Laskuvarjohypyn tuoma pieni shokkitila on edelleen päällä. Tänään saavuin Maarianhaminaan ja kerroin minua vastassa olelleelle tuttavalle, että koko homma tuntuu vieläkin epätodelliselta - en se minä ollut. No kaverini oli hypännyt Benji -hypyn Kaivopuistossa Helsingissä. Siihen en suostu koskaan. Never say never, mutta nyt sanon.
En ehtinyt taaskaan nukkua lainkaan viime yönä. Tämä on jo toinen kerta näillä reissuilla. Meinaan että minulla ei ole aikaa nukkua. Siihen on satava muutos aikaiseksi. Vetelin hirsiä kuitenkin melkein koko aamun bussimatkan ja vielä laivassa muutaman tunnin.
 |
| Turun linnna Viking Amorellalta kuvattuna. Copyright: Lumikki Laine |
 | ||
| Turun satamaa auringon nousun aikaan. Copyright: Lumikki Laine
Copyright: Lumikki Laine    
Laivan kannella oli järkyttävän kymä, mutta maisemien hehkeys pakotti minut pysymään ulkona. Tunsin suurta rakkautta. Aivan kuin olisin rakastunut, mutta kohde puuttuu vai onko se vain vapauden tuomaa huumaa. Mietin siinä seistessäni elon viimeistä kukintaa. Viimeistä kaunista laulua ennen kuolemaa. Ja kun Maarianhamina piirtyi näkyviin minua alkoi jännittämään. Uusi kaverini Kaj oli minua vastassa. Sain autokyydin suoraan Folkhälsanin taloon. Niin paljon helpompaa kuin viimeksi. Siirtyminen meinaan.
Sitten alkoivatkin vaikeudet: kännykkäni lakkasi toimimasta. Olin puolikuollut ja minun piti soittaa Bergimanille. En tajua mistä olin saanut päähäni, että hän on vihainen mies. Kaikki kuitenkin järjestyi ja hän kuulosti puhelimessa niin sydämelliseltä ja positiiviselta. Oli juuri sienimetsässä samoilemassa suppilovahveroiden perässä. Kaj lupasi viedä minut Bergmannin luokse huomenna. Mutta sinne on melkein tunnin ajomatka. Yritän löytää vielä jonkun keinon hyvittää kuljetuksen hänelle. Bergmannille ostin keksejä kaupasta, kun en tiedä juoko hän kahvia. Minua hieman nolottaa ajatus, että yli 80-vuotiaat ihmiset passaavat minua.
Bergman on kiehtova persoona, ja mitä olen hänen kirjoihinsa tutustunut, niin ei ihan tavallinen taatelin tallaaja. Menemme huomenna haukikoukuille. Mitä lienevät. Onneksi ostin nuo uudet kalastusvetimet. Normaaleilla syysvaatteilla ei vaan kertakaikkiaan pärjää. Änkesin vielä täpötäyteen matkalaukkuun teleskooppivavan, kelan ja ison rasian vieheitä.
Lähdin sitten puhelun jälkeen mittailemaan Maarianhaminan auitoita katuja. Kukaan ei tullut vastaan.
Syy katujen tyhjyyteen löytyi äänen perusteella: urheilukilpailujen katsomo oli pullollaan ihmisiä. Kova ääni veti minut kentän laitamille. En jaksanut mennä joukkoon tekemään empiiristä tutkimusta paikalisten ihmisten urheilukilpailujen käyttäytymisestä, vaikka pressikortti oli taskussa. Odotan huomista. Lähdemme täältä kohti Bergmannin tiluksia kahden kieppeillä iltapäivällä. Sain tänään hieman kitaroitua ja laulettua. Treenaan niin hiljaa kuin ikinä pystyn.
Täällä ei ole variksia vaan niiden virkaa kaduilla toimittavat naakat.
    |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti