Unon tarinoita paratiisisaarelta

Aloitin tänään vanhojen, jo edesmenneiden, jungfruskäriläisten haastattelujen kuuntelemisen ja ensimmäiseksi arpaonni osui Uno Hambergiin. Nauha särisee niin paljon, että minun täytyy löytää joku tekninen ratkaisu rahinan poistamiseksi, että saan siirrettyä edes jonkun pätkän tänne blogiin. Ja saattaa olla, että kirjoitan kaikki haastattelut kerran auki. Uno puhuu nauhalla suomea ja ruotsia vuorotellen. 

Tämä aurikokello on todennäköisesti näyttänyt Jungfruskärissä aikaa jo Unon ensi askelista lähtien. Takana Unon kotitalo, jonka yhdessä huoneessa toimi Jungfruskärin kansakoulu.

Tein haastattelun heidän keittiössään ja vaimo siirtyi kyllä alkutohinoiden jälkeen keinutuoliin istumaan, mutta heittää sieltä kommenttia aina välillä. En usko Unon vaimon itse kokeneen, että hän vahti haastattelua, päinvastoin hän tuli avuksi tilanteissa, joissa Uno ilmaisi jonkun asian hänen mielestään epätarkasti. 

Nauhan alussa Uno kertoo vanhemmistaan, jotka ovat molemmat Kökarista kotoisin. Jo Unon isovanhemmat olivat asuneet Kökarissa eli Jungfruskäriläisten siteet ovat erittäin voimakkaat myös sinne Houtskärin lisäksi. 

Lampaita Uno Hambergin tilalla. Kuva on otettu keväällä 2011.
Nämä uteliaat otukset herättivät minut - olin vahingossa uinahtanut kalliolle hetkeksi.

Tämä kuva on Unon pikkulan seinältä. Uno oli merimies ja tärkein hänen käymänsä koulu oli hänen mielestään elämänkoulu. Uno seilasi vuosikausia laivoilla maailman merillä.

Haastattelu alkaa Unon lapsuudesta, ja kun kysyn hänen varhaista lapsuudenmusitoaan, hän sanoo, ettei voi kertoa sitä, se on niin kamalaa. Mutta Uno kertoo, että seuraavan hän voi kertoa: Uno hän kävi usein porkkanavarkaissa ja sitten kun asia tuli ilmi, niin porkkanoiden viljelijä otti puusta oksan tarkoituksenaan kurittaa Unoa ja hänen kaveriaan. Silloin Uno otti jalat alleen, ja porkkanoiden omistaja juoksi oksa kädessä perässä. Mutta Uno oli nopea ja lähti tapansa mukaan karkureissulle. Uno oli kova karkailemaan ja häntä etsittiin aina milloin mistäkin. Hänen kertomuksiaan kuunnellessa tulee väistämättä mieleen eräs toinen monille TV-sarjasta tuttu pellavapää: Vaahteramäen Eemeli.

Kevättä niityllä. Jungfruskär on monen botanistin unelma. Minä nautin kauneudesta ja luonnon ihmeellisestä väreistä.

En ehtinyt tänään ratkaista kuinka saisin nauhan miellyttävämmin kuunneltavampaan muotoon. Haastattelu on tehty noin kymmenen vuotta sitten, ja välineenä minulla oli silloin pieni lehdistönauhuri. Nykjyinen digitallentimeni on huomattavasti laadukkaampi. Toivon, että saan ratkaistua asian huomenna.

Ylempänä kallioilla on vielä karun kaunista. Tässä maisemassa on tenhoa.

Kuvia katsellessani sukellan niihin sisälle ja ymmärrän todella hyvin vanhoja saaristolaisia, jotka eivät tahdo muuttaa vanhainkoteihin vaan haluavat elää luonnon keskellä. Saariston kevättä kauniimpaa ei olekaan.

Odotan, että pääsen jälleen kerran näihin maisemiin.