Alice löytää siivekkään ystävän

Kun vierailin Alicen luona, hän vei minut olohuoneeseen. Seinillä oli rivissä kehystettynä paljon vanhoja valokuvia. Muiden joukosta erottui värikuva, jossa Alicen kädellä istuu tiira. Alice halusi kertoa minulle kuvaan liittyvän tarinan.

Alicen ystäväpiiriin kuului myös luonnossa vapaana eläviä eläimiä. Kuten tämän tiiran lajitoveri, joka toi paljon iloa Alicen elämään.

Eräänä kauniina kevätpäivänä aurinko kultasi säteillään koko saaren ja mereen heijastuva auringon kilo sai aikaan näyn: aivan kuin veden pinnalle olisi asetettu miljoonia timentteja, joihin osuessaan valo sai ne sädehtimään ja tuikkimaan kuin taivaan tähdet.

Alice istui kotonaan Jungfruskärissä ja ihaili tätä luonnon omaa näytelmää. Tähän kauniiseen maisemaan ilmestyi lintu, joka naulitsi Alicen katseen itseensä. Lintu kaarteli talon pihalla edes takaisin ja siirtyi aina välillä lekuttelemaan ikkunan eteen. Hetken linnun käytöstä ihmeteltyään hän ymmärsi, että linnulla oli jotakin asiaa. Alice meni ulos puutarhaan. Lintu lensi alas rantaan ja Alice loikki perässä. He päätyivät rannalle kalan perkaus pöydän luokse. Vedessä oli puulaatikossa aamulla ongittuja kaloja. Alice nosti laatikon kantta, valitsi kaloista pienimmän, otti sen käteensä ja nosti kätensä ylös. Tiira teki salaman nopean iskun ja poimi kalan Alicen kädestä. Sen nielastuaan se palasi Alicen luokse, seisoi pöydän päällä, keikutteli päätään ja katsoi Alicea pienillä silmillään. He aloittivat keskustelun.
Kun Alice tämän jälkeen lähti kävelemään rannalta pois, hän tunsi jonkun koskettavan olkapäätään. Tiira laskeutui siihen. Tästä alkoi Tiiran ja Alicen vuosia kestänyt ystävyys.

Tämä oli ensimmäinen tiira joka saapui joka vuosi keväällä Jungfruskäriin. Se ilmestyi aina samoihin aikoihin Alicen ikkunan taakse. Sen jälkeen Alice meni alas rantaan ja lintu lensi hänen olkapäälleen. Sama näytelmä toistui vuosikausia.