Polkupyörällä Hyppeisiin

Hyppeisin kylässä sijaisivat aikoinaan Jungfruskäreläisten torppareiden isäntätalot. Torpparilaitos oli eräänlainen maanvuokrausjärjestelmä, jossa vuokra suoritettiin päivätyönä ja luontaistuotteina. Elämä ulkosaaristossa oli ankaraa ja isäntien vaatimukset saattoivat tuntua joskus kohtuuttomilta. Jungfruskär oli pieni kalastajayhdyskunta ja saarella oli niukasti rehua jo omallekin karjalle. Tuohon aikaan ei ollut olemassa nykyaikaisia veneitä, vaan veneitä kuljetettiin soutamalla ja purjehtimalla. Torpparivapautus toteutettiin Suomessa heti itsenäistymisen jälkeen vuonna 1918. Alice syntyi kaksi vuotta vapautuksen jälkeen eli hän ei elänyt tuota aikaa. Minä tunnen suurta mielenkiintoa Hyppeisin kylää kohtaan. Nyt minulla on nähtävänäni vanhoja valokuvia jopa torpparien ajalta Jungfruskäristä ja Hyppeisistä, joten pystyn hieman havainnoimaan kuinka maisema on muuttunut vuosien saatossa.

Olen kuullut useilta Jungfruskäressä kasvaneilta vanhemmilta henkilöiltä, että eräs heidän kurjimmista lapsuudenmuistoistaan liittyy siihen, kun he joutuivat vieraisiin taloihin asumaan koulunkäynnin takia. Jotkut lapset joutuivat eroon vanhemmistaan jo kahdeksanvuotiaina. Isäntäperheet Hyppeisissä kohtelivat lapsia suurimmaksi osaksi hyvin, mutta pienet lapset ikävöivät luonnollisesti kovasti vanhempiaan. Muistan elävästi Alicen kertomuksen siitä, kuinka hän lähti 10-vuotiaana hiihtämään sakeassa lumipyryssä kohti kotia. Kuin ihmeen kaupalla hän löysi perille Jungfruskäriin. Hyppeisin kouluvuodet näyttäytyvätkin minulle kollektiivisena traumana jungfruskärin lapsille.

Pyöräretki Hyppeisiin

Minua väsytti aivan armotttomasti painajaisten, huonosti nukutun yön ja arkistovierailun jälkeen, mutta tahdoin silti lähteä matkaan. Minun tulisi polkea rivakasti että ehtisin takaisin ajoissa iltapäivän bussiin ja kohti Turkua. Tunsin tuon vihaajani, enkelin, vihan koko ajan niskassani. Hän vaikutti mielestäni niin häiriintyneeltä, että pelkäsin häntä. Ja tämän takia halusin päästä mahdollisimman nopeasti pois koko paikkakunnalta. Eli ei muuta kuin menoksi. Laitan tähän pyöräilymatkani kuvina. Osa kuvista jääköön omiin arkistoihini, sillä en tahdo loukata kenenkään ihmisen yksityisyyttä.

Alla olevasta kartasta näkee pyöräilyreittini. Se alkaa tuosta kohdasta kuvan oikealla, missä lukee Houtskär ja jatkuu Hyppeisiin. Valokuvien joukosta löytyy myös tienviittoja. Laitan kuvat tähän siinä järjestyksessä kuin olen ne ottanut. Takaisintulomatkalla en ole enää kuvannut samoja kylttejä. Pyöräilin takaisin aivan samaa reittiä. Maisemat näyttävät tietenkin hieman erilaisilta kun tulee eri suunnasta.

Kartta: Google maps

Vuokrapyöräni.
(Copyright: Lumikki Laine)

(Copyright: Lumikki Laine)

Ajoin kylän läpi vievän tien loppun asti ja se päätyi minnekäs muualle kuin satamaan. Asettauduin tuuliselle laiturille ihailemaan maisemia. Istuskelin siinä eväitä syöden ja katselin uhkaavasti tummuvaa taivasta. Oli epätodennäköistä että selviäisin kuivana takasin Kestikievarin vierasmajaan. Olivatkohan nuo venevajat olleet tuossa silloin kun Alice asui täällä lapsena? Vai oliko niiden tilalla ollut vanhempia rakennuksia? Onneksi minulla oli nyt avaimet vanhojen kuvien ja tietojen lähteelle. Täällä tuntuu luonnolliselta se ajatus, että tärkeimmät tiet ovat olleet aikoinaan vesireitit. Maanteitä pitkin on täytynyt olla vaivalloista taivaltaa kun vastassa on ollut usieta vesien ylityksiä. Pienemmät ylitykset on hoidettu varmaan losseilla. Onkohan täällä ollut lossivahteja. Sellaisia mitä muistan "tavanneeni" lapsena vanhoissa saduissa. Uteliaan ihmisenä minua olisi kiinnostanut jäädä muutamaksi yöksi paikalliseen hotelliin ja haastatella ihmisiä. Johonkin on kuitenkin vedettävä raja, muuten en ikinä pääse kirjottamaan itse kirjaa. Satukirjan sisältöön voi myös hyvällä omallatunnolla jättää varaa mielikuvitukselle - aivan kaiken ei tarvitse perustua tosiasioihin. Sysimusta pilvivuori vyöryi uhkaavasti taivaalla. Päätin aloittaa kilpajuoksun sen kanssa, tartuin fillarin ohjaksiin ja annoin mennä!