Maarianhaminassa

Satamassa minua oli vastassa Folkhälsanin hoivakodin johtajana työskentelevä Anu Jokinen. Tunnistin hänet punaisista housuista ja tummista lyhyistä hiuksista. Hän hymyili. Ja oli lähtenyt kesken lomiensa tapaamaan minua.

Kurvasimme autolla vauhdikkaasti Allaktivitetshusetin pihaan. Jokinen oli tavattoman energinen ja innostunut. Hän oli ollut perustamassa tätä hoivakotia yhdeksän vuotta aikaisemmin ja hänen silmänsä loistivat kun hän kertoi työstään. Tiesin heti että se merkitsi hänelle valtavasti. Arvostan sitä. On ihanaa tavata ihmisiä jotka osaavat olla sataprosenttisesti läsnä.

Minulle tarjottiin Maarianhaminassa myös kahvia. Huomaa hieno kuppi!
Tässä hoivakodissa asukkaiden arvostus tulee esiin myös astioiden laadussa.

Dementiatyön taitelijoita

Se kuinka Jokinen kertoi työstään ja suhtautumisestaan muistisairaisiin ihmisiin, loi eteeni uuden maailman. Se on kiinnostava maailma ja olen kiitollinen, että pääsin vierailemaan siellä. Olen tutustunut viime vuosien aikana tasan kahteen muuhun henkilöön, jotka ovat tehneet jollakin tavalla samankaltaisesti työstään muistisairaiden kanssa taidetta. Tässä yhteydessä tarkoitan taiteella sitä, että ihmisellä on visioita ja hän niitä hyväksi käyttäen luo uuden maailman. Siihen tarvitaan paljon rohkeutta ja luovuutta. Ehkä myös hieman hyvää onnea. Ja tämä uusi maailma näyttäytyy elävänä ja siinä elävät ihmiset ovat todellisia: lihaa ja verta. Se mitä tässä elävässä taideteoksessa tapahtuu, on tärkeää. Sillä siellä tapahtuu asioita, joista yhä useampien ihmisten olisi hyvä saada tietää, koska niillä on merkitystä.

Ensimmäinen kohtaamani taiteilija oli Taina Semi, joka on mm. perustanut Oprin ja Oleksi Oy dementiakodin. Hän toimii myös dementiatyön kouluttajana. Mielenkiintoinen yhteensattuma, mutta hänkin tuli omalla ajallaan tapaamaan minua, kun menin esittämään ideani muistisairaiden sävellyttämisestä Opriin ja Oleksiin. Semi oli jo lopettanut työskentelynsä siellä silloin. Hän pyysi myös päästä seuraamaan työskentelyäni. Annoin luvan, kun hän lupasi olla hiiren hiljaa. Semi on , rohkea taistelija ja voimakas persoona.

Toiseen taiteilijaan tutustuin Helsingin Alzheimer -yhdistyksessä ja hän on sen pitkäaikainen toiminnanjohtaja Pertti Riihelä. Muistisairaat ihmiset rakastavat häntä. Ainakin niissä kohtaamisissa mitä minä näin. Riihelä pystyi esimerkiksi luomaan päiväpaikan ruokasaliin tunnelman, joka oli kuin suoraan jostakin Hollywood-filmistä. Olin todistamassa tätä useaan otteeseen. Ja kuinka hän sen teki? Huomaavaisuudellaan ja lähestymällä ihmisiä samalta tasolta, ei ylhäältäpäin tuomitsevana ja kaikkitietävänä. Kun hän otti pienet lasislliset cherryä eräänkin vanhemman rouvan kanssa, niin taika alkoi toimia heti. Riihelä on tyylikäs, charmikas, ja hän on herrasmies. On ihanaa kun ihmiset tuntevat olevansa arvokkaita.

Maarianhaminan hoivakodissa oli paljon samaa kuin Oprissa ja Oleksissa sekä Helsingin Alzheimer -yhdistyksen päiväpaikassa. Se rakkaus,välittäminen ja läsnäolo. Mutta on erilaistakin. Vielä en osaa sanoa mitä. Ja jos totta puhutaan, niin en ole kovinkaan innostunut vertailemaan näitä paikkoja keskenään.

Greta Sundström vauhdissa.

Hoivakodissa vieraili maanantaina muusikko Greta Sundsrtöm, joka on todennäköisesti laulattanut myös Alicea. Sundström nimittäin vierailee säännöllisen epäsäännöllisesti kaikissa Ahvenanmaan hoitokodeissa sekä vähän kauempanakin, esimerkiksi Houtskarissa.

Keskustelin Sundströmin kanssa ruotsiksi. Pakko myöntää, että se oli haastavaa. Minulla on todella paljon oppimista...hmmm...........ehkäpä Journalistiliiton Svenska klubben ei nyt ihan riitä........

Greta Sundström on hanuristi ja täytyy sanoa että liikutuin oikein kunnolla pitkästä aikaa kun seurasin hoivakodin asukkaita musiikkituokion ajan. Lauloin toki itsekin mukana.

Ensimmäinen yhteislaulu oli tämä. Sjösala -vals saa minut aina niin hyvälle tuulelle!
Oliko kysymyksessä enne eli etiäinen?

Jokinen esitteli minulle kodin tilat ja yhden asukkaan huoneen. Käytävällä asukkaita tuli vastaan. Heidät kohdattiin rakkaudella. Kun olin seurannut työntekijöiden suhtautumista asukkaisiin sekä asukkaita erityisesti yhteislaulun ja kahvin aikana, olin vakuuttunut, että pystyisin työskentelemään siellä.

Rehellisyys maan perii

Lopuksi vetäydyimme pieneen toimistohuoneeseen keskustelemaan. Asia oli selvä. Sovimme käytännön järjestelyistä. Sain huippuluokan palvelua: minulle etsittiin Tukholmaan menevä reitti ja aikataulut sekä vielä jatkotyhteys Ruotsiin Växbohon, jonne olin menossa seuraavaksi. Jokinen kyyditsi minut satamaan ja rantaravintolassa istuessani ihmettelin kuinka nopeasti kaikki olikaan käynyt. Olin ollut rehellinen. Riitän loistavasti juuri sellaisena kuin olen.

Tästä tulisi vielä hyvä! Olen innostunut! Pääsen tekemään jotain uutta.
Sanoin kyllä senkin, että jos homma ei onnistu, niin sitten ei. Mutta vanhaa ajatusta nuoruusvuosiltani lainaten: Voi olla että jos en nyt yritä/tee sitä, tulen katumaan sitä vanhana loppuikäni.

Anu Jokinen saattoi minut satamaan.