Keijujen kokoontumispaikka ja muita yhteensattumia

Kaikkien muiden Jungfruskäriin liittyvien aarteiden ohessa törmäsin tähän karttaan, johon on merkitty vanhat paikannimet.  Otin tämän mukaani, kun lähdin tapaamaan Alicea. Muistan ajatelleeni että pääsisimme tästä hyvin keskustelun alkuun. Tahdoin kuulla häneltä mitkä paikat ovat olleet hänelle saarella mieluisia. 

                         Kuva poistettu tekijänoikeuksien takia, vastaava kuva löytyy kirjasta                                                                                Jungfruskär i skiftet, sivu 89.

                         

Laitan tähän toisen kartan saaresta.  Kohdan 12. vanha nimi on Kvelveräng.

                        

Itse olin vieraillut saarella kolme kertaa ennen Alicen tapaamista: teimme sinne parin tunnin retken alkukesästä 1999 reippaan tuulen siivittämänä (olin silloin ruotsinkielen kurssilla Houtskarin kansanopistossa ja saari oli vielä puolustusvoimien hallussa), sekä olin ollut talkooleireillä kesällä 2002 ja 2003. Saaresta oli muodostunut minulle elämäni rakkaus. Sen luonto ja kauneus puhuttelivat minua tavalla, mitä en ollut koskaan aikaisemmin kohdannut missään muualla.

Elimme siisi syksyä 2003 ja sain mahdollisuuden haastatella Alicea ennen saarelle menoa. Kun olimme päässeet kahvipöydässä ”alkulämmittelyn” ohitse näytin karttaa hänelle: kerroin, että saarella on mielestäni aivan selviä kohtia, joista saan voimaa, energiaa, mutta en osaa nimetä tätä energiaa. Alice katsoi minua ja kertoi että voimapaikkoja varmaan on, hän kysyi minulta missä koit tuon energian? Katsoin häneen ja hänen silmänsä nauroivat. Kumpi ensin, Alice selkeästi nautti tilanteesta. Näytin erästä kohtaa kartasta, Alice nimesi sen. Ja sitten hän näytti ja kysyi: ehkä myös tämä? Olin todella yllättynyt. En yleensä puhu kovin helposti tällaisista ”yliluonnollisista” asioista ja tuskin koskaan uusien tuttavuuksien kanssa. Eipä niitä minulle joka vuosi tapahdu eli kokemukseni ovat hyvin rajallisia. Mutta Alice riisui minut kaikista aseista hetkessä ja suojamuurini katosivat saman tien.

Olin kirjoittanut saaresta myös sen perusteella mitä olin mielikuvitukseni avulla nähnyt. Ja hämmästykselläni ei ollut rajoja, kun Alice kertoi, että kartan kohdassa numero 12 asuu keijuja. Eräässä runossani, jonka sävelsin myöhemmin, samassa kohdassa on keijujen kokoontumispaikka.

Ihmettelin kovasti näitä yhteensattumia. Keskustelin myöhemmin saarella työskennelleen ihmisen kanssa tästä ja hän sanoi, että ehkä saaren luonto vaan puhuttelee minua siten, että se tuo itsestäni esille uusia puolia. Mutta luontohan on ollut aivan erilainen Alicen ollessa lapsi ja nuori. Ja miten ..... no kaikkiin kysymyksiin ei ole vastauksia, tai sitten niitä ei vaan minulle kerrota.

Vietin tuon syksyisen viikon saarella totaalisen yksin, sillä kaikki kesäasukkaat olivat lähteneet kaupunkiasuntoihinsa, eikä saarella käynyt ketään silloin töissä. Siitä ajanjaksosta muodostui hyvin mielenkiintoinen. Se oli ensimäinen kerta elämässäni kun olin niin kaukana kaikesta niin pitkään niin yksin. Pääsin suoraan vuorovaikutukseen luonnon kanssa, näin ihmeellisiä unia ja aloin säveltämään. Tai toisin sanoen sävelet ilmaantuivat kuin itsestään eräänä tummana iltana, kun olin ihailemassa etälärannan kallioilla aunringonlaskua ja myrskyn nousua.

Myöhemmin kotiin päästyäni kerroin tapahtuneesta varovasti Seija Lappalaiselle, joka tuohon aikaan oli opettajani Helsingin Yliopiston musiikin laitoksella, ja epäilin olevani mahdollisesti sekoamassa. Seija sanoi: mene takaisin sinne saarelle....turha kai mainita, että tuota neuvoa noudatin enemmän kuin mielelläni! Hakeuduin myös sävellystunneille, joiden aikana sovitin Ilkka von Boehmin johdolla tämän sävellyksen pieneksi teokseksi jousiorkestraatiolle.

Minä ja kolme ystävääni Jungfruskärissä syksyllä 2003.

 

Opiskelin tuolloin seurakunnan laulukoulutuksessa ortodoksista kirkkomusiikkia ja minua odotti heti kotiin päästyäni laulutentti, aiheena hautauslaulut. Otin siis saarelle mukaani ääniraudan ja nokkahuilun. Harjoittelin Jungfruskärin lehdoissa hautauspalveluksen lauluja ja yleensä lampaat kerääntyivät ympärilleni kuuntelemaan niitä. Joskus mietin, että mitähän saarelle vahingossa eksynyt veneilijä olisi ajatellut, kun hän olisi löytänyt minut lehdosta villamyssy päässä laulamassa hautauslauluja lampaille...