Vihdoinkin Alice!

Olen saanut siirrettyä Alicen haastattelut digitaaliseen muotoon. Jouduin tekemään työn yöllä, koska en tahtonut että tallenteisiin siirtyy ylimääräisiä ääniä. Öisin onkin rauhallista ja hiljaista. Viime yönä onnistuin kuuntelemaan kokonaisen nauhan nukahtamatta. Perjantain ja sunnuntain välisenä yönä nukahdin, sillä kun kuuntelin tallenteen sen lopussa kuului ainostaan kevyttä hengitystä. Minä en ainakaan kuorsaa!

Löysin internetistä ohjelman, jonka avulla pystyn käsittelemään ääntä. Uskon, että sen avulla saan kirjoitettua Alicen haastattelun kaikki kohdat muistiin. Hän on ehdottomasti tämän tarinan keskushenkilö. Aloitin toimittajan urani avustajana Yleisradiossa, joten kaikki tällainen äänten kanssa pelaaminen on ollut osa minua jo vuosikausia.

 Tässä hieman Alicen puhetta graafisessa muodossa.

Muistan kuin eilisen päivän sen, kun menin Alicen luokse kylään. Olin ottanunut jo etukäteen yhteyttä hoitokodin johtajaan Houtskarissa ja sopinut tapaamisesta. En pystynyt sopimaan asiasta suoraan Alicen kanssa, sillä hänen kuulonsa oli huonontunut radikaalisti. Silloin en vielä tiennyt että kaikkien huonosti kuulevien ihmisten kanssa kannattaa käyttää huulipunaa, koska he lukevat yleensä huulilta. En myöskään tiennyt, että hän tulee dementoitumaan. Enkä tiennyt sitäkään, että tulen opiskelemaan itse musiikkiterapiaa ja erikoistumaan muistisairaisiin ihmisiin.

Löysin Alicen asunnon helposti. Hän asui rivitalossa. Minua jännitti aivan tuhottomasti se, kuinka selviän hänen kanssaan. Olin kyllä petrannut ruotsinkielen taitoani keskustelemalla suomenruotsalaisten kavereideni kanssa ruotsia aina 15 minuuttia kerralla eri kahviloissa. Minulla on aina ollut useita ruotsinkielisiä ystäviä ja olin nuoruudessani jopa naimisissakin suomenruotsalaisen kanssa. Ymmärsin, mutta puheen tuottaminen ruotsiksi oli minulle vaikeaa.

Alice avasi oven ja otti minut sydämellisesti vastaan. Hän oli pitkä, karismaattinen, ystävällinen, valloittava, iloinen ja eloisa. Pidin hänestä heti. Huomasin kuinka paljon hän oli odottanut tätä tapaamista minun, tuntemattoman ihmisen kanssa. Alice oli kattanut keittiön pöydän kukkuralleen erilaisia suklaakeksejä, kakkuja, pullaa, pikkuleipiä ym. Hän yritti selvästikin hukuttaa minut niihin.

Oi ihana Jungfruskär!

Tunteet nousevat pintaan uudestaan

Olin edellisenä päivänä lähtenyt Helsingistä aamuyöllä matkaan ja nukkunut yöllä koiran unta vain muutaman tunnin, joten kolmen tunnin haastattelun jälkeen olin aivan puhki. En enää pystynyt seuraamaan tarinoita, mutta pidin nauhurin päällä ja juttuahan piisasi.

Kun kuuntelin haastattelua, niin kaikki haastattelun aikana tuntemani tunteet nousivat pintaan: niin paljon lämpöä, iloa ja valoa. Haikeutta. Rakkautta. Ymmärrystä. Tunnen onnea. Alicen haastattelu on ehdottomasti paras näistä kaikista jungfruskäriläisten saarella syntyneiden alkuperäisaukkaiden haastatteluista.

Alice esitteli minulle vierailuni aikana myös kukkiaan, ja yhden kohdalla hän pysähtyi ja sanoi: katso, tämä on aivan kuin minä. Näin tulee käymään jokaiselle meistä. Alicella oli hyvä uljas ryhti, hän kantoi itsensä hyvin, mutta sanoi minulle myös, että seuraavan kerran kun tavataan, niin hänellä on rollaattori. Hänellä oli loistava huumorintaju.