tiistai 3. marraskuuta 2020

Pysähtyminen

Ateljeeni "pihalle" on ilmestynyt jotakin jännittävää ja salaperäistä. Tämä on paikka, johon valot syttyvät vuoden pimeimpään aikaan. Se laajentaa mahdollisuuksiani työskennellä Jungfruskärin neitsyen ulkokirjallisten asioiden parissa. Se vie minut matkalle.

Minun kannattaa odottaa kirjan valmistumista ja julkaisemista.

 





Tämä on todennäköisesti elämäni pisin projekti. Uskon että se kannattaa. 

Mielessäni pyörii Saima Harmajan runo: 

"On maa, johon kaikki polut katoaa. On rauhan maa."

sunnuntai 23. elokuuta 2020

Valaan kohtaaminen

 

Olemme vihdoin perillä, keikkuvassa laivassa Atlantin valtamerellä. Mukana on noin 50 ihmistä maailman eri kolkista. Ikähaitari on suuri: vauvasta vaariin.

Ilma on harmaa ja vene keinuu niin paljon, ettei kannella voi kävellä ottamatta ensin tukea jostakin. Rohkeimmat ovat kavunneet yläkannelle, jolta näkee molempiin suuntiin. Suolavesi roiskuu ja kastelee aina välillä meidät. Kaikki odottavat sitä suurta tapahtumaa: kohtaamista valaan kanssa.

Olemme olleet laivassa jo kaksi tuntia, sitten olalleni koputtaa nuori opas ja hän osoittaa merelle ja sanoo, että tuolla on valaita. Minä katson. Ensin en näe mitään, mutta sitten erotan selkäeviä ja isoja pyrstöjä. Vesi suihkuaa ja roiskuu eläinten hengitysaukosta.


Valaita on valtavasti. Pienimmät valaat hyppäävät ilmaan ja loiskahtavat kyljelleen. Me nauramme. Valaat tulevat yhä lähemmäksi meitä. 

Huomaan kuinka jotkut valaista nousevat pystyyn ja vilkuttavat meille evillään. Kysyn oppaalta miksi ne tekevät niin.

Opas kertoo, että ne tulevat katsomaan ja tervehtimään meitä. Valaat ovat uteliaita.

Seuraavan kerran kun yksi valas nousee pystyyn aika lähellä laivaa ja katsoo minua, niin silmäni kostuvat kyynelistä. Tunnen äärettömyyttä ja ikuisuutta. Sitä samaa mitä on tähtien ja avaruuden ihmettelemisessä. Sen voi kokea myös rakastelemisen aikana: silloin kun pääsee niin lähelle kumppania, että sulautuu häneen, aikaan ja ikuisuuteen.

Valaat ovat eläneet täällä miljoonia vuosia. Ne ovat paljon vanhempia kuin ihmiset. 



Olen saanut kokea yhden elämäni merkittävimmistä tapahtumista. Kohdannut valaan silmästä silmään. 

Näen tällä Lofooteille suuntauvalla matkalla myös valtavian kalaparvia, joita luulin aluksi taivaalla leijuvien pilvien varjoiksi. Ihmettelin aluksi sitä, kun taivas oli pilvetön ja varjot vuonon päässä liikkuivat. Kun tajusin niinden olevan kalaparvia, niin ei heti tehnyt mieli menä uimaan, saattaisivt vielä luulla ruoaksi.

Kohtaamiseni luonnon kanssa ja erityisesti valaiden kanssa sai minut pohtimaan ihmislajin typeryyttä ja ahneutta. kävellessäni  hiekkarannalla, johon oli kiinnittynyt erialisia muoveja ja muuta saastaa, voin pahoin. Kuka on antanut luvan tuhota kaunis, monimuotoinen ja ihmeellinen luonto täällä maapallolla? Milloin tämä saastuttainen pysähtyy? Ehkä sitten kun joku sopiva virus tappaa kaksijalkaiset hirviöt sukupuuttoon.

torstai 26. maaliskuuta 2020

Kevättunnelmia

Kiusallista, että kustantaja ei ole halukas julkaisemaan teostani. Nyt se on siis jälleen kotona. Rehellisesti sanottuna se ei siis olekaan vielä valmis. Harmittaa...

Minä en anna periksi. Aion selvittää tämän homman voittajana!

Keväisellä kävelyllä poimin kamerallani kukkia, jotka ovat tulleet esiin. Aurinko houkuttelee myös perhoset kuoriutumaan koteloistaan. 

(Copyright: Sari Mattsson)


Sitruunaperhonen lentelee esiin ison katajan takaa ja sen lento on kuin  keijukaisten musiikkia. Se on nopea, enkä ehdi edes kaivaa kameraa esiin kun se on jo poissa. 

Käveltyäni mäkeä ylös tapaan nokkosperhosen. Myöhemmin suruvaipan. 

Yritän keskittyä luonnon kauneuteen. Metsässä olevat kasvien idut ovat kasvaneet eilisestä vähintään sentin. 

Ei kannata yrittää keskittyä vaan kannattaa luovuttaa. Heti kun antaudun, pääsen luonnon sisään ja olen osa sitä.

(Copyright: Sari Mattsson)

(Copyright: Sari Mattsson)

(Copyright: Sari Mattsson)

(Copyright: Sari Mattsson)

Kävelyn päätteeksi menen ateljeeheni Castelletiin. 

(Copyright: Sari Mattsson)



Axelina 1. on kestänyt hyvin talven yli ulkosalla. Löydät hänet vasemmasta alanurkasta. 
Käyn tervehtimässä häntä päivittäin.


(Copyright: Sari Mattsson)
Annan illan kietoa minut sisäänsä. Kuinka kaunis se onkaan. Maailma ympärilläni.  

(Copyright: Sari Mattsson)
(Copyright: Sari Mattsson)
Sisällä ateljeessa huomaan pisarat ikkunalasissa. Ne toistavat näkymän ylösalaisin.

(Copyright: Sari Mattsson)

Olen juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Olen kiitollinen, että elämä on johdattanut minut tänne.