torstai 18. huhtikuuta 2019

Pääsiäisen - tuon ilon ja valon juhlan odotusta

Pitkäperjantai on juuri alkanut. Olen Helsingissä. Tulin tänne hoitamaan luottamustehtäviäni. Toivon pääseväni myös ortodoksiseen yöpalvelukseen pääsiäisyönä.

Kirjoittamisen suhteen olen viettänyt omaa kiirastorstaita ja perjantaita viikkokausia. 

Olin olkapääleikkauksessa kaksi kuukautta sitten Leikkauksen jälkeen minulta "vietiin" kirjoittamisen lisäksi pianon- ja kitaransoitto. Käsittelen tunnemaailmaani musiikin ja kirjoittamisen kautta. Olen täynnä erilaisia tunteita ja kokemuksia. rakkautta, hellyyttä, menetystä, surua, loukatuksi tulemista, inhoa, vihaa, aivan kaikkea...... Niin täynnä, että pieni tunnepisara saa helposti säiliössä aikaan reilun aallokon.

Säiliö on säröillä. Paine on valtava. Tunnen kirjaimellisesti sanottuna nahoissani sen. Olen pysynyt järjissäni kahden lauluryhmän avulla. Mieheni on tehnyt leikkauksen jälkeen kaikki kotityöt sekä toiminut kuljettajanani kertaakaan valittamatta. Hän rakastaa minua oikeasti. Kiitän miestäni ja kaikkia laulukavereitani. Olette mahdollisesti pelastaneet minut. 

Leikkaukseni onnistui hyvin. Olen toipunut jo sen verran, että voi soittaa kolme kappaletta pianolla ja pystyn kirjoittamaan vähän - olen tehnyt pari biisiä. Kitaraan en vielä uskalla koskea.

Odotan valoisaa kevättä pääsiäisen jälkeen. Ja sen myötä kirjoittamisprojektin loppuunviemistä, joka tulee olemaan oma pääsiäiseni. Edessä on valon aika!