Painimatsi musiikin ja Sibelius Firstin kanssa

Olen vihdoinkin päässyt "eroon" melodianpätkästä, joka alkoi soida päässäni Jungfruskärin eteläkärjessä syksyllä 2003. Otin valokuvankin muistoksi tästä tapahtumasta, joka oli minun elämässäni tuolloin hyvin poikkeuksellinen. Kirjoitin melodian tupakkiaskin kanteen ylös siten, että muistaisin sen vielä mökille päästyäni. Tuuli oli noussut jo myrskyksi ja alkoi olla jo kiire kohti kotimökkiä. Myrsky voimistui niin, että jouduin aina suunnistamaan seuraavan puun tai pusikon luokse, mistä saisin tukea. Pääsin hiekkarannalle ja sieltä jouduin kulkemaan metsän kautta tielle. Kuulin kovaa huminaa, katkenneiden oksien rytinää ja sitten aivan edessäni kaatui iso puu. Minulle tuli kiire. Salamoi. Kuin ihmeen kaupalla löysin tielle. Juoksin niin kovaa kuin ikinä pystyin. Ja sitten vielä lehdon kautta mökille. Pääsin perille elävänä. Minulle tuli kiire: oli tärkeää saada melodia kirjoitettua oikein muistiin. Olin ottanut mukaani puisen huilun ja sain sitä avuksi käyttäen melodian kirjoitettua nuoteiksi. Nyt kannattaa muistaa, että tuohon aikaan en ollut vielä suorittanut musiikin perustutkintoa enkä opiskellut musiikkiterapiaa. Lapsuuden pianotunneista ja aikuisiällä aloittamastani ortodoksisen kirkkomusiikin harrastamisesta oli tietenkin hyötyä.

Eräs versio näkyvissä. Lattialla oleva paperiläjä ei näy onneksi kuvassa.

Tämän kappaleen tarina jatkui niin, että tein siitä ensin pianokappaleen. Minun oli tarkoitus esittää se Tuusulan kirkossa vuonna 2007, mutta sairastuin. Olin soittanut kappaletta aikaisemmin jo ystävilleni, mutta varsinainen julkinen esittäminen jäi väliin. Mielessäni alkoi pyöriä myös muita melodioita ja musiikkia, jotka eivät jättäneet minua rauhaan ennen kuin sain kirjoitettua ne paperille ja soitettua ulos. Tämä vaivasi niin, että lähdin opiskelemaan sävellystä. Aloitin ensimmäisestä kappaleesta ja sitä tutkittuaan Ilkka Von Boehm ehdotti, että sovittaisin sen pienelle orkesterille. Se oli minulle hyppy tuntemattomaan. Ja vaati paljon työtä. Nuorin lapseni soitti tuolloin viulua musiikkiopistossa ja oli kuullut minun soittavan kappaletta pianolla. Hän soitti minulle melodian. Kun kuulin sen, niin tiesin: viuluja, sello ja huilu. Puhuin jo musiikkiopiston opettajan kanssa ja hän sanoi, että uusi musiikki on aina tervetullutta. Tyttäreni tahtoi soittaa ykkösviulun. No, minä sain työn tehtyä, mutta sinä aikana lapseni viulunsoitto oli mennyt tauolle. Jäin odottamaan, että tyttäreni tarttuisi viuluunsa, mutta soittopeli makaa edelleen tämän työhuoneen kirjahyllyn päällä.

Niinpä tästä melodian pätkästä, jonka kuulin juuri ennen myrskyä, muodostui kappale pienelle jousiorkesterille. Tämän vuoden alussa tuli hetki kaivaa se esiin "naftaliinista". Toivon, että teos voitaisiin kantaesittää toukokuun lopussa, projektini Folkhälsanin hoivakodin osuuden loppujuhlissa. 

Eteenpäin elämässä

Eilen sain kirjoitettua kirjeen (på svenska) valmiiksi henkilölle, jolle olin luvannut lähettää teoksen tutustumista varten. Ajattelin että musiikkiteoksen muuttaminen PDF-tiedostoksi olisi pikku juttu. Valmistauduin jo lähettämään sen samalta istumalta. Vielä mitä! Teoksen kopioita oli valtavat määrät ulkoisella kovalevylläni. Sain uuden tietokoneen viime vuonna ja silloin tallensin kaikki tärkeät tiedostot. Muistan hyvin, kuinka sävellyksen opettajani Ilkka kehoitti minua useaan otteeseen merkitsemään eri versiot selvästi. En ollut noudattanut hänen neuvoaan. Alkoi etsintäretki.

Hmmmmmmmmm..................................

Löysin mielestäni aika viimeisen version, se oli tallennettu vuonna 2009. No niin...sitten vain lusikka kauniiseen käteen ja asensin Sibelius Firstin  koneelleni. Se oli helppoa. Mutta PDF-tiedoston luominen ei onnistunutkaan. Selasin ohjekirjaa edestakaisin ja kokeilin. Lopulta onnistuin ainoastaan lataamaan koneelleni jonkun ihme ohjelman, joka avaa heti Explorerin kun käynnistän jonkun teoksen kuuntelemisen Sibeliuksen kautta. Meni yöunet ja pääsin sänkyyn vasta kolmen kieppeillä.

Aamulla, siis keskipäivällä, herätessäni aloin valmistautumaan Jorma Pilkkeen tapaamiseen. Meillä oli suurenmoinen palaveri Ekbergillä ja sain Runebergin tortun lisäksi taas paljon ajateltavaa. Kahvilasta suunnistin muusikkoystäväni luokse, johon otin hädissäni yhteyttä. Hän pelasti minut, vaikka mukanani muistitikulla oli "väärä" versio. Saimme sen kuitenkin korjattua hyvin nopeasti.  PDF-tiedosto oli valmis hetkessä. Kotiin päästyäni lähetin kirjeen ja liitetiedostona teoksen. Nyt minulla on mielenrauha ainakin tämän asian suhteen!