Maaseudun rauhaan tankkaamaan energiaa

Seuraavaksi suunnistin maaseudulle. Selvisi, että Tukholmassa kannattaa ostaa aina bussi- ja junaliput etukäteen. Hankin jo varhain aamupäivällä lipun yöbussiin, että ehtisin tavata ennen sitä vielä muutamia tuttuja Tukholmassa. Aurinkoisen ja helteisen päivän päätteeksi tunsin suurta ylpeyttä, koska selvisin koko päivän, siis myös keskustelut tuttavien kanssa, ruotsin kielellä.

Myös Tukholmassa oli hellettä. Keskustan ulkopuolella ei juuri turisteihin törmännyt.

Ruotsalaiset bussit ovat mukavia: ilmastointi toimii ja vessat ovat siistejä. Onneksi olin ajoissa paikalla, sillä matkustajat alkoivat siirtyä bussiin jo 45 minuuttia ennen bussi lähtöä. Paikkalippuja ei ollut, joten nopeimmat söivät hitaammat ja saivat parhaimmat paikat.

Tulholman cityterminaalin busseihin kannattaa mennä hyvissä ajoin.

Anita oli minua vastassa sysipimeässä ja matka Söderhamnista Växbohon hujahti hetkessä. Emme olleet tavanneet muutamaan vuoteen, joten juttua riitti. Anitan mies, Peter, oli jo unten mailla. Anita esitteli ison talon, ymmärsin heti, että todennäköisesti tulisin eksymään siellä useaan otteeseen. Kello oli jo paljon ja maatilan työt odottaisivat aamulla, joten menimme iltapalan jälkeen nukkumaan. 

Todellista rentoutumista 

Ruotsin maaseutu näyttäytyi minulle huikaisevan kauniina. Työnteosta ei ollut puhettakaan. Anita ja Peter olivat ostaneet maatilan vuosi sitten ja heitä itseääkin kiinnosti tutustua lähiympäristöön. Lisäksi päivisin oli aivan liian kuuma hikisille maatilan ulkotöille. Auto oli ilmastoitu ja järviä sekä joka puolella, minne päänsä vaan viitsi kääntää.

En tiennyt että niin kirkkaita ja puhtaita vesiä löytyy valtavan paljon Ruotsista.
Olin tähän asti luullut että Ruotsissa on vain muutama isompi lätäkkö.

Ruotsalaisten maajussien huumori kukkii.....mun oli pakko päästä kuvaan.
Kuva: Peter Pierrau

Maantien varrella oli myös sikala. Ja kaikki possut hymyilivät - ruotsalaisia kun ovat.

Lähdimme autoajelulle. Anita ja Peter näyttivät minulle mielellään paikkoja.
Anita oli ostanut hieman metsää yhden mäen päältä, joten nyt siellä on Anita´s mountain.
 Eli ensi kesän ohjelmistossa on virallinen juhla ja kyltin asettaminen paikalle.

Kuka olisi uskonut nuoruuden rokki-rientojen tiimellyksessä, että vietämme vielä viisikymppisinä
 kesäpäiviä yhdessä Ruotsin maaseudulla ja Anitasta on tullut maatilan "emäntä".
Kuva: Peter Pierrau

Kävimme tutustumassa myös paikalliseen Rivieraan. Leveää hiekkarantaa riitti ja maisemat olivat mahtavat.
Anita sanoikin: tänne me tulemme sitten omien lastenlastemme kanssa.  Kaikki on mahdollista.

Huomasimme tämän kyltin hieman kauempana. Syykin selvisi.
 Peter ui ensin kohti kuvassa näkyvää pientä kivikkoista saarta. Sieltä hyökkäsi nopeasti lokkiarmeija.
 Peräännymme heti lintujen ensimmäisten syöksyjen jälkeen.

Anitan hevoset ovat ainutlaatuisia: en ole vuosiin tavannut niin  lempeitä olentoja kuin Pompe ja Mitzawi.
Kuva: Peter Pierrau

Arabialaiset hevoset ovat myös hieman herkempiä kuin muut lajit, ainakin nämä kaksi kaverusta....
Kuva: Peter Pierrau

Teimme myös kävelyretken näille hiekkakuopille. Minä hevosen selässä ja Anita taluttaen toista hevosta.
Oli aika eksoottista kun hiekka vajosi aina välillä alta. Kotimatkalla vaihdoimme.

Tässä maatilan päärakennuksen patio, jossa vietimme lepotauot.
Ilmasto oli hyvin trooppinen ja illalla oli helppo kuvitella olevansa jossakin etelässä.



Tätä maisemaa katsoessani tunsin olevani  sisällä jossakin amerikkalaisessa elokuvassa.
Maisema patiolta toi mieleeni kaksi vanhaa naista, jotka ihmettelevät vuosien virtaamista. Anita ja Minä.

Ruotsinkieliset ajatukset yllättävät

Seuraavana päivänä alkoi tapahtua kummia: mieleeni tulvi ruotsinkieleisiä sanoja jatkuvasti. Puhuimme kuitenkin englantia keskenämme, koska se on alkuperäinen kieli, millä olemme aloittaneet kommunikoinnin joskus teini-ikäisinä. Ja kun tämä ruotsinkielisten sanojen ilmestymis -vaihde oli kerran kytkeytynyt automaattisesti päälle, en saanut sitä enää pois. Se jatkui koko loppureissun ajan. Hämmentävä kokemus kertakaikkiaan. Toisinaan ruotsinkieliset sanat kiilasivat englantilaisten edelle. huh.

Asuin päärakennuksen yläkerrassa, ja illalla luin ruotsinkielisiä hevoslehtiä ennen nukahtamista. Normaalisti kuulen unen ja valveen  rajamailla puhuttuja lauseita ja kun silmäluomeni lupsahtavat kiinni, niin näen kuinka sanoja muodostuu paperille, aivan kuin joku kirjoittaisi koneella. Tämän lisäksi kuulen usein musiikkia. Tätä on jatkunut vuosikymmeniä. Anitan ja Peterin maatilalla tässä kohdassa aloin kuulla ruotsinkielisiä lauseita... Kun mietin asiaa päivällä, niin tulin siihen tulokseen että olen oppimassa kieltä. Aikaisemmin elämässäni mieleeni ei ollut tullut millloinkaan ruotsinkielisiä sanoja. Jos puhuin ruotsia enkä tiennyt jotakin sanaa, edessäni häämötti vain tyhjyys ja mykkyys.

Maatilalla on aina kissa, ja Sixten, tämä vakavasta auto-onnettomuudesta selvinnyt yksilö,  hoiti duuninsa ahkerasti.

Taas tuli saalista.  Kolli olikin hyvässä lihassa.

Aivan nurkan takana on joki, jonka rannoilla asuu peikkoja.

Huomasin pellon laidassa olevan traktorin. Peter antoikin minulle lyhyen ohjeistuksen sen käyttöön.
Kuva: Anita Oldenburg

Ajoin tuota vanhaa petoa kieli keskellä suuta. Traktori oli syntynyt samana vuonna kuin minä: 50 vuotta sitten!
Kuvassa on siis rautaa, luustoa ja muuta ainetta 100 vuoden ajalta. Plus Peterin koostumus.
Kuva: Anita Oldenburg

Ajelun päätteeksi pääsin ihailemaan tiluksia yläilmoista.
Kuva: Anita Oldenburg

Tällä pellolla kasvaa herneitä ja viljaa sekaisin sulassa sovussa. Siitä saadaan suoraan sopivaa rehua karjalle.

Alueella on myös majavia, löysimme niiden pesän. Kuva epäonnistui, mutta tämä ei:
sisäinen Huckleberry Finn suorastaan riemastui tästä näkymästä. Ja tuolta nousee 10 kiloisia haukia!

Usva nousee. Hevosella on suojus, jotta paarmat ja muut hyönteiset eivät pääse kiusaamaan sitä kasvoista niin paljon.

Mielikuvituksen lahja

Anita ja Peter saivat minut tuntemaan, että nuoruuden ystävissä on jotain aivan erityistä. Olen kyllä joutunut muutaman ihmisen kohdalla pettymään ja toteamaan, että olemme muuttuneet. Vanhoista aviopareista, jotka eroavat sanotaan joskus, että he ovat kasvaneet eri suuntiin. Uskon siihen, sillä tämä on tapahtunut myös minulle suhteessa joihinkin entisiin ystäviini.

Mutta tässä tapauksessa olemme kasvaneet samaan suuntaan. Lisäksi Anitan mies Peter on myös samankaltainen. Olimme kuin pieniä lapsia, mutta joilla on aikuisten "lelut" käytössä. Olen niin kiitollinen heistä! Sain tankattua itseeni niin paljon iloa, ystävyyttä ja energiaa! Toivottavasti elämme kaikki oikein vanhoiksi ja voimme leikkiä vielä monena kesänä yhdessä. Joskus jopa ruotsiksi.

Rentouttava maatilalomani oli lopussa. Bussi oli taas kerran täynnä! Onneksi tajusin hankkia lipun ajoissa.