Musiikkia, muusikoita ja avaruuden tähtiä taivaalla

Maarianhaminan kaupunginkirkossa järjestettiin illalla tilaisuus, jossa laulettiin suomalaisia joululauluja. Menin paikalle mielenkiinnosta. Kirkko oli yllättävän täynnä. Sisääntulijoille jaettiin lähetysseurakunnan joululauluvihkosia. Istuin kirkon takaosaan tarkkailemaan tilannetta. Täällä on sama tapa vetää yhteislauluja kuin mantereen puolen kirkoissa: säestys on aivan liian korkea tavalliselle pulliaisille joka ei laula päivittäin tai harrasta aktiivisesti laulamista. Hyvä että sain itse edes laulettua korkeimmat äänet ilman että kurkkua kuristi. 

Suomalaisten joululaulujen lumoissa.

Tilaisuudessa toimi kanttorina Judith Deaki, joka vieraili aikaisemmin syksyllä myös hoivakodissa. Oli mielenkiintoista kuulla hänen puhuvan suomea. Selkeä ruotsalainen intonaatio. Tämän vierailun aikana myös muutamat tuttavani täältä Ahvenanmaalta ovat vapaaehtoisesti puhuneet minulle muutamia lauseita suomea. Siinä onkin ollut minulle ihmettelemisen aihetta. Mietin miltä oma ruotsinkieleni mahtaa kuulostaa ahvenanmaalaisten korvissa. En tahdo tietää...

Muusikko Kalle Lund

Kävin yhteislaulutilaisuuden jälkeen tervehtimässä Kalle Lundia, joka asuu täällä Maarianhaminassa samassa talossa missä majailen täällä ollessani. Kalle on ahvenanmaalaisen muusikkoperheen kasvatti ja taitava haitarin soittaja. Hän otti minut ystävällisesti vastaan ja istuimme vaihtamaan kuulumisia.

Sympaattinen Kalle Lund.

Sain kuulla, että täällä ihmisiin tutustuminen vie aikaa. Kun hän muutti tänne vaimonsa kanssa, niin aikaa hujahti neljä vuotta ennen kuin hän sai luontevia uusia kontakteja Maarianhaminassa. Kalle on ahvenanmaalainen ja he muuttivat Godbystä, joka on puolen tunnin ajomatkan päässä täältä. Eli täällä täytyy olla pitkäjänteinen eikä kannata kuvitella löytävänsä heti sydänystäviä.

Kalle on arvokas tuttavuus. Olin ottanut digitallentimen mukaan, koska arvelin etukäteen että hänen tarinansa on kiinnostava. Olin oikeassa. Minulle on kasvanut vuosien varrella journalistin tuntosarvet.

Jungfruskär Kallen elämässä

Kalle asui lapsuudessa Kumlingessä puolentunnin venematkan päässä Jungfruskäristä. Hän muistaa elävästi pikkupojan kokemuksen siitä, kuinka pommikoneet lensivät saariston yli. Sen jumalattoman metelin, joka niistä lähti. Silloin kun venäläinen kone putosi Jungfruskärin lähistölle, niin Kumlingen pojankoltiaiset olisivat halunneet lähteä tietenkin tapahtumapaikalle. Vanhempi väki oli hieman eri mieltä tuosta ristiretkestä. Kalle oli silloin vähän päälle kymmenen vanha.

Tuoreessa muistissa on myös se, että muutamat ihmiset kävivät Ahvenanmaan puolelta Jungfruskärissä töissä. Siellä on ollut aikoinaan työpaja. Jungfruskär on ollut aikaisemmin armeijan hallinnassa, ja sinne pääsyyn täytyi olla erillinen lupa. Itse muistan, että lupa täytyi olla ainakin vielä vuonna 1996, kun itse kävin ensimmäisellä vierailullani saaressa. Tuo vierailu on ollut koko tämän tapahtumaketjun alku. Siis sen, että olen nyt täällä Maarianhaminassa ja päädyimme saman pöydän ääreen Kalle Lundin kanssa turisemaan. Saari näyttäytyy Kallen muistoissa kauniina. Hän on käynyt siellä viimeksi noin neljä vuotta sitten.

Tulisieluinen soittaja

Ensimmäisen hääkeikkansa Kalle veti 12-13 vuotiaana. Silloin hän osasi soittaa neljä kappaletta, joita he sitten soittivat koko juhlien ajan, ja hääväki tanssi. Siitä se ura sitten urkeni. Kalle on soittanut monissa eri kokoonpanoissa elämänsä aikana. Toisen käden sormenpäät joutuivat sirkkelin suuhun, mutta onneksi niistä meni vain vähän. Kalle käy edelleen keikoilla. Hän ilahduttaa usein myös Folkhälsanin palvelutalon asukkaita soitollaan. 

Odotan, että pääsen kuuntelemaan tätä levyä kaikessa rauhassa.

Arvostan sitä huomaavaisuutta ja ystävällisyyttä, jota saan täällä osakseni.
Kalle lahjoitti minulle levynsä omistuskirjoituksella.
(Copyright: Lumikki Laine)

Taivaan tähdet

Vierailun jälkeen kaaduin sängylleni, jossa lepäsin hetken ja keskustelin puhelimessa ystäväni kanssa. Väsytti, mutta olin ehtinyt bongata kirkkaan tähtitaivaan pyöräilessäni kirkosta kotiin. Onneksi ystäväni rohkaisi minua lähtemään retkelle. Vedin talvihynttyyt niskaan ja hyppäsin taas pyörän selkään. Suunnistin kohti satamaa. Löysin lokakuun vierailun aikana loistavan tähtitaivaan katsomispaikan. Se sijaitsee korkealla ja siellä on vielä penkki, johon voi oikaista pitkäkseen, niin että voi keskittyä olennaiseen ilman pään kallistelua.

Sataman valot häikäisivät ohittaessani sen. Jatkoin myötäillen rantaa. Jossakin vaiheessa siirryin taluttamaan pyörää ja sitten minun oli jätettävä se. Lukitsin sen varmuuden vuoksi, vaikka tuskin kukaan muu edes tulisi koko paikkaan tähän aikaan. Kiipesin ylöspäin. Jatkoin matkaa niin pitkään, ennen kuin sataman valot jäivät taakse ja katosivat näkyvistäni. Löysin paikan. Se oli vielä parempi mitä ajattelin!

Istuin penkille ja katsoin merelle: loistojen tuikkivat valot heijastuivat mustaan mereen. Saaret näkyivät kauempana. Jostain nousi usvaa. Mieleni kiiri tuntemattomille luodoille jonnekin kauas missä en ole vielä käynyt.
Kaivoin repusta styroksialustan ja asetin sen penkille. Reppu sai toimia tyynynä. Ja nyt alkoi tähtinäytös!

Linnunrata piirtyi selkeänä suoraan yläpuolellani. Se oli todellinen Milkyway: kirkkaat tähdet loistivat kuin parhaassa satukirjassa. Vaalea utuinen tähtisumu ikään kuin sykki, ja sen sisältä työntyi ulos pieniä tähtiä. Hetken päästä tähtisumu veti taas tähdet sisäänsä. Näytelmä toistui lukemattomia kertoja. Se oli kuin avaruuden kukka. En ole milloinkaan aikaisemmin nähnyt mitään vastaavaa. Etsin joutsenen tähtikuviota, mutta en löytänyt. Muistaakseni se lentää kohti etelää. Mutta huomasin taivaalla kaksi kirkkaiden tähtien muodostamaa nuolta, jotka osoittivat pohjoiseen. Ja sitten näin valtavan tähtirivin, joka leikkasi linnunradan muodostaen sen kanssa valtavan ristin. 

Käännyin penkillä vielä toisin päin ja makasin hetken aivan hiljaa. Onneksi jaksoin tulla. Mielessä oli kuitenkin seuraavan päivän työt: vierailu Godbyhyn erään Jungfruskärissä syntyneen miehen luokse ja siihen päälle terapeuttinen työskentely hoivakodissa. Oli pakko nousta. Loistojen valossa huomasin usvan lisääntyneen. Se oli myös korkeampaa ja liikkui hieman enemmän. Ihmeellisen kaunis yö.

Kun pyöräilin takasin keskustaan, katselin lempeitä jouluvaloja talojen pihoilla ja valaistuja joulutähtiä ikkunoissa, niin olin oikeasti jossakin Astrid Lindgrenin sadussa.