Tie vie erakkomunkin luokse

Aamulla kello pärähti soimaan jo viiden jälkeen. Onneksi olin pakannut repun valmiiksi jo yöllä. Mietin hieman onkos tässä nyt mitään järkeä, mutta en aamukoomassani kyennyt viemään ajatusta loppuun asti. Reipas aamutuuli puhalsi ja ulkona oli pakkasasteita. Kiitin luojaani siitä, että olin pukeutunut oikein.

Maarianhaminan linja-autoasema aamulla kello 6.
(Copyright: Lumikki Laine)

Kaivoin taskusta kohtuullisesti käytetyn Ahvenanmaan kartan, levitin sen kuskin eteen ja ilmoitin hänelle, minne olin menossa. Kuljettaja lupasi pysäyttää auton oikealla pysäkillä. Hän kysyi oliko joku tulossa minua vastaan, vastasin ei ja selitin että olen menossa etsimään erakkomunkkia. Sitten kuski alkoi muistelemaan kuinka oli joskus ammoisina aikoina ollut mukana Hangon ortodoksisen seurakunnan järjetämällä Pietarin matkalla. Reissu oli ollut kuulema hauska ja eksoottinen.

Ahvenanmaan teillä oli aamulla hiljaista.

Bussissa oli minun lisäkseni yksi matkustaja. Yritin pysytellä hereillä, että en vahingossa joutuisi Simskäliin, siis sinne, missä on Anni Blomqvistin kotitalo. Siellä nimittäin oli tämän bussin pääteasema!

Vastassani oli uskomattoman tiheä pimeys.

Kuljettaja pysäytti bussin keskelle pimeää. Suoraan tien alkuun. Hän sanoi, että se on helpompaa näin. Pilkkopimeässä voi olla vaikea löytää tietä. Onneksi ohut lumiharso peitti maan, muuten en olisi erottanut tien reunoja lainkaan. Tie oli umpijäässä. Minulla oli mukanani otsalamppu, jonka patterit olivat ehtyneet. Punainen toimi kuitenkin yllättävän hyvin. Päätin säästää loput paristojen latauksesta siten, että laiton lampun päälle ainoastaan silloin, kun näin autojen valojen vilkkuvan kaukaa. Minulla oli lisäksi takin päällä huomioliivit. En liiku Ahvenanmaalla missään ilman niitä. Tahdon tulla nähdyksi.

Kuvittelin miten romanttista olisi, jos ei tuulisi, ja taivan olisi tähtikirkas. Tähdet loistaisivat kuin taivaan lamput. Totuus oli kuitenkin se, että taivas oli pilvipeiton takana eikä mikään valaissut mitään. Sitten ymmärsin: minähän olen pyhiinvaellusmatkalla! Reippailin eteenpäin ja pitkän ajan kuluttua saavuin tien risteykseen. Kaivoin kartan esille, siirryin tienviittojen alle ja suuntasin kännykän valon viittoihin: tien nimet löytyivät kartaltani!

Kohti tuntematonta

Kävelin eteenpäin pimeää tietä pitkin aika pitkään, ennen kuin ensimmäinen talo tuli vastaan. Se oli omakotitalo. Jouluvalot loistivat pihalla. Ohitin muutamia muitakin taloja. Vatsa kurni. Olin tehnyt eväät mukaan ja pysähdyin erään tienpätkän sivuun nauttimaan osan niistä. Löytäisinköhän erakkomunkkia lainkaan? Olisiko hän mahdollisesti matkoilla? Mitä jos hänellä ei olisi aikaa ottaa minua vastaan? Tai halua? Jos hän tahtoisi olla rauhassa? No, kaikella on tarkoituksensa ja jos korkeampi voima tahtoisi minun tapaavan erakkomunkin, niin silloin minä tapaisin hänet. Tämän tajuttuani pimeässä tarpominen pitkin liukasta pikkutietä Ahvenanmaan Sundissa tuntuikin kovin luontevalta.

Pysähdyin aina välillä katsomaan oliko jossakin nähtävissä tien numeroita. Ja löysin oikean numeron, mutta epäilin sen olevan väärä, sillä erotin pimeässä tien päässä olevan talon, ikkunoiden lukumäärän perusteella, olevan aika iso. Mielestäni se oli liian iso siihen nähden, mitä kuvittelin erakkomunkin asunnon olevan.

Erotin kaukana tien päässä talon, jonka ikkunoista näkyi valoja.

Mietin, uskallanko. Pitäisikö perääntyä? Miksi? Ei! Nyt oli pakko uskaltaa, ei kai ainakaan mikään iso paha susi söisi minua suihinsa. Korkeintaan talo ei ollut erakkomunkin tai sitten munkki olisi minulle vihainen siitä, että häiritsin häntä. Kävelin rohkeasti tien päähän. Katsoin kävellessäni talon ikkunoista sisään: kodikkaan näköisiä lamppuja. Etupihalla oli jouluvaloja! Nähtävästi olin lukenut liikaa satoja vuosia sitten eläneiden erakkomunkkien tarinoita, joissa munkit asuivat maakuopissa tai pienissä hökkeleissä kaukana metsän uumenissa tiettömien taivalten takana, söivät marjoja ja seurustelivat villieläinten kanssa.

Yllätys yllätys!

Koputin rohkeasti ovelle ja odotin. Sitten ovi avautui ja edessäni seisoi pitkä, iäkkäämpi mies, joka näytti erittäin yllättyneeltä. Hänellä oli päällään normaalit siistit vaatteet. Sanoin nimeni ja aloin änkyttää jotain, että anteeksi että häiritsen, mutta......kaivoin repustani muistikirjan, ja näytin miehelle nimeä ja osoitetta. Katsoin häntä ja tajusin. Taisimme yllättyä molemmat yhtä paljon.

Aika nopeasti päädyimme keittiön pöydän ääreen keskustelemaan. Pappismunkki Hierotheos on asunut omassa talossaan jo 40 vuotta. Hierotheos on kreikkaa ja tarkoittaa suomeksi käännettynä samaa kuin: Jumalan pappi. Hierotheoksen ympärillä leijui ihmeellinen rauha. Se rauhoitti minutkin. Tuntui kuin aika olisi kadonnut jonnekin tai pysähtynyt. Hän kertoi minulle avoimesti tiestään munkiksi, sekä ortodoksisen nunnan ja munkin tiestä yleensä. Minkä takia eri asteet, esimerkiksi koeaika, ovat tärkeitä. Keskustelimme myös kärsimyksestä, siitä että sen olemuksesta puhutaan liian vähän. Ja siitä väärinkäsityksestä, joka elää aika tiukasti edelleenkin joidenkin kristittyjen mielissä, että kärsimykset tai vastoinkäymisten olisivat Jumalan kostoa.

Rukousta

Olin jo päättänyt aikaisemmin, että pyydän Hierotheosta rukoilemaan kanssani. Hän suostui ja katosi yläkertaan kirjastoonsa valitsemaan sopivaa ruokouskirjaa. Rukoilimme keittiössä. Hän luki. Kirjoitin listaan niiden lähimpien ihmisten nimet, joiden tiesin tarvitsevan apua. Sen lisäksi kirjoitin siihen Folkhälsanin hoivakodin asukkaiden nimet. Ja omani ja Mailan nimet. Tarvitsemme tukea haastavaan työhömme.

Otin puheeksi myös erakkomunkin mahdollisen yksinäisyyden. Erakkomunkki on yksin mutta ei yksinäinen. Hän on rukouksen kautta yhteydessä luostariveljiinsä ja -sisariinsa eli muihin munkkeihin ja nunniin. Keskustelimme vielä ns. yliluonnollisista asioista. Kyselin myös paljon muista asioista, kova kyselemään kun olen aina ollut. Olenhan toimittaja. Olen päättänyt, että en tee lehtijuttuja tämän Om Jungfruskärs öbor -projektini aikana, mutta nyt houkutus on liian suuri. Kysyin suoraan saisinko tehdä jutun. Ja vastaus oli: saisin! Poikkeus vahvistaa säännön! Molemmin puolin. Hierotheos kertoi, että aikaisemmin hänellä kävi enemmän vieraita. Nykyään hän ei enää jaksa ottaa heitä vastaan. Ja siinä minä istuin keittiön pöydän toisella puolella - vieras.

Kotimatkalle

Minun oli aika lähteä takasin Maarianhaminaan. Musiikkisessiot osastolla alkavat aina yhdeltä iltapäivällä. Hierotheos joutui vielä pyytämään yhteystietojani. Minulle käynti hänen luonaan oli niin suuri elämys, että unohdin aivan tavanomaiset käyttäytymissäännöt. Kysyin vielä saisinko ottaa pari valokuvaa. Hän suostui! Puheli vaan jotain kun ei ole munkin kaapua päällä. Sanoin ettei se haittaa. Kun hyvästelimme, niin Hierotheos sanoi, että minulla on pitkä matka käveltävänä. Sanoin että kolme ja puoli kilometriä ei ole mitään, Hierotheos vaikutti jotenkin huvittuneelta.

Matka bussipysäkille muodostui yllättävän pitkäksi. Kun poistuin ulkoilmaan, niin kaikkialla oli valoisaa. Oli mielenkiintoista nähdä millaisia maisemia olin ohittanut aamuyön pimeydessä. Seuraavat kuvat puhuvat puolestaan.