Tänään
vierailimme Svenska klubbenin kanssa Kansallisarkistossa, jonka tehtävänä on
säilyttää Suomen kansallista kulttuuriperintöä. Arkistosta löytyy tietoa
kilometrikaupalla. Itseasiassa sitä on suunnilleen sata kilometriä! Suosituimpia
aineistoja ovat mm. Etsivän keskuspoliisin/Valtiollisen poliisin arkistot ja
sotilaskortit. Epäilen myös, että se on useiden sukututkijoiden aarrearkku. Vanhin
dokumentti on vuodelta 1316. Voin siis suunnistaa sinne, mikäli Brakes
Pressarkivin dokumentit kaipaavat lisäselvityksiä.
Aloitimme
arkistoon tutustumiseen ihmettelemällä sen aulatiloissa olevaa taulua (sen
kopiota), jossa taiteilija on totisesti käyttänyt taiteilijan vapautta
hyväkseen.
|
Nyt
tuntuu vahvasti siltä, että tässä täytyy pysyä valveilla ja erittäin tarkkana, jotta pysyn tiukasti
Jungfruskäriin liittyvissä dokumenteissa. Muuten koko homma saattaa levitä niin,
ettei siitä saa enää mitään tolkkua.
Ruotsinkielen lisäksi viisastuin vierailulla myös yhdessä mielestäni tärkeässä asiassa, joka on vilahtanut ohitseni koulun historian tunneilla. Tai ainakin se sai minut mietteliääksi tänään: Suomi on ollut Ruotsin vallan alaisena aikoinaan 650 vuotta! Siis paljon kauemmin kuin venäläisten. Kansamme on siis vahvasti länteen kallellaan, vaikka esimerkiksi halpisvaateketju Hennes ja Mauriz lukee Suomen samaan kastiin kuin esimerkiksi Venäjän ja toimittaa tänne Euroopan itäosiin suunniteltuja vaatekappaleita. Monista eri yrityksistä huolimatta eri vuosisatojen aikana suomalaiset eivät ole kuitenkaan venäläistyneet. Nyt tähänkin löytyi minun järjenjuoksuuni sopiva selitys!

Kun pääsin arkiston suureen saliin, minut valtasi sama tunne kuin aikoinani innokkaana viestinnän opiskelijana yliopistossa. Rakastan vanhoja kirjoja ja niiden tuoksua. |
Propagandaako
?!!!
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti