Kohtalo puuttuu peliin ja Timppa syntyy

Tarkoitukseni oli alunperin kirjoittaa kuvausta kahdesta keikasta, joilla kävin Maarianhaminassa. Toinen oli Ålands musikinstituutin hyväntekeväisyyskonsertti ja toinen Afrilkkalaisen nuoren miehen konsertti Maarianhaminan kirjastossa. Molemmat hienosti järjestettyjä tapahtumia. Sen lisäksi pääsin keskustelemaan yhden Jungfruskärissä kasvaneen miehen kanssa, joka tunsi Alicen. He asuivat samalla saarella. Mies asuu Godbyssä ja sovimme, että tapaan hänet seuraavalla kerralla kun matkustan Ahvenamaalle. Hänen veljensä asuu Maarianhaminassa. Yritin tavoittaa häntä, mutta puhelimeen ei vastattu. Päätin soittaa maanantaina uudestaan.

Kohtalo puuttui peliin heti sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Heräsin kolmen kieppeillä tekstiviestiin. Vanhempi tyttäreni ilmoitti, että lapsivedet menivät ja hän alkaa pikkuhiljaa lähteä synnytyssairaalaan. Doula oli jo matkalla. Koiran hoitopaikkaan oli ilmoitettu ja Jaskan hakija saapuisi myös pian. Laskettu aika oli viides marraskuuta. Mutta Timppa oli päättänyt tulla hieman aikaisemmin. 

Olin hetkessä täysin hereillä. Vaihdoimme tyttäreni kanssa muutamia tekstiviestejä ja kehoitin häntä ottamaan epiduriaali -puudutuksen heti alussa. Muistan, että sitä ei saa enää synnytyksen loppuvaiheessa. Yritin nukkua, mutta siitä ei tullut mitään, joten rukoilin Suurta henkeä, Jumalaa, auttamaan tytärtäni, doulaa ja Timppaa. Keskityin. Jossakin vaiheessa torkahtelin. Sitten muistin: Veli Timoteus Valamon luostarissa! Olen tuntenut hänet ennen kuin hänestä tuli munkki. Lähetin aamuvarhaisella tekstiviestin, jossa pyysin rukousapua. Vastaus tuli lennossa: Rukoilemme!

Olen itse kokenut traagisen synnytyksen nuoremman lapseni osalta. Lisäksi eräs perheenjäsenemme synnytti kuolleen vauvan vuosi sitten. Veli Timoteus tiesi sen. Hän tietää paljon ja on luotettava. Olen aikaisemminkin kääntynyt pappien ja munkkien puoleen. Usein ei voi muuta tehdä kuin rukoilla. Ja silloin kun tuntuu, että oma usko ei riitä tai ei usko oman rukouksen voimaan, on parempi pyytää apua "ammattilaislta".

Hyppäsin siis maanantaina seuraavaan Suomeen lähtevään laivaan. Ja sitten porhalsin Turusta bussilla Helsinkiin. Pääsin tiistaina katsomaan Timppaa!

Minä ja Timppa

En osaa sanoin kuvailla sitä tunnetta, mitä koin kun näin lapsenlapseni ja oman tyttäreni tuoreena äitinä. Timppa ei ole mikään rääpäle. Pituutta 52 senttiä ja painoa 4 kiloa ja 286 grammaa. Oli ehkä jo aikakin tulla maailman tälle puolelle. Hän itki kuin linnunpoikanen. Sain ensimmäisen kerran lapsenlapseni syliini. Kokeilin varovasti hänen ihoaan: se on silkin pehmeä. Silmät pysyivät vielä kiinni. Hän oli unten mailla. Ei kai se ole niin helppoa tähän maailmaan tuleminen. 

Voi ihmettä!

Koska olin saaristossa Timpan syntyessä ja ensimmäinen hankintani hänelle oli pelastusliivit, jatkoin samaa linjaa ja vein hänelle kuunarin kuvalla varustetun tervetuloa tähän maailmaan -kortin sairaalaan. Toivon hänelle rikasta elämää ja uskomattomia seikkailuja elämän merillä. Toivottavasti saan jakaa joitakin niistä hänen kanssaan.

Tunsin tämän pienen ihmisen seurassa suurta rauhaa, lempeää rakkautta ja sen, että maailma on mahdollisuuksia täynnä. Kaikki on vasta alkamassa. Nyt.

My sweet grandson