Sain
virallisen varmistuksen tälle projektilleni: Folkhälsanin
hoitokodissa pidetyssä kokouksessa käsiteltiin taiteellinen työskentelyni siellä ja
hoitohenkilökunta
innostui asiasta. Se on todella tärkeää, sillä ellemme kaikki puhalla yhteen hiileen, niin poikkitaiteellinen työskentely ei onnistu. Minulla
on käytössäni jopa oma huone yöpymistä varten hoivakodin
välittömässä läheisyydessä. Sain
myös oman
yhteyshenkilön,
joka osaa puhua myös suomen kieltä. Tämä on loistavaa!
Tämä näkymä tulee olemaan minulle arkipäivää |
Svenska språket
Olen itse tarttunut härkää sarvista, ja ensi viikosta lähtien osallistun joka keskiviikko ruotsinkieliseen keskusteluryhmään Tapiolassa kahden tunnin ajan. Jatkan myös aktiivisena jäsenenä Journalistiliiton Svenska klubbenissa, joka pidetään joka toinen keskiviikkoilta. Liityin siihen viime tammikuussa jäseneksi ja olemme tehneet useita mielenkiintoisia vierailuja eri paikkoihin – ruotsiksi tietenkin.
Olen
käynyt myös eräässä ruotsikielisessä vertaistukiryhmässä
muutaman kerran ja aion jatkaa sitä. Luen
myös päivittäin ruotsinkielistä kirjallisuutta sekä kuuntelen
radiota. Uskon että
näillä toimenpiteillä kielitaitoni kehittyy jatkuvasti ja
projektin loppuessa ruotsinkielen taitoni on parempi kuin hyvä.
Svenska visor
Kaivoin
esille ruotsinkielisen laulukansioni, jota olen käyttänyt
keikoilla.
Kaikki sen laulut eivät sovi syksyyn, joten olen laatinut uuden
listan tätä syksyä varten. Löysin
biisit helposti. Biisilistojen tekeminen on ollut aina minulle
helppoa. Erityisesti pidän kappaleesta En gång jag seglar hamn. Odotan mielenkiinnolla minkälaisia tunteita tämä kappale herättää hoivakodin asukkaissa sekä minussa itsessäni, kun laulamme sitä yhdessä.
Musiikin olemuksesta
Musiikki
muuttuu kun sen jakaa ja luo sitä muiden kanssa. On olemassa
kappaleita, joita en milloinkaan kuuntele vapaa-aikana, enkä soita
ja laula niitä ellen valmistele keikkaa.
Terapeuttisessa
musiikkityössä en valitse kappaleita oman mieltymykseni mukaan.
Toisinaan minulta
kysytään minkälaista musiikkia esität. Vastaus on että mitä
vaan asiakas tahtoo. Jos en tunne kappaletta, niin opettelen sen.
Musiikki on terapauttisessa työssä ennen kaikkea väline jonkin
asian saavutamiseksi. Myös elämän laadun kohentaminen voi olla
tämä tavoite.
Tässä esimerkki laulusta, jonka tavoite on aivan selvä:
Sama
pätee tanssittavaan musiikkiin: joku kappale on todella vetävä kun
siihen tulee liike mukaan, vaikka muuten sitä ei kuuntelisi
lainkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti