Poliisiasemalla ja radiossa

Taas on yksi työn täyteinen päivä takana. Päivä alkoi Folkhälsanin toimitusjohtajan Niklas Forsströmin tapaamisella. Saimme sovittua nopeasti tarpeellisista asioista. Tästä minun olikin hyvä jatkaa kirjakauppaan hakemaan pankkikorttia, jonka unohdin sinne eilen. Myyjä tuli minua vastaan ja sanoi heti, että pankkikortti on toimitettu poliisiasemalle. On se vaan ihmeellistä kuinka ihmiset muistavat kenelle on tapahtunut ja mitä. Pienen paikkakunnan tai kaupungin etuja. Ei tarvitse olla itse jatkuvasti selittämässä.

Maarianhaminan poliisiasema.
(Copyright Sari Laine)

Johtuukohan villistä nuoruudestani tai television poliisisarjoista se, että nytkin avatessani poliisiaseman oven, tunsin tehneeni jotain laitonta. Sisällä minua odotti hämyinen aula ja tummennettujen ikkunoiden läpi näin poliisien istuvan takahuoneessa. Painoin urheasti kutsunappia ja pian nuori salskea mies avasi luukun ja kysyi asiaani. Sain pankkikorttini takaisin.

Ihana Gunhild

Olen työskennellyt 85-vuotiaan Gunhildin kanssa syyskuusta lähtien. Hänen positiivinen luonteensa ja ehdottoman hyvä huumorintajunsa tekevät työskentelystä hauskaa. Odotan aina innolla näitä hetkiä. Gunhild on säveltänyt Jungfruskärissä otetuista kuvista kokonaisen kansiollisen teoksia. 

Olen tutustunut tähän maisemaan monien eri taideteosten kautta.
Taulu on Gunhildin huoneen seinällä. Hän katselee sitä usein nojatuolistaan. Paratiisi.

Tällä viikolla hän aloitti säveltämään omista vanhoista valokuvista. Uskalsin lähteä tähän voimakkaita tunteita herättävään toimintaan hoivakodin johtajan rohkaisemana. Tänään tilanne oli taas erityisen jännittävä, sillä paikalla oli Nya Ålandin toimittaja. Eilen hoivakodissa vieraili radio. Tässä linkki noin yhdeksän minuutin radio-ohjelmaan:

Konstterapi med Sari Laine

Kuuntelin ohjelman Gretan putiikissa. Odotin omaa puhettani. Tunnelma oli jotenkin samalla tavalla kauhunsekainen kun silloin, kun kuulin ensimmäisen oman radio-ohjelmani tulevan ulos eetteristä 1980-luvun lopussa. Loppujen lopuksi olen ihan tyytyväinen tulokseen. Ainoastaan se hieman harmittaa, että toimittajat ja muutkaan ihmiset eivät aina oikein käsitä sitä, etten ole terapeutti. Tähdennän aina sitä, että teen taideterapeuttista työtä, enkä ole terapeutti. Mutta koska käytän samoja menetelmiä, niin eroa on vaikea käsittää sellaisen ihmisen joka ei itse työskentele alalla. On helppo alkaa asiasta mitään tietämättä ajattelemaan, että siellä se Sari Laine Ahvenanmaalla esiintyy terapeuttina. En minä voi muiden ajatuksille mitään. Tuntuu kuitenkin hyvältä, että työtäni täällä arvostetaan, annetaan sille sitten mikä nimi tahansa. Työn sisältö on joka tapauksessa sama.

Uimaan!

Rankan työpäivän päätteksi oli hyvä polkaista Lilla Holmeniin ja pulahtaa meren viileään syleilyyn. Uimapaikalla ei näkynyt ristin sielua. Vesi oli niin alhaalla, että jalat ylettivät pohjaan. 

Lumi ja jää eivät enää tällä rannalla viihdy.
(Copyright: Lumikki Laine)

Pukukopin ovessa on todistus veden laadusta.