujen lentävän todella lähellä veden pintaa ja tunsin Ahvenanmaan saariston sisälläni. Siis tunsin - en vain muistanut näkemiäni asioita. Muistin tunteeni niin hyvin että tunsin ne uudestaan. 

Luin eilen yöllä Karl-Erik Bergmanin kirjan Och utanför rasade stormen loppuun. Minulle jäi siitä päällimmäiseksi tunne, että me ihmiset olemme todella pieniä olentoja ja elämä on lyhyt. Kannattaa noudattaa oman sydämen ääntä.

Meillä oli kalakamat mukana, mutta aika ei riittänyt ikävä kyllä kalastamiseen.
(Copyright: Lumikki Laine)

Kiinnitettyämme veneen veirasvenelaituriin lähdimme kiertämään saarta. Rakastan kallioita ja kiviä. Saaren eräässä osassa näin itselleni uuden ilmiön.

Kivet ja kalliot olivat kiiltävän vihreän kuivan levän peitossa.
(Copyright: Lumikki Laine)

Maisema oli oudon vihreä. Auringon säteiden osuessa kuivan levän peittämiin kiviin ja kallioihin, ne alkoivat sädehtiä kuin vihreät jättikokoiset jalokivet. Mieleeni iskostui kysymys kuinka ihmeessä kuvaisin tämän ilmiön. 

Ensimmäinen kielikuva oli metallinhohtoinen kiiltävä spraymaali. Samanlainen, millä maalasin lapsena 1970-luvulla isäni ohjauksessa vanhan ruostuneen joponi siniseksi. Mutta kun tarina sijoittuu ulkosaaristoon ja johonkin 1900-luvun alkupuoliskolle. Esimerkiksi 1920-luvulla ulkosaaristossa asuvat ihmiset eivät kuvaisi tätä näkyä niin, koska.......he eivät olleet koskaan nähneet metallinhohtoisia spraymaaleja. Ja koska....epäilen ettei niitä vielä silloin edes valmistettu. Lisää haasteita...

Kaunista..........
(Copyright: Lumikki Laine)

Luonnon taideteos.
(Copyright: Lumikki Laine)

Vihreät hohtavat kivet ja kalliot jäivät taakse ja totesin itsekseni, että taas livahti työn teoksi tämänkin reissu. On aika mahdotonta erottaa työtä ja vapaa-aikaa. 

Olen tehnyt päätöksen, että kokeilen siten että en pidä mitään työaikoja viiikolla ja viikonloppuisin en tee lainkaan töitä. Ei se taidakaan onnistua. Asioihin, ilmiöihin ja ihmisiin täytyy tarttua silloin kun ne tulevat vastaan.

Kivinen laguuni
(Copyright: Lumikki Laine)

Saarella ei ollut tungosta. Saimme nauttia maisemista ylellisessä rauhassa.

Jään rippeitäkin löytyi.
(Copyright: Lumikki Laine)

Vähän myöhemmin.
(Copyright: Lumikki Laine)

Merellä sää muuttuu nopeasti. Jopa tätä pientä saarta kiertäessämme huomaismme toisaalla tuulevan, sitten aurinko meni taas pilveen, tuli esiin jne. Hieman epävakaata. Yleinen havainto oli kuitenkin se, että tuuli nousi, joten oli pian lähdettävä kotimatkalle. Emme ehtineet kalastamaan. Kaloja siis. Maisemia, tunnelmia ja kokemuksia ainakin minä sain saaliiksi.