 |
| Alicen talon avain. (Copyright: Lumikki Laine) |
 |
| Miehet olivat jo aloittaneet Alicen uudemman talon katon korjaamisen. (Copyright: Lumikki Laine) |
 |
| Lennart vauhdissa. (Copyright: Lumikki Laine) |
Alicen uudempi talo oli sisutettu melko vaatimattomasti, mutta tyylikkäästi. Seinillä olevissa tauluissa oli enimmäkseen lintujen kuvia. Muistan Alicen kertoneen minulle että hänellä oli ystävänä tiira, joka palasi joka kevät Junfruskäriin. Kun lintu lennähti Alicen olkapäälle, niin kevät oli saapunut saarelle.
 |
| Alicen aloittama kirjoitus. (Copyright: Lumikki Laine) |
Alicen uuden talon etukuistilla oli kolme vanhaa kapsäkkiä, joisa yhdessä oli kirjalehtiö. Selailin lehtiötä, mutta en löytänyt mitään mainittavaa uutta tietoa sen sivuilta. Myöhemmin kun palasin talolle, niin kaksi vanhoista kapsäkeistä oli täynnä rakennusjätettä. Ehdin pelastamaan kolmannen itselleni ja täytin sen asiaankuuluvilla aarteilla. Lennart osaa kyllä arvioida mitkä tavarat ovat kulttuurihistoriallisesti säilyttämisen arvoisia. Kysyin hänen mielipidettään myös muutamasta Alicen vanhassa talossa olevasta esineestä.
 |
| Tämä täyttyi rakennusjätteellä. (Copyright: Lumikki Laine) |
 |
| (Copyright: Lumikki Laine) |
 |
| (Copyright: Lumikki Laine) |
Alice oli selvästi aloittanut jonkun tekstin kirjoittamisen, mutta ei ollut päässyt otsikkoa pidemmälle. Suurin toivein kääntelin kirjelehtiön sivuja. Sisällä talossa oli kaksi kammaria ja pieni keittiö. Olen kuullut useilta jungfruskäreläisiltä, että Alice oli vanhempiensa tavoin hyvin vaatimaton ja ystävällinen ihminen. Keittiössä roikkui kaksi esinettä, joista toisen tunnistin heti: meillä oli samanlainen mattopiiska lapsuudenkodissani 1970-luvulla. Toinen herätti uteliaisuuteni. Kun kysyin asiaa Lennartilta, hän alkoi puhuaan minulle raamatusta.....mieleeni putkahti sana ies, mutta minulla ei ollut aavistustakaan millainen esine on kyseessä.....sen käyttötarkoitus selvisi minulle kun sain havainnollisen esityksen sen tiimoilta.
 |
| Tuttu ja tuntematon, (Copyright: Lumikki Laine) |
 |
| Lennart havainnollistaa ikeen käyttöä. (Copyright: Lumikki Laine) |
Saaren läpi kallioille
Alicen uusi talo oli nopeasti tutkittu. Heitin repun selkääni, nappasin käteeni Alicen vanhan ruskea kapsäkin (Lennartin luvalla) ja suunnistin rantakallioille. Muistin niiden olevan mahtavaa nähtävää. Olin viimeksi liikkunut saarella vapaasti kymmenen vuotta sitten. Aika nopeasti törmäsin ylhäällä Hamnön kalliolla sijaitsevaan ruorihyttiin, jonka valokuvaaja Kaius Hedeström toimitti paikalle vuosikausia sitten. Siellä sitä saattaa maistella turvallisesti virvoitusjuomia ja katsella merelle.
 |
| Ruorihytin sisältä on merinäköala. (Copyright: Lumikki Laine) |
 |
| Täällä on hyvä rentoutua. (Copyright: Lumikki Laine) |
 |
| Katajat ja muut pusikot ovat kasvaneet aika lailla kymmenessä vuodessa. (Copyright: Lumikki Laine) |
 |
| Siitä sitten reippaasti lävitse! |
Tällä reippailulenkillä housuni repesivät useista eri kohdista. Katajikot ja ruusupensaat eivät tunne armoa niiden läpi tunkevaa olentoa kohtaan. Sää vaihteli saaristolle tyypillisellä tavalla - enimmäkseen oli harmaata, tuuli kovaa ja vettä satoi runsaasti. Koin yllätyksen, kun huomasin yhtäkkiä seisovani rotkon ääressä. Samanlainen kalliossa oleva aukko löytyy Stora Landetin puolelta. Kaikilla armeijan hallussa olleilla saarilla kannattaakin liikkua varoen. Jos putoaa yllättäen suoraan kallioon räjäytettyyn kuiluun alaspäin monta metriä, niin siinä saattaa käydä huonosti.
