Kirjailijan elämää

Tutustuin Ann-Gerd Steinbyyn elokuun alussa. Hän on kirjailija ja toimittaja, joka on myös Strömmenissä oppaana. Steinby asui tässä Anni Blomqvistin talossa 20 vuotta miehensä kanssa. Heillä oli samaan aikaan asunto myös Maarianhaminassa.

Ann-Gerd Steinby Strömmenin, Annin Blomqvistin talon pihalla.
(Copyright: Lumikki Laine)

Kävimme Steinbyn kanssa muutamia mielenkiintoisia keskusteluja. Hän oli vuosikausia Huvustadsbladetin toimittaja, Ålandstidningenin päätoimittaja ja on kirjoittanut 20 kirjaa. Tämä Anni Bloqvistin tuntija lahjoitti minulle viimeisen kirjansa, Störmskärets Anni -Biografi, omistuskirjoituksella.

Olen lukenut sitä suurella intohimolla. Tunsin suurta onnea kun sain kirjan nimenomaan Steinbyltä itseltään. Arvostan elettä valtavasti.

Kirja on Anni Blomqvistin elämänkerta. Minä luen sitä kuin romaania. Kirja on kirjoitettu niin, että Blomqvistin elämä ja hän henkilönä aukeaa lukemisen myötä kuin sipulia kuorisi. Ehkä tämä rakenne vaikuttaa siihen, että kirja on niin kiehtovaa luettavaa.

Olen erittäin otettu tästä kirjasta ja siitä että saan asua Strömmenissä. Tasan kolmen viikon päästä olen jo laivalla kotimatkalla. Kymmenen viikon vierailu Anni Blomqvistin luona on ohitse.

Outoa, mutta tunnen Anni Blomqvistin läsnäolon jollakin käsittämättömällä tavalla. Talon huonekalut, lukuisat lahjat joita hän on saanut eri ihmisiltä ja käyttöesineet kantavat hänen muistoaan. Materiaalissa on Annin energiaa. Ja jossakin kaiken tämän keskellä Anni itse.

(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Kunto romahtaa

Eilen innostuin taas mootttoripyöräilemään. Lähdin Maarianhaminaan. Ajattelin että nyt menen kun vielä aurinko paistaa. Kirjastossa oli hyvä konsertti ja törmäsin pariin tuttuunkin.

Skooterilla on ihana ajaa. Kotimatkalla huomasin särkyä selässä ja kaikissa jäsenissä. Jopa niskaa särki. Ajoin niin nopeasti kun uskalsin, mutta pimeä ehti ennen kotiin pääsyä. Täällä on niin paljon eläimiä liikkeellä varsinkin illan hämärtyessä yöksi, että mistään kaahaamisesta ei voida tosiaankaan puhua.

Tiellä on myös usein yksi rupikonna. Niin tälläkin kertaa. Olen nähnyt sen niin useasti, että hidastan sen kohdalla. Siinä se istua törrötti tyytyväisenä pimeässä yössä keskellä tietä.

Simskälan lauttaa odotellessani riuhtaisin selkätuen pois - joskus se painaa todella ikävästi. Simskälasta on matkaa Maarianhaminaan 57 kilometriä Ja minun skootterini on 125 kuutioinen. Pienet pyörät on tehty lyhyitä matkoja varten.

Uneton yö

En pystynyt nukkumaan koko yönä. Kärsin toisinaan yli kymmenen vuotta sitten tapahtuneen liikenneonnettomuuden aiheuttamista hermokivuista, jotka leviävät huonoimmassa tapauksessa koko kehoon. Ja nyt se tapahtui. Kokemuksessa olen kamalan kivun keskellä enkä voi tehdä mitään, täytyy vaan odottaa että se menee ohitse. Jos helvetti on olemassa, niin tämän täytyy olla se helvetin tulessa palaminen.

Aamulla tunsin olevani niin väsynyt että autolla ajaminen olisi ollut vaarallista. Jäseniä särkee vieläkin. Yritän nyt keskittyä toipumiseen.

Ulkona on ollut tänään yli 20 astetta lämmintä. Minun on nyt kuitenkin oltava aloillani.

Ajattelen Anni Blomqvistia, joka vietti käytännöllisesti katsoen viimeiset 20 vuotta sisätiloissa. Hän puki joka aamu vaatteet päälle ja makasi keittiön sohvalla valmiina ottamaan mahdollisia vieraita vastaan. Samalla tavalla olen tehnyt itse ennen ja jälkeen selkäleikkauksien kotona Espoossa. Se tuo elämään rytmiä, kun on olemassa yö ja päivä.

Anni kirjoitti joka päivä tietyn ajan. Taidan ottaa esimerkkiä hänestä - sillä tavalla saan satukirjani kirjoitettua. Ensin on kuitenkin hoidettava ruumiin terveys kuntoon.

Olisihan se hienoa saada kirjan ensimmäinen versio kokonaan kirjoitettua. En ehkä saa sitä kokonaan täällä hiottua valmiiksi mutta voisin aloittaa ja jatkaa samalla rytmillä kotiin päästyäni. 3-4 tuntia päivässä. Tahdon jotenkin, edes pienellä tavalla, mukaan tähän täällä asuneiden ja oleskelleiden kirjailijoiden ketjuun.