Kustannustoimittaja ja kääntäjä ilmestyvät kuvioihin

Olen löytänyt itselleni kustannustoimittajan tätä kirjaa varten! Pitkän puhelinkeskustelun aikana ehdin valittamaan hänelle myös sitä, että päivätyöni yhdistyksemme Luovaa uutta voimaa ry:n parissa on vienyt mielestäni kohtuuttomasti aikaani ja sen takia teksti ei ole valmistunut tarpeeksi rivakasti. Onneksi sain kuulla lohduttavia tosiasioita, kuten että kaikki vaatii oman aikansa ja kypsyttämisensä. Pystyin laskemaan tämän keskustelun avulla ankaran ruoskan kädestäni ja lopettamaan turhan itseni rankaisun juuri ennen sen aloittamista. 

Asiat johtavat eteenpäin

Koko tämän projektini ajan olen huomannut, kuinka asiat johtavat tavallaan itsestään kaikkea eteenpäin. Minun tehtäväni on vain toimia eli hoitaa tarpeelliset hommat kuten puhelinsoitot ym. Kustannustoimittajan kanssa keskusteltuani ymmärsin että minun on alettava toimia myös kääntäjän hankkimiseksi. Sain kesällä jo yhden saaristolaisen kääntäjän yhteystiedot. Soitin rohkeasti hänelle. Kääntäjä olikin kuullut projektistani ja pyysi paria lukua nähtäväksi. Minun taas puolestani täytyy tietää kääntäjän palkkion suuruus, että voin hakea siihen tukea. Mutta ennen sitä...

Klups!

Hänen täytyy nähdä miten kirjoitan. Niinpä sitten illalla alotin lukemaan tekstejäni. Onneksi minulla oli sentään hieman valinnan varaa. Tekstini eivät ole aivan valmiita, enkä tahdo että huippusatuni lähtee heti maailmalle. Minua alkoi pelottamaan. Mitä jos saan vastaukseksi että ei tällaista kannata kirjoittaa, eikä varsinkaan kääntää. Jos tässä ei olekaan mitään järkeä...

Kiitos rakkaat Grupphemmet Lindenin asukkaat!

Sitten muistin että olin kirjoittanut satuja jo Maarianhaminassa työskennellessäni. Nämä tarinat käänsi työparini Mailan aviomies. Maila luki ne hoivakodin asukaille, jotka kuuntelivat hiiren hiljaa tarinoita. Siis - eivät ne nyt niin huonoja voi olla! Ärhäkkä Jaakobin paini sai aikaiseksi agressiivisia ajatuksia, jotka saivat lujan otteen ajatuksistani, kunnes kaikki rauhoittui. Onneksi. Valitsin kaksi tarinaa ja lähetin ne eteenpäin.

Tämä ei tosiaankaan ole helppoa. Olohuoneen sohvaryhmäni pääsi myös "metsittymään" rankasti kaikesta materiaalista, mitä olen käyttänyt kirjoittamisen aikana. Siellä on lappuja, papereita. haastatteluja, kansioita, digitallennin, muistitikkuja, valokuvia jne. 

Satukirjani kirjoitusasu syntyy näissä maisemissa. Makaan yleensä kirjoittaessani lempiasennossani vaakatasossa.
(Copyright: Lumikki Laine)

Pakon edessä hankin itselleni lisätilaa, jotta saan kuskattua edes osan materiaalista turvaan vieraiden ajaksi. Varsinkin 1-vuotiaan Joosan käsistä pois. Itseasiassa näkymä on nyt aika kliininen. Työnnettävä kärry tuo mieleeni sairaalan siirrettävän tarvikehyllyn. Minulla ei vaan ole hoitajia ojentelemassa instrumentteja.