 |
| Yllätys. (Copyright: Lumikki Laine) |
 |
| Veneiden hautausmaa (Copyright: Lumikki Laine) |
 |
| Kivipää (Copyright: Lumikki Laine) |
 |
| Ruohosipuli kukkii (Copyright: Lumikki Laine) |
 |
| Etelärantaa (Copyright: Lumikki Laine) |
 |
| Kallioon hakattu kuva (Copyright: Lumikki Laine) |
 |
| (Copyright: Lumikki Laine) |
 |
| (Copyright: Lumikki Laine) |
Katselin myrskyä, lokkien kalastamista ja tunsin tuulen voimakkaan hyväilyn kasvoillani. Ajatukseni liitivät rakkaani luokse, joka on jossakin. Kunpa voisin jakaa tämän hänen kanssaan, mutta kun en voi. Tämä retki minun on tehtävä yksin. Minulla on hyvä kehomuisti. Pystyn tuntemaan hyväilyt kehollani jälkeenpäin, maistamaan suudelmat ja vajoamaan muistojeni avulla rakkauden transsiin. Mietin Alicea ja sitä, oliko hän ollut syvästi rakastunut milloinkaan. Kuulin eräältä taholta että hänellä olisi ollut joku sotilas elämässään. Mies, joka lähti sotaan eikä koskaan palannut. Tiedonantaja itsekin epäili sen todenmukaisuutta. Saaristossa tarinat naisista joiden miehet hävisivät sodan kitaan ovat tavallisia. Asia jäänee ikuiseksi arvoitukseksi.
 |
| (Copyright: Lumikki Laine) |
Tuuli tyyntyi ja sade muuttui ohueksi tihkusateeksi. Olin kuitenkin jo läpimärkä. Liukkaita kallioita pitkin käveleminen on taitolaji. Eteenpäin kulkiessani ja kantaessani Alicen vanhaa kapsäkkiä kädessäni, tunsin olevani kuin elokuvassa. Mitä tämä nainen tekee täällä sateisilla kallioilla kädessään kuolleen naisen vanha matkalaukku? Miksi hän vaeltaa hymyillen? Mitä muistoja laukku kantaa mukanaan? Minne näkymättömät muistot vievät?
 |
| (Copyright: Lumikki Laine) |
 |
| Kummelit ovat vanhoja merimerkkejä. Tämä löytyy Hamnön pohjoispäädystä. (Copyright: Lumikki Laine) |
Kello oli jo todella paljon. Tiesin, että Alopaeusten lapsenlapsi puolisoineen oli tullut saarelle. Eila soitti ja kysyi tahdonko ruokaa. Tietenkin tahdoin! Mutta vielä oli matkaa heidän tilalleen. Yleensä hypin kevyesti pitkin kallioita, mutta nyt ne olivat jo niin liukkaat, että oli pakko suunnistaa katajikkojen läpi. Rits säts ja housut repesivät lisää. Vihdoin näin tutun pikkulan. Se onkin ainoa ulkohuussi jossa on vieraskirja! Sade piiskasi armottomasti edelleen kun astelin huvilaan. Vettä valuva olemukseni herätti hilpeyttä. Siinä minä seisoin kuin uitettu koira vanha kapsäkki kädessäni. Pöytä oli jo katettu. Olin liian märkä sisästiloihin. Ratkaisimme asian siten, että riisuin kaikki märät vaatteet pois ja sain päälleni kylpytakin. Olin hieman vaivaantunut, mutta tilanne huvitti. Siinä sitten kilistelimme ja lauloimme pari suomenruotsalaisille tyypillistä snapsilaulua ennen ruokailua. Tunnelma oli hilpeä. Tuntui kuin olisin aterioinut täällä viikko sitten vaikka edellisestä kerrasta oli vuosia. Eilan ja Tomaksen lapsenlapsi Niklas sekä hänen puolisonsa Julia näyttivät aivan teini-ikäisiltä. Minun oli vaikea käsittää että he ovat olleet jo seitsemän vuotta naimisissa. Aikaa kuluu niin nopeasti kun sitä ajattelee jälkikäteen. Jossakin vaiheessa minäkin ymmärsin että elämä ei ole ikuista täällä maan päällä.
 |
| Eila ja minä (Kuva: Niklas Alopaeus) |
 |
| Iloinen seurue Jungfruskärissä: Niklas, Tomas, Eila ja Julia. |
Ruokapöydän keskustelut liikkuivat kaikessa mahdollisessa maan ja taivaan alla, välissä ja päällä. Eila on saaristolainen ja sain kuulla, että Tomasta ei ole vieläkään hyväksytty houtskarilaisten saaristolaisten maailmaan sisälle. Hän on ulkopuolinen ja todennäköisesti ei ehdi tämän elämän aikana siitä miksikään muuttua. Suomenruotsalaisten ihmisten yksi parhaita puolia on ehdottomasti iloisuus, avoimuus ja keveys - ainakin näiden ihmisten. Illan päätteeksi oli aika vetää vielä kosteat kamppeet päälle ja lähteä takaisn "kotiin" Stora Landetin puolelle vartiotupaan. Minua odotti takkailta omassa seurassani. Niklas vei minut veneellä armeijan laiturille ja nappasi vielä muutaman kuvan minusta.
 |
| Tämän kuvan halusin itsestäni. (Kuva: Niklas Alopaeus) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti