Rakas Jungfruskär!

Heräsin ilman kellon soittoa viisitoista vaille kahdeksan! Vene lähti tasalta, joten kiire tuli. Survoin tajuttomalla vauhdilla kamat reppuun ja laukkuun, en ehtinyt edes pestä hampaita tai käydä vessassa. Tiesin että työmiesten on päästävä ajoissa saarelle töihin. Kuinka tämä oli edes mahdoillista ?!!!! Herätyskello hajosi osiin kun nostin sen lattialta, tarkastin vielä että kännykässä oli herätykset ja sen lisäksi rakkaani oli soittanut minulle kolme kertaa! Ehdin laiturille viisi minuuttia myöhässä. En nähnyt missään Jannea, jonka kanssa olin sopinut kyydistä. Sitten kun hän tuli paikalle, ymmärsin että hän oli toinen nuorista pojista. Täällä Houtskarissa on varmasti sellainen geneettinen perimä, että ihmiset eivät vanhene ulkonäöltä. Olin ihaillut jo edellisenä iltana Metsähallituksen uutta venettä Jungfrulinia.

Metsähallistuksen uusi vene.
(Copyright: Lumikki Laine)

Aamuauringon säteet saattoivat meidät matkaan.
(Copyright: Lumikki Laine)

Ilma oli odotusta täynnä ja auringon säteet kultasivat sen. Jannen mukana oli Stefan sekä nuorempi kesätyöläinen, jonka kanssa keskustelin matkalla. Saarimaisema muuttui luotomaisemaksi ja lopulta pelkäksi mereksi. Tämä uusi vene kulki todella tasaisesti, sen kannella oli nautinto ihmetellä luonnon laatua. Jungfruskäriin tulo oli kaunis. Kun lähestyimme saarta Kihdiltä ja vene lipui sen suojaan Hamnön ja Storalandin väliin, niin näky oli henkeasalpaava. Kuinka ihmeelliseltä tuo paratiisi näytti jälleen kerran!

Oi autuutta!
(Copyright: Lumikki Laine)

Veimme ensin traktorin Lennart Brunnsbergille, joka korjaa Alicen talon kattoa. Oli ihanaa tavata hänet. Aloin toipumaan ennalleni ja uskoni ihmisiin palautui. Janne ja Lennart edustavat minulle hyviä ihmisiä. En voi sanoa tuntevani heitä kovin hyvin, mutta molempien sympatia ja luontainen ystävällisyys tulivat nyt tarpeeseen. Edellisen illan tapaaminen oli ollut niin rankka minulle, koska jouduin voimakkaan agressiivisen vihan kohteeksi. Olen äärettömän herkkä ihminen. Mutta tunnen itseni ja osaan hakea tarvittaessa "korjausta" muualta. Halusin heti rynnätä Hamnöön tutkimaan Alicen taloja, mutta minun oli viisainta asettua ensin Storalandin puolelle residenssiini, joka oli tällä kertaa keskellä saarta sijaitseva vartiotupa. Olin aikaisemmilla reissuilla yöpynyt Bjonsissa, mutta siellä ei ole sähköä ja nyt tarvitsin sitä puhelimen lataamiseen ja tietokoneen kanssa työskentelemiseen.

Janne otti matkatavarani ja vei ne mönkijällä vartiotuvalle. Sinne on matkaa muutama sata metri. Kun pääsin laiturille ja astuin tielle, niin minut valtasi ihmeellinen rauha ja sisäinen lämpö. Kulkiessani eteenpäin ihailin niityllä tuulen mukana pehmeästi tanssivaa ruohoa, kukkia ja puita. Minulla oli vahva tunne että olin tullut kotiin. Ahvenanmaan kuukaudet eivät olleet vieneet Jungfruskärin tenhoa. Jossakin vaiheessa kuvittelin, että pääsen tästä saaresta "eroon" kirjan kirjoittamisen jälkeen. Nyt tiesin että sitä ei tule tapahtumaan niin kauan kuin elän. 

Näitä ruusuja kukki saaren joka kolkassa ja niiden vieno tuoksu leijui ympäriinsä.
(Copyright: Lumikki Laine)

Residenssini tällä Jungfruskärin reissulla: 5-6 h, keittiö ja 2 eteistä.
(Copyright: Lumikki Laine)

Hamnöön

Jungfruskär koostuu kolmen saaren ryhmästä: Storalandet, Hamnö ja Nölstö. Alice asui Hamnössä ja siellä on myös Eila ja Tomas Alopaeuksen tila. Eila on kasvifriikki ja tila on enemmän kuin mallikelpoisesti hoidettu. Luonnon kukkaniitty mykisti minut kauneudellaan ja lajien kirjolla. Olin jutellut aikaisemmin Eilan kanssa puhelimessa ja olemme myös chattailleet Facebookissa, ja tiesin että he olivat valmiita auttamaan minua. Soitin siis Eilalle ja sovimme treffit vanhalle armeijan laiturille.

Kapteeni Eila.
(Copyright: Lumikki Laine)

Emme olleet tavanneet kymmeneen vuoteen, mutta Eila näytti aivan samalta ellei jopa nuoremmalta. Myös hänen tapauksessaan kyseessä ovat houtskarilaisgeenit. Tämä on omaa tulkintaani, mutta pätee kaikkiin niihin muutamaan ihmiseen jotka tunnen täältä. Tuntui kuin olisin ollut täällä kylässä viime viikolla enkä vuosia sitten.

Alopaeuksilla on kaksi valkoista pientä eloisaa koiraa. Meistä tuli hyvät tuttavat, vaikka alussa ainakin toinen koirista pelkäsi minua. Istuimme yhdessä valoisalla kuistilla kahvilla ja minun oli niin helppo olla heidän kaikkien kanssa. Olohuoneen puolella sain katsottavaksi muutamia vanhoja piirustuksia, lehtiä ja valokuvia sekä kansiollisen vanhoja kortteja. Ne kaikki ovat löytyneet tästä talosta. Varsinkin korttikansio on valtavan upea.

Vanha joulukortti.

Pääsiäiskortti.

Eila on tehnyt suuren työn säästäessään ja laittaessaan tilalta löytyneet esineet järjestykseen. Hänen ansiostaan myös minäkin olen päässyt sisälle Junfruskärin kulttuuriin. Esineet kertovat paljon käyttäjistään ja piirrokset ja väritystyöt tekijöistään. Olen tavannut Eilan ja Tomaksen talossa syntyneet pojat (ovat nykyään jo yli 70-vuotiaita) ja haastatellut heidät molemmat heidän kodeissaan Ahvenanmaalla. Kun katson näitä esineitä, niin heidän lapsuuden kertomuksensa saavat paljon lisäväriä mielessäni.

Talosta on löytynyt myös isoja kasoja vanhoja lehtiä. 

Tomas ja Eila Alopaeus
(Copyright: Lumikki Laine)

Kuvien, almanakkojen, kirjojen ja esineiden ihmettelemisessä olisi mennyt vaikka koko loppupäivä, mutta minun oli jo aika lähteä Alicen taloille nuuskimaan kaikkea mahdollista ja mahdotonta.