Arkistot avautuvat

Aloitan tämän vuoden ruotsin kielen opiskelulla. Keräsin kirjahyllyistäni kaikki siihen liityyvät kirjat.  En ole aivan varma, mutta ehkä olen lukenut ainakin tuon Bo Carpelan kirjoittaman lastenkirjan vuosia sitten. 

Tämän päivän saalistamisen tulos.

Koulussa 1970 ja 1980 –luvuilla ruotsin kieli ei kuulunut lempiaineisiini. Koin sen vahvasti pakkoruotsiksi. Valmistauduin ylioppilaskirjoituksiin lähinnä Husaria lukemalla ja katsomalla ruotsinkielisiä TV-ohjelmia sekä kuuntelemalla radiota. Minulla oli myös nuoruudessani useita suomenruotsalaisia ystäviä ja olin naimisissakin yhden kanssa muutaman vuoden.  Eli olin ruotsin kielen keskellä monta vuotta. Ehkä tämä auttaa. Näihin aikoihin myös vastenmielisyyteni ruotsin kieltä kohtaan haihtui.

Saaristossa liikkuminen on opettanut minut pitämään ruotsin kielestä. Ulkosaaristossa asuneet iäkkäät ihmiset kuten Alice, eivät osanneet suomea. Aikana ennen haastatteluja, aktivoin käytännön ruotsin puhekieltäni kahvikupposen ääressä useiden suomenruotsalaisten ystävieni kanssa. Eli kiitos haastattelujen onnistumisesta kuuluu myös heille. 

Kun käyn Tukholmassa, puhun aina ruotsia asioidessani kaupassa, ravintolassa tms. Jos aloitan small talkia vaativamman keskustelun, olen huomannut että joudun hakemaan sanoja todella usein ja käyttämään kiertoilmaisuja. Tätähän muistisairaat ihmiset tekevät usein sairautensa alkuvaiheessa.  Olisikohan tästä hyötyä projektissani? Asiasta saa varman selvyyden vain kokeilemalla. Testaan tämän kyllä jo täällä pääkaupunkiseudulla. Opiskelen kuitenkin kieltä jatkuvasti  ja olen onnellinen jokaisesta uudesta asiasta jonka opin. 

Arkistojeni suurimmat aarteet ovat näissä kaseteissa olevat haastattelut.

Kaivoin tänään esille Jungfruskärissä asuneiden ihmisten haastattelut, jotka olen tehnyt 2000-luvun alkupuolella. Työsuunniltelmani mukaan minulla on nyt kaksi kuukautta aikaa kääntää ne. Aloitan ensi viikolla ja varaan käännöstyöhön aikaa kaksi tuntia joka päivä. Rakastan kuunnella ihmisten puhetta.  Siispä nauhojen purkaminen on minulle mieluisaa työtä. Suunnitelmana on kirjoittaa ensin haastattelut auki ruotsiksi ja sitten käännän ne suomeksi.  Äänet tuovat eteeni  Alicen lisäksi mm. Unon, joka syntyi vuonna 1925 kovan myrskyn aikaan keskellä kihtiä. Unon äitiä oltiin viemässä synnyttämään Kökariin, mutta synnytys käynnistyikin  odottamatta ja Unon isä joutui kätilöksi. Uno oli villi ja kekseliäs pojankoltiainen koko ikänsä, ja hänen haastattelunsa tulee ehdottomasti olemaan keskeinen tekijä, kun luon romaaniin henkilöitä.

Viikonloppuna minua odottaa vielä valokuvien, vanhojen karttojen, muistiinpanojen ja kirjoituksieni kerääminen arkistoistani . Toimittajana ja terapeuttista musiikkityötä tekevänä ihmisenä minulla on paljon paperia ja muuta materiaalia joka puolella työhuonettani, eivätkä ne kaikki ole ihan hirmuisen hyvässä järjestyksessä, eli aikaa kuluu jonkin verran - mutta olen siitä onnellisessa asemalla että sitä minulla on!