Iloinen yllätys Mouhijärvellä

Perjantai-iltana minua oli Tampereen bussiasemalla odottamassa ystäväni Mauri. Olimme tavanneet viimeksi syksyllä 2006 ja silloinkin mökkeilimme viikonlopun uskomattoman kauniissa maisemissa. Oli ihanaa päästä rentoutumaan. Tosin takaraivoni uumenissa jyskytti jatkuvasti Maarianhamina ja se, mitä tulee tapahtumaan. Olisi niin täydellistä päästä hoitamaan projektia eteenpäin, edes pienimuotoisen tapaamisen merkeissä. Onneksi on olemassa nämä nykyajan kännykät ja muut mediavehkeet. Päätin tarkastaa sähköpostini vasta sunnuntai-aamuna. Olin todella loman tarpeessa, enkä tahtonut pilata sitä jatkuvalla stressaamisella siitä, päätyisinkö Maarianhaminaan vai en.

Yöllinen souturetki vei minut kauneuden ääreen.

Olin odottanut hieman jännittyneenä tätä viikonloppua, sillä edellisestä tapaamisesta Maurin kanssa oli jo niin kauan. Mutta turhaan. Vaihdoin tilaa hetkessä mökki-moodiin, joka tarkoittaa minun kohdallani saunomista, kalastamista, uimista ja ehkä kylilllä käyntiä. Koska eläminen on maaseudulla niin verkkaista, niin aika katosi nopeasti. Sitä ei oikeastaan ollut. 

Järvimaisema on minun lapsuuteni maisema. Vietin usein kesälomalla aikaa järvenrannoilla vanhempieni ja isovanhempieni kanssa. Saaristohulluus iski minuun vasta aikuisena.Olin toki käynyt joissakin saarissa Espoon, Sipoon ja Helsingin merialueilla. Ratkaiseva käännös tapahtui kun vierailin Jungfruskärissä ensimmäistä kertaa vuonna 1996. Se muutti elämäni.

Tahdon nähdä joka kesä soutuveneen puisen airon.

Kun olin purkanut matkalaukusta mökkivaruste -osuuteni, huomasin että minulla on mukana vain yksi pusero, eli meidän oli lähdettävä kylille etsimään vaatteita. Kun ajelimme pois päin mökiltä niin Mauri esitteli minulle mielenkiintoisen talon, jossa eräs mies pitää yksityistä museota ja pukeutuu egyptiläisiin asuihin ottaessaan vieraita vastaan. 

Pidän siitä että maailmasta löytyy “suuria” persoonallisuuksia. En kuitenkaan tahtonut maksaa sitä summaa, mitä kiertokäynti maksaa. Minulle riitti vilkaisu pihamaalle.

Täälllä voi käydä ihastelemassa Faaraon aarteita. Lisätietoa: Villa Royal

Löysin tältä kirpparilta kipeästi tarvitsemani paidan.

Ammuuu!

Kun ajelimme takaisin päin, huomasimme lauman lehmiä. Niitä oli muutenkin näkynyt tämän reissun aikana todella paljon. En olisi uskonut, että näen koskaan enää suomen maanteiden varsilla yhtä paljon lehmiä kuin lapsuudessani. Pyysin Mauria pysäyttämään auton ja hyppäsin ulos ammumaan lehmille ja heti tuli liikettä. Jouduin hyppäämään ojan yli ja vastassa oli nokkosia sekä sähköaita. Eli aivan ilmaiseksi ei tätäkään ystävyyttä solmittu.

Maassa makaava valkoinen vasikka oli juuri syntynyt. Se nousi meidän läsnäollessamme ensimmäisen kerran jaloilleen.

Upeat korvikset! 

Oho! Yllätys! Wau!

Aina toisinaan hipelöin kännykkääni hermostuneena: pitäisikö kuitenkin vilkaista josko Ahvenanmaalta olisi tullut mitään viestiä. Lauantaina sitten en enää kestänyt, vaan katsoin nopeasti sähköpostiani. Olin saanut viestin Anu Jokiselta. Hän kirjoitti olevansa esimiehenä pienessä Folkhälsanin dementiakodissa Maarianhaminassa. Anu oli myös lomalla, mutta ilmoitti että aina löytyy aikaa kiinostavan asian ilmettyä. Vastasin tietenkin heti! Siis sittenkin! Hän tulisi satamaan vastaan ja veisi minut vierailulle dementiakotiin. Olin niin iloinen! Anu keskeyttäisi lomansa tarvittaessa kahdeksi päiväksi, jos haluaisin sitä. Olin jo luopunut toivosta ja päättänyt mennä laivalla suoraan Ruotsiin. Ihmeiden aika ei ole ohitse!

Relaxing

Jatkoimme mökkeilyä ja täytimme ilmapatjan ja seilasimme sillä järvellä. Sitten Maurilla välähti: voisimme sitoa virvelin siiman kiinni laituriin, että pääsisimme helposti kelaamalla takaisin mökille. Tuumasta toimeen. Homma toimi.

Ilmapatja toimi myös kalastajan veneenä.

Lauantai olikin onnenpäiväni. Emme saaneet mitään saalista verkoilla, mutta katsikasta löytyi pari haukea. Mauri nappasi vielä yhden virvelillä. Pikkukalat päästimme takaisin järveen.

Osa lauantain saaliista.
kuva: Mauri Huhtakangas

Pääsin myös perkaushommiin -edellinen kerta olikin yli kaksi vuotta sitten.
Kuva: Mauri Huhtakangas

Mökkiloman lopuksi tiskasin sunnuntain ja lauantain välisenä yönä. Ilmassa oli sumua ja suurta odotuksen tuntua. Oli hieman vaikea nukahtaa, sillä päässäni pyöri vaikka minkälaisia kuvia liittyen Maarienhaminan vierailuun. Harmitti, että olin unohtanut kotiin Markku Veijalaisen taltioinnin ensimmäisestä työharjoittelustani. Se on 90-vuotiaan Liisan ensikonsertti hoivakoti Oprissa ja Oleksissa. Pitäisi olla pirteä seuraavana päivänä, mutta sen hokeminen ei ainakaan tuonut unta. Onneksi muistin ja tajusin että minulla olisi aikaa nukkua bussissa sekä laivassa. Nukahdin heti.

Viimeinen tekoni ennen Ahvenanmaan vierailua.