Erakkoelämän loppu

Viikko saarella lähestyi huimaa vauhtia loppua ja samalla se merkitsi minulle paluuta ihmisten maailmaan. Työni kirjoittamisen parissa sujui suunnilleen näin: makasin alasti kuumilla kallioilla, kävin uimassa ja kun olin kuivunut niin paljon etten kastellut paperia, niin aloitin kirjoittamisen. Aurinko porotti niin kuumasti, että uimassa oli pistäydyttävä tuon tuostakin. Kirjoitelmani alkoivat saada oudun eroottisia sävyjä. Kallioiden muodot alkoivat puhua minulle omaa kieltään. Kirjotin aivan suoraan mitä mieleeni tuli. Jostain aivojeni sopukoista sanat kiisivät paperille hurjaa vauhtia - hyvä että ehdin edes kirjoittamaan kaiken ylös. Viimeisenä iltana huomasin puiden värien muuttuneen kirjavammiksi - kesä oli kääntynyt kohti syksyä viikon aikana huomaamattani.

Puut olivat aloittaneet syksyn vieton ennen kuin se tuntui ilmassa millään tavalla.
(Copyright: Lumikki Laine)

Astelin pitkin kallioita ja jätin mielessäni jäähyväisiä saarelle. Osaisinkohan puhua mitään kun tapaisin ihmisiä? Mitä minä sanoisin? Todennäköisesti ensimmäinen ihminen kenet kohtaisin olisi Mikael. No, häntä ei ainakaan tarvinnut jännittää. Joku oli muuttunut minussa itsessäni. Ja tiesin myös että satukirjani sisältö oli muuttunut. Mutta kuinka paljon ja miten? Sitä en vielä tuolloin tiennyt, koska en ollut vielä lukenut uusimpia saarella kirjoittamiani tekstejäni. 

Mitä merkkejä me jätämme jälkeemme elämästämme? Kuinka niitä tulkitaan?
(Copyright: Lumikki Laine)

Ihmettelyä

Olin heräillyt viikon aikana aamuisin outoihin luontouniin, joissa linnut pitivät palavereita aamuhämärissä kalamökin katolla. Makasin usein päivän päätteeksi mökin edustalla olevalla penkillä ja tuijotin hämähäkkien kutomia verkkoja. Ihastelin myös näiden taitavien kutojien saalistamistaitoja - opin pitämään heistä. Heistä? Koin jopa hyönteiset persooniksi. Moiseen ylellisyyteen minulla ei ole ollut aikaa tai sitten en ole osannut kohdata luontoa aikaisemmin samalla tavalla. Missään ei ollut mitään mystiikkaa. Kaikki oli hyvin selkeää, mutta kaikella oli enemmän meritykstä. Vihaan hyttysiä, koska olen allerginen myrkylle, jota ne ruiskuttavat sisääni. Kärsin viikkotolkulla pistoksista jotka häviävät normaaleilta ihmisiltä parissa päivässä. Niinpä rakkauteni hämähäkkeihin on hyvin perusteltua.

Uusien ystävieni kutomistaidetta.
(Copyright: Lumikki Laine)

Sisällä kalamökissä oli useita pieniä pääkalloja seinällä. Arvelin niiden olevan metsästysmuistoja. Ne olivat aika mietteliään näköisiä, sikäli kun nyt pääkallot pystyvät mitään ajattelemaan. Satukirjoissa ne ainakin pystyvät. Yksi niistä saapui öisin unieni keskelle tilittämään ruotsiksi villieläinten oikeuksista ja siihen liittyen ihmisten osallisuuteen luonnon roskaamiseen sekä saastuttamiseen. Pääkallo siis piti puheita minulle. Alice hävisi tuon viikon aikana unistani kokonaan eikä ole enää palanut takasin, mutta siihen asiaan palaan myöhemmin.

Unieni vartija.
(Copyright: Lumikki Laine)

Sain pakattua reppuni ja laukkuni nopeasti. Sen jälkeen laitoin herätyskellon soimaan, että olisin ajoissa valmiina lähtemään. Olin saanut saarelta sen mitä olin tullut hakemaan ja vähän enenmmänkin. Kirjoitin viimeiset rivit vieraskirjaan, jota ilman en olisi ollut tiennyt päivien kulusta mitään. Se toimi ruotsinkielisenä päiväkirjanani. Merkinnät ovat lyhjyitä ja ytimekkäitä. Olisi mielenkiintoista tehdä joskus ihmiskoe jossa katsottaisiin aikakäsityksen muuttumista kun henkilö on oleskellut luonnossa tarpeeksi pitkään mittaamatta aikaa millään tavalla. Sitten joku tulisi paikalle ja kysyisi kuinka monta päivää tai vuorokautta on kulunut.....

Ilman tätä en olisi tiennyt päivien kulusta juuri mitään.
(Copyright: Lumikki Laine)

Näkymä ikkunasta merelle.
(Copyright: Lumikki Laine)

Viimeisen illan kuutamo kotikalliolta kuvattuna.
(Copyright: Lumikki Laine)

Tunsin olevani valmis lähtemään ihmisten maailmaan. Itse asiassa kaipasin jo lajitovereitani. Onneksi siirtymä olisi pehmeä, sillä Maarianhamina on paljon pienempi kuin pääkaupunkiseutu mantereella. Aamiaisien jälkeen kannoin kamat laiturille ja suuntasin katseeni merelle.

Valmiina lähtöön.
(Copyright: Lumikki Laine)

Mikael ajaa tuhatta ja sataa. Viikon erakkoelämä on ohitse ja taakse jää Österskär.
(Copyright: Lumikki Laine)