Kohti uutta vuotta Ahvenanmaan merimuseon luotsauksella

Kuunari Ingrid täydessä vauhdissa.
(kuva: Ahvenanmaan merenkulkumuseo)

Pääsin tutustumaan myös Ahvenanmaan merenkulkumuseoon, joka sijaitsee Maarianhaminan Länsiterminaalissa, noin 500 metrin päässä lauttaterminaalista. Merenkulkumuseon välittömässä läheisyydessä on myös s/v Pommern. Kävin museossa kaksi kertaa, ja tiedän palaavani vielä uudestaan. Oli mahtavaa nähdä omin silmin välineitä, joiden kaltaisia myös Jungfruskäreläiset ovat käyttäneet aikoinaan.

Kuvassa olevia silakkaäyskäreitä on käytetty silakoiden käsittelyssä.
(esineet: Ahvenanmaan merenkulkumuseo)

Polttopuut lastattiin aluksiin puukärryillä. Allaolevassa kuvassa kärryjä työnnetään pitkin lankonkia eli maihinnoususiltaa alukseen. Ahvenanmaalaiset alukset kuljettivat pitkään 1900-luvulle polttopuita ja silakkaa. 

Tämän kuvan myötä aloin vajota sisälle muinaiseen aikaan.
(kuva: Ahvenanmaan merenkulkumuseo)

Oli ihanaa kun museon kuvat ja esineet veivät minut aaltojen lailla mukanaan aikaan, jolloin Alice on ollut pieni tyttö. Melkein kuulin sataman äänet, haistoin tupakan savun ja kalan hajun, kun uppouduin kuvien katseluun. Museossa ei ollut minun lisäkseni kuin muutama harva aasialainen ja pari ruotsinkieleistä vanhempaa pariskuntaa.

Kuvassa Sumppu Åland. Tällaisena maailma näyttäytyi Jungfruskärin ulkopuolella kun Alicella oli ikää 10 vuotta.
(kuva: Ahvenanmaan merenkulkumuseo)

Kun Sumput rantautuivat satamaan, niin silloin paikalle saapuii heti sumppurunkkari tarjoamaan palveluksiaan. Hänen tehtävänään oli pitää laiva liikkeessä köydestä vetämällä koko yön, niin että sumpussa oleva vesi vaihtui ja kalat pysyivät elossa. Sumppurunkkarit olivat sataman työläisten alinta kastia. Tuleekohan sana runkata tästä yhteydestä ja myöhemmin se on siirtynyt muihin yhteyksiin.

Tämän Sumpun käyttöikä oli 110 vuotta!
(kuva: Ahvenanmaan merenkulkumuseo)

Ensimmäisen kerran Ahvenanmaalaiset ylittivät Atlantin1865. Siitä on kulunut nyt jo 149 vuotta. Minä itse haaveilen vastaavasta reissusta. Se on seuraava tavoitteeni tämän kirjan kirjoittamisen jälkeen. 

Ahvenanmaa on tunnettu purjealusten laivanrakennuksesta. Toiminta jatkui aktiivisena 1920-luvulle asti. Purjealuksia rakennettiin noin 300. Ahvenanmaan asema oli erityisen vankka aina siihen asti, kunnes rauta otettiin laivanrakennuksessa pääasialliseksi materiaaliksi. Vanhat puiset kuunarit ovat silmiä hivelevän kauniita ja niiden kuvia katsellessa tulee väkisinkin hieman romanttinen olo.

Pääsisinpä tuon kyytiin.
(kuva: Ahvenanmaan merenkulkumuseo)

Merimiesten elämä oli rankkaa, mutta moni pääsi sillä tavoin kiertelemään maailmaa ja näkemään mitä ihmeellisempiä aisoita. Nyt kannattaa muistaa, että noihin aikoihin ei ollut radioita eikä televisioita, puhelimista puhumattakaan. Usein kapteenit saattoivat ottaa vaimonsa mukaan matkalle, varsinkin avioliiton solmimisen jälkeen. Laivoissa oli merimiehinä myös naisia. Joskus kapteenien lapsia, poikia ja tyttöjä, pestautui laivaan töihin ja näin he pääsivät matkalle mukaan.

Uno Mörn ja hänen vaimonsa Helga matkalla Australiaan.
(kuva: Ahvenanmaan merenkulkumuseo)

Kokki-stuertti Mimmi Widbon.
(kuva: Ahvenanmaan merenkulkumuseo)

Pääsin raikkaisiin tuuliin ja ihanalle seikkailulle museon monien osastojen kautta. Suosittelen vilpittömästi tutustumista tähän moderniin museoon. Nykyajan tekniikkaa on käytetty hyväksi ja tässä museossa kaikkialla ei ole Älä koske! -kylttejä vaan ihmisiä kehoitetaan koskettamaan ja osallistumaan. Museon vieras saa varmasti vastinetta pääsylippunsa hintaan. 

Kävin tosiaan museossa kahtena päivänä - mutta palaan sinne uudestaan seuraavalla kerralla. Ystävällinen museoemäntä Diana Lindström näytti minulle auditorionkin ja ehdotti sitä kirjani julkistamispaikaksi. Kaunis tila. Sain myös yhteystiedot henkilölle, joka voisi auttaa minua tarvittaessa. Hän voisi etsiä minulle mitä tarvitsisin. Valokuvia, kirjeitä jne. Ei paha!

Sympaattinen, iloinen ja auttavainen  museoemäntä Diana.

1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella laivoilla suunnistettiin erilaisten välineiden avulla. Yksi niistä on tähtipallo. Merellä siis suunnistettiin myös tähtien asentoja hyväksi käyttäen. Minä suunnistan tämän projektini läpi ihmisten avulla. Ja Intuition. Luotan tunteeseen ja tietoon. Välillä makaan selälläni ihmettelemässä taivasta. Se näyttää tänään aivan samanaliselta kuin Alicen lapsuudessa. Jotkut asiat eivät muutu.

Tähtipallo.

Kiitän kaikkia lukijoita ja tukijoitani kuluneesta vuodesta. Ilahduin kovasti seuraavasta viestistä, jonka sain pari viikkoa sitten: "Heips Sari, yritin kommentoida sun blogi sivun kautta, mut ehkä se onnistuu tätäkin kautta: Sun blogi on tosi mielenkiintoinen ja tulen seuraamaan sitä vastakin. Osaat kirjoittaa niin lämminhenkisesti ja kauniisti. Kiitos niistä riveistä: T. Kimmo"

Tämä kulunut vuosi on ollut minulle todella värikäs ja antoisa. Toivon teille jokaiselle suotuisia tuulia, aurinkoa, sadetta, kirkkaita tähtitaivaita ja vähän myrskyä, niin että elämä tuntuu elämisen arvoiselta!