Tässä
blogikirjoituksessa ei ole kuvatekstejä lainkaan. Koska nämä kuvat
eivät niitä tarvitse. Olen muutenkin kyllästynyt turhiin selityksiin.
Kävimme
tänään nuoremman lapseni kanssa Gåsgrundetissa, joka on Espoon
kaupungin kaukaisin ja kaunein ulkoilusaari. Minun mielestäni. Kun
katselin aurigon kilossa kimmeltävää merta veneestä ja pieniä
luotoja, iski ikävä Jungfruskäriin. Olosuhteista johtuen minun on
mahdotonta olla siellä juuri nyt.
Matkalla
tapasin vanhan ystäväni kirkon piiristä. Hän oli saattamassa
minua, kun kävin viimeksi Jungfruskärin talkooleirillä keväällä
2013.
Hengelliset
asiat ovat olleet viime aikoina läsnä elämässäni kirjojen
kautta. Sain tänään luettua saaressa loppuun Iulia De Beausobren kirjoittaman kirjan Liekki Lumessa. Se kertoo ortodoksisen Sarovin
luostarin ihmeidentekijän pyhittäjä Serafim Sarovilaisen elämäntarinan. Kertomus tempasi minut mukaansa ja sai minut
miettimään omaa suhtautumistani tähän maailmaan ja elämääni.
Sekä kirjoittamiseeni.
Vaatii
hieman kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, että jaksan
viedä tämän Jungfruskärin projektini loppuun. Uskon nyt
kuitenkin, että tälläkin on joku takoitus, mitä en itse edes
vielä tiedä.
Pelkään
ja olen epävarma samaan aikaan kun olen innoissani ja toivorikas.
Kuvasin
tänään Gåsgrundetissa 17-vuotiasta tytärtäni ja nyt otoksia
katsellessani olen tyytyväinen lopputulokseen. En tahdo selittää
kuvia millään tavalla. Katsoja saa itse antaa niille oman
sisältönsä.
Samalla tavalla minun tulisi nyt uskaltaa jatkaa romaanin kirjoittamista. Siis vain
kirjoittaa juuri niin kuin minä kirjoitan ja antaa romaanihenkilöiden syntyä vapaasti. Minun tulisi uskaltaa heittäytyä näiden eri henkilöiden nahkoihin vain niin kuin minä teen sen. Ja
järjestää aikaa kirjoittamista varten. Joka päivä. Aivan kuin menisin joka
päivä töihin. Muuta en voi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